05.01.2022

Kysely esittävän taiteen toimijoiden taloudellisista menetyksistä talvella 2021-2022

KYSELY 4.1.2022

Kartoitamme tällä kyselyllä esittävän taiteen toimijoiden arviota taloudellisista menetyksistä, jotka aiheutuvat talvella 2021–2022 koronaepidemiaan liittyvien yleisötilaisuuksien rajoitusten vuoksi. Tammikuun 2022 alussa osassa maata yleisötilaisuudet ovat täysin kielletty, osassa maata kohdistuu rajoituksia yleisömääriin ja samaan aikaan koronapassin käyttö on ns. ”jäädytetty” 20.1. asti.

Tällä kyselyllä kartoitetaan tulonmenetyksiä nyt voimassa olevien rajoitusten aikana, sekä tulonmenetyksiä, jos rajoitukset jatkuvat koko tammikuun ja helmikuun 2022. Nyt voimassa olevien rajoitusten jälkeisen ajan tulonmenetykset voitte arvioida siten, että alueellanne voimassa olevat rajoitukset jatkuisivat entisellään tai että alueellenne kohdistuisi yleisötilaisuuksien täyskielto eli sulku. Epidemian kehitystä ja siitä johtuvia rajoitus- tai sulkutoimia on edelleenkin vaikea ennakoida, mutta yritämme kyselyllä haarukoida kyselyllä ns. pahinta mahdollista skenaariota.
 
Pyydämme että arvioitte mahdollisia tulonmenetyksiänne kuukausittain lipputulojen, esitysmyynnin ja muiden tulojen osalta. Kysymme myös peruttujen esitysten ja tilaisuuksien lukumäärää. Lisäksi kysymme arviota vierailijoille / freelancereille maksamatta jäävistä palkoista ja korvauksista. Kuten ennenkin, tarkkoja lukuja voi olla vaikea antaa, mutta toivomme että teette arvionne parhaan tietonne mukaan.

Kyselyn perusteella saatuja tuloksia käytetään osana rajoituksiin liittyvien tukipakettien lobbausta. Kooste kyselyn tuloksista tullaan toimittamaan muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriölle. Toivomme sen vuoksi vastauksianne mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään tiistain 11.1.2022 aikana. Kyselyn tuloksista ei anneta toimijakohtaisia tietoja ministeriölle eikä medialle vaan niitä käsitellään laajempina koko kentän tilannetta kuvaavina kokonaistietoina.

Kuten koko epidemian ajan, haluamme edelleen tehdä tietopohjaista, faktoihin perustuvaa edunvalvontaa, joten vastauksenne näihin talouskyselyihin ovat meille äärettömän arvokkaita. Vastausten avulla välitämme tietoa alan tarvitsemista lisätuista päättäjille.

KYSELYYN: https://link.webropolsurveys.com/S/3571D628311B21B5

Kiitos jälleen arvokkaasta yhteistyöstänne,

Suomen Teatterit ry, Teatterikeskus ry, Suomen Sinfoniaorkesterit ry

 

Sinua voisi kiinnostaa

Kysely Korona