24.08.2017

Kortrijkissa kansainvälisen liikkuvuuden alustalla

Pikakäynnillä kestävän liikkuvuuden takaavassa ekosysteemissä Belgiassa. Kortrijk on 70 000 asukkaan kaupunki runsaan tunnin junamatkan päässä Brysselistä, noin 40 kilometrin päässä Ranskan rajasta. Entinen tekstiiliteollisuuskaupunki on tehnyt jälkiteollisen muodonmuutoksen kulttuurin ja taiteen keinoin.

Entisessä panimossa sijaitsee nyt Kunstencentrum Buda. Sen yhteydessä on viisi studiota, kaksi teatteria ja kolme elokuvateatteria. Keskus on yksi Flanderin ja Euroopan suurimmista residensseistä, jossa työskentelee vuosittain 50-60 belgialaista ja kansainvälistä teatteri- ja tanssiryhmää, yhteensä noin 200 taiteilijaa. Tunku on kova, residensseihin hakee vuosittain satoja ryhmiä.

Residenssiin tulevat ryhmät pystyvät esittelemään syntymässä olevia teoksiaan prosessin eri vaiheissa, ne saavat palautetta. Keskuksella on laaja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden verkosto, jonka kautta se auttaa taiteilijoita löytämään yhteistuottajia ja esityspaikkoja taiteilijoilleen. Eri puolilla Eurooppaa nähdään vuosittain viitisensataa tuotantoa, jotka on osaksi tuotettu Budassa. Buda on yhteistuottajana noin kolmasosassa keskuksessa tekeillä olevista teoksista.

Taidekeskus on auki myös kaupunkiinsa ja alueeseensa. Buda Kortrijkin Next-festivaali on yksi kovista taiteidenvälisen kokeilevan esittävän taiteen festivaaleista. Se levittäytyy lähikaupunkeihin, välimatkat eivät tee kiusaa. Hujauksessa ollaan naapurikaupungeissa: oman maan sisällä Tournaissa tai Ranskan puolella Lillessä. Ohjelma saa kateelliseksi.

Mutta on Kortrijk muutakin. Se tekee erilaisia yhteisökokeiluja, monimuotoisia kaupunki- ja kansalaistapahtumia. Se on järjestänyt ”liikenneruuhkan”, se on rakentanut väliaikaisen ”kaupungin poikkeustilassa”. Kortijkissa on koettu myös Tulevaisuuskulkue. Vuosittain keskus kysyy Mikä vaivaa …työtapoja (2012), rahaa (2013), politiikkaa (2014), yhteistyötä (2016). Mielenkiintoinen syntyy marginaaleissa.   

Ohjelmistosignaaleja

Aina näytäntökauden alussa olen kuin pieni koululainen, joka innokkaana ja uteliaana tutkii lukujärjestystään ja kirjojaan. Selailen TINFO-verkkosivuilta ensi-iltalistaa, klikkailen, samoilen. Etsin ylläreitä, ja pääsen katsomaan tarjontaa pääkaupungin ulkopuolelta. Millaisiksi kokonaisuuksiksi toisistaan erillään olevat esitykset mahdollisesti punoutuvat? Millaisia ilmaisukeinoja, millaisia tulokulmia, kenen ääniä?

Turussa, suomalaisen nukketeatterin Mekassa, haluan nähdä, mitä E.L. Karhun Prinsessa Hamletille tapahtuu Merja Pöyhösen (ohjaus), Valtteri Pöyhösen (musiikki) ja visualistien (Jarkko Forsman, Pia Kalenius, Johanna Latvala ja Heini Maaranen) ja tietenkin esiintyjien käsissä.  Samoin Turussa näyttelijäntyötä, nukke- ja esineteatteria yhdistävä teos Grus Grusin (Ishmael Falke) ja ÅST:n Evangeliet enligt Lasarus. Minua kiehtoo tämä ”teatraalinen mätänemisjuhla” henkiinheräämisen äärellä.

