LUO – mukana eurooppalaisissa tuotantoekosysteemeissä (2019-2022) 

 
LUO oli TINFOn kansainvälisen liikkuvuuden kehittämishanke, jota tuki opetus- ja kulttuuriministeriö vuosina 2019-2022.

Kytkeytyminen eurooppalaisiin esittävien taiteiden ekosysteemeihin luo lisätyötilaisuuksia tekijöille, pidentää esitysten elinkaaria ja lisää saavutettavuutta kasvattamalla omintakeiselle suomalaiselle teatterille ja esitystaiteelle uusia eurooppalaisia yleisöjä. Tuotantojen pitkäjänteinen suunnittelu ja alan merkittävimpien vierailunäyttämöiden, festivaalien ja agentuurien sitouttaminen jo tuotantojen alkuvaiheessa osaksi koko prosessia luo uudenlaista tuotantoajattelua ja -kulttuuria. 
 
Suomessa ei ole vielä paljon teatteriesitysagentuuritoimintaa. Hankkeen nimen mukaisesti suomalaisia teatterintekijöitä viedään ulkomaisten tahojen luo kahdella sektorilla: draamapohjaiset teokset ja esitystaide.
 
LUO-kehittämishanke oli luontevaa jatkoa TINFOssa vuodesta 2013 kehitetyille kansainvälisen liikkuvuuden neuvonta- ja mentorointipalveluille
 
LUO-kehittämishankkeeseen osallistui:
 
Turunen Company
Näytelmäkulma Nordic Drama Corner Oy
Todellisuuden tutkimuskeskus – Reality Research Center
Toisissa tiloissa -kollektiivi – Other Spaces

... mutta koronapandemian aiheuttamien muutosten mukaan pidimme kehittämishanketta avoinna myös muille mahdollisille kumppaneille, joilla oli uusia ideoita kansainvälistymisensä suhteen.

Sinua voisi kiinnostaa

Kansainvälisyys Hankkeet