31.05.2021

OKM koronatukipaketti

Koronatuki kulttuurialan yhteisöille

Avustus on tarkoitettu taiteen ja kulttuurin alan ammatillisten yhteisöjen toimintaan, jonka harjoittaminen on vaikeutunut tai estynyt koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja suositusten vuoksi 1.1.-31.5.2021.

Avustuksiin voidaan käyttää yhteensä enintään n. 15 miljoonaa euroa. Avustusten myöntäminen edellyttää, että eduskunta hyväksyy vuoden 2021 II lisätalousarvioehdotuksen.

Hakuaika alkaa 31.5.2021 ja päättyy 23.6.2021 klo 16.15. Hakuajan umpeutumisen jälkeen saapuneita hakemuksia ei voida ottaa huomioon. 

Älä jätä hakemuksen tekemistä viimeiseen haun aukiolopäivään 23.6.2021

Hakijayhteisöjen kannattaa varmistaa hyvissä ajoin, että yhteisön asiointivaltuudet ovat kunnossa, sillä hakemuksen lähettäminen on mahdollista vain tarvittavilla asiointivaltuuksilla (Suomi.fi). Asiointipalveluun tulee myös syöttää tarvittavat pakolliset yhteisön tiedot ennen kuin hakemuksen pystyy lähettämään (lisätietoa asiasta asiointipalvelun käyttöohjeessa).

Keskiviikko 23.6.2021 klo 16.15 on ehdoton määräaika. 

Kulttuurialan yhteisöjen korona-avustuksista tehdään päätökset elo-syyskuun aikana.

Lue lisää OKM:n verkkosivuilta

Sinua voisi kiinnostaa

Apuraha Ilmoitukset Avoimet haut