Entä minkälaista tykitystä on luvassa Seinäjoen kaupunginteatterissa Ari-Pekka Lahden ja Juha Luukkosen Saarnaajassa, ”moniäänisessä teatterillisessa herätyskokouksessa”, joka ottaa vauhtia Niiloa Yli-Vainiosta? Moraalista pohdintaa monella tasolla. Ajattelen myös Teatteri Siperian ja Jalostamo Kollektiivin Die Hard Tamperetta, mitä se miettii radikalisoitumisesta ja terrorismista ja millä keinoin? Terroristi on Wecksellin Daniel Hjort, tämä Shakespearen Hamletin suomalaisversio, jonka Erik Söderblom tekee ÅST:ssa (Hjort).

Käsiin tarttuu miehiä. Paljon on miehiä, eikä tämä nyt ole mitään sukupuolikritiikkiä. Viettelyksen asuntovaunu (Rakastajat-teatteri, Miko Kivinen ja Leea Klemola) tutkii maskuliinisuuden kriisiä ja miehen roolia Williamsin modernin klassikon kautta. Kajaanissa Miehen kosketuksessa tehdään dokumenttiteatteria (Eino Saari & co) suomalaisten miesten kosketushistoriasta! Ja entä Taina Latvalan Mun Pohjanmaa - itsenäinen komedia viisikymppisestä Jarpasta Vaasassa (ohjaus Erik Kiviniemi). Niin ja Janne Katajan Riihimäki Riihimäen Teatterissa (Tuija Helminen, Janne Saarakkala).

Historia, musiikkiteatterin avaukset, lastenteatteri ja perheteatteri… Jatkan myöhemmin tulevan syksyn runsaudensarven kanssa.

Stagelle! Tulevaisuus nyt

Jo heti kättelyssä minut täräyttivat Stagen esitykset. Menin kylmiltään ja palasin australialaisen Nicola Gunnin Piece For Person and Ghetto Blasterin -esityksen ja espanjalaisen Agrupación Señor Serrano -teatteriryhmän Birdie on multimediaperformanssin linkouksesta miltei sekopäisenä.  Moraalin äärellä, mutta estetiikat ja ilmaisumuodot edellä. Siksi esitykset jäävät hiertämään. Vielä lisää luvassa. Ja lauantaina Stagella tulevaisuusdialogeja

#varokertomusta

Tällainen osui sattumalta silmään. Kertomuksen vaarat on Maria Mäkelän ja työryhmän tutkimushanke, jossa selvitetään, kertomuksen ja yksilöllisen tarinankerronnan riskejä. Some-maailmassa lähes kaikki on tarinallistunut. Ilman tarinaa ei pärjää bisneskään. Ja journalismi pursuaa yksilötarinoita.

Fakta ja fiktio sekoittuvat iloisesti. Mennään yksilökokemus edellä. Kokemuspuhe rules. Nyt tutkijat katsovat kertomusta kriittisesti. Mitä vaaroja sisältyy itsestä kertomisen ja elämäntyyliä rakentavien ”mallikertomusten” jakamiseen ja kerronnallisuuden yhteiskunnalliseen ja poliittiseen ryöstöviljelyyn?  Ryhmän Facebook-sivuilta voi lukea käräytettyjä kertomuksia, kyseenalaisen tarinankerronnan esimerkkejä mediasta. 

Kansallisuus ja maahanmuutto

Pohjoismaiset kulttuuripolitiikan tutkijat ovat koolla Helsingissä. Aiheina ovat kansallisuus ja maahanmuutto. Tästä voi lukea kongressiesitelmien tiivistelmät

Terrorismi, väkivalta

Turun puukotusten jälkeen on ollut tarve etsiä tietoa, pohtia syitä. Terrorismin ja poliittisen väkivallan tutkijan Leena Malkin kannanotot ja kirjoitukset ovat selvittäneet mieltä. Malkin twiitit ovat esimerkkejä hienosta asiantuntijatwiittauksesta. Jaakko Hämeen-Anttilan kirjoitus Aamulehdessä valoi rohkeutta ja toivoa.