Kuka pelkää puhetta uusista rakenteista?  

 

TINFO on yhteistuumin hallituksensa kanssa päättänyt erota kansainvälisestä teatteri-instituutista (ITI). ITI perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Unescon alaiseksi teatteriverkostoksi, jonka tehtävänä oli edistää rauhaa taiteen keinoin. Suomessa olemme olleet aktiivisesti mukana tässä työssä. Arvi Kivimaan aloitteesta vietämme yhä Maailman teatteripäivää 27.3. 

 

Mutta instituutti on jämähtänyt menneeseen – hallinnollisesti ja toiminnallisesti. Ja kun 17 prosentin leikkaukset vievät TINFOlta tänäkin vuonna niin henkilöstö- kuin toimintaresursseja 63 000 euron edestä, jäsenyyttä maailmanlaajuisessa verkostossa on vaikea perustella pelkästään historiallisista syistä. Ensi vuoden rahoituksen ennustaminen on mahdotonta, eikä sitä todennäköisesti pitkällä tähtäimellä saada takaisin edes aiemmalle tasolleen. On siis mietittävä kuviot uudelleen. 

 

Järjestöjen tärkeimmän tehtävän tulisi olla taiteilijoiden toimeentulon edellytysten parantaminen – vaikka se tarkoittaisikin historiallisten rakenteiden purkamista. Maailma on muuttunut. ITI:n perustamisen aikaan Suomessa oli valtion ja kuntien tukemia teattereita, joihin palkattiin teatterintekijöitä Suomen Teatterikoulusta tai vastaavasta ruotsinkielisestä koulutusohjelmasta. Nykyään esittävän taiteen kenttä näyttää tyystin erilaiselta. Tarpeet ja todellisuudet ovat muuttuneet. 

 

Tänään Uusi Juttu -verkkojulkaisussa Oskari Onninen haastattelee Tanskassa toimivaa professori Alf Rehniä, joka sanoo, että valtion tukemaa kulttuurihallintoa ja edunvalvontaa tulisi tarkastella kriittisesti. 

 

"Ihmiset voivat tehdä kokonaisia uria järjestämällä seminaareja ja keskittymällä ’edistämiseen’ ja ’tukemiseen’.” 

 

Rehn kutsuu tätä “hanketeollisuudeksi”, kun taas esimerkiksi galleristit, kuraattorit ja agentit tuottavat alalle todellista lisäarvoa. 

 

Eri taiteenalojen toimintalogiikat vaihtelevat, mutta myös TINFOssa olemme nähneet välitystoiminnan mahdollisuudet esittäville taiteille – sekä sen haasteet. Pyrkimyksemme perustaa osittain markkinavoimin, osittain voittoa tavoittelemattoman järjestön tuella toimivaa välittäjätahoa eivät ole toistaiseksi onnistuneet. Sen sijaan mikään yrityspohjaisesti toimiva taho ei ryhtyisi laatimaan tilastoja alaltamme, kokoamaan uutiskirjettä tai keräämään ja järjestämään tietoa tulevista apurahoista 7 000 Apurahavahti-palvelumme tilaajalle. 

 

Tänä vuonna meillä on meneillään kolme kansainvälistä hanketta. Viemme näytelmäkirjailijoita Göteborgin kirjamessuille yhdessä seitsemän muun pohjoismaisen ja baltialaisen järjestön kanssa ja kuratoimme messujen pääohjelman. Kehittelemme konseptipohjaisia esitystaiteen teoksia pohjoismaisten ja baltialaisten kumppaneiden kanssa, ja mahdollistamme ja tuemme teosvierailuja lähialueemme festivaalikentälle. 

 

Tunnemme kentän tarpeet ja paiskimme töitä auttaaksemme, mutta näköalattomuus pitää yöunet loitolla. Siksi Alf Rehnin näkemys suomalaisesta kulttuuripolitiikasta “staattisena” rahoittajana osuu ytimeen: 

 

"Se ohjaa taiteen tekijät näkemyksettömään osaoptimointiin ja lyhyen tähtäimen taloudellisen hyödyn maksimointiin. Seurauksena kellään ei ole ajatusta paremmasta tulevaisuudesta." 

 

Kuka lähtee suunnittelemaan esittävän taiteen rakenteet uusiksi?