10.10.2024

Laura Åkerlund

Laura Åkerlund, mitä kuuluu?  

Oopperaohjaaja Laura Åkerlund on elämässään toteuttanut tekemisen meininkiä ja toiminut asenteella, joka on saanut hänet perustamaan oopperan ja vienyt isoon taloon päädramaturgin töihin Saksassa. Vastaavaan rohkeuteen puhua omasta osaamisestaan hän kannustaa suomalaisia teatterintekijöitä. Saksalaisten taideinstituutioiden jano uudelle on Åkerlundin mukaan jatkuva. Tässä on sauma tarjota teoksia ja ideoita myös Suomesta, ja tässä Åkerlund haluaa auttaa nyt työssään Goethe-instituutissa. Lapsena karkkipalkalla vanhempiensa yllyttämänä vieraita kieliä opetellut Laura Åkerlund, mitä kuuluu? 
 
Laura Åkerlund: Kuuluu tosi hyvää. Mielenkiintoista. Tapahtumarikasta. Tosin uutiset leikkauksista huolestuttavat ja ovat mielessä. Saksassa vapaan kentän rahoitukseen on näillä näkymin tulossa huomattavia leikkauksia. Näillä näkymin esimerkiksi Dem Bündnis internationaler Produktionshäuser -katto-organisaation rahoitus leikataan kokonaan, mikä olisi katastrofaalista, sillä organisaation alla toimivat keskeiset vierailunäyttämöt Hebbel am Ufer, Kampnagel ja Hellerau. Esimerkiksi Helleraun budjetista katoaa kolmasosa ensi vuonna, sitä seuraavana lisää, yhteensä 1,1 miljoonaa. Pelkästään Berliinin kulttuuribudjetista, joka on yhteensä 600 miljoonaa euroa, leikataan pelkästään ensi vuonna vähintään 150 miljoonaa euroa. Ei Berliinissäkään markkinaehtoista teatteria pystytä tehokkaasti tekemään, vaan teatterit ovat myös siellä julkisen tuen varassa. 
Ei Berliinissäkään markkinaehtoista teatteria pystytä tehokkaasti tekemään, vaan teatterit ovat myös siellä julkisen tuen varassa.
Eli kuulen leikkauksista työni puolesta ikään kuin kahdesta suunnasta, sekä Suomesta että Saksasta, ja ne ovat kummassakin saamassa aivan absurdeja kierroksia. Näinä aikoina on keskityttävä siihen mitä on tehtävissä, mikä on mahdollista. Omassa ajattelussa ja olemisessa on yritettävä hakea tasapainoa, ja vietävä asioita eteenpäin, positiivisempaan suuntaan. Lamaantuminen ei auta. 
 
Ajauduin oopperan alalle aikoinaan lähes sattumalta. Halusin lapsena klassiseksi pianistiksi – ajattelin että kierrän maailman stadioneja ja elätän itseni pianonsoitolla. Sibelius-lukiossa ajatus pianonsoitosta vaihtui ja sen sijaan hain opiskelemaan oopperaohjausta Sibelius Akatemiaan. Olen todella kiitollinen Kristiina Helinille, joka kahden viikon opintojen jälkeen hankki minulle harjoittelupaikan Kansallisoopperasta. Pääsin mukaan Punainen viiva -oopperan tuotantoon, ja pääsin paneutumaan oopperan tekoon kunnolla. 
Lamaantuminen ei auta. 
Olen aina ollut utelias ja nauttinut uuden oppimisesta. Opiskelin musiikkitiedettä ja teatterintutkimusta muiden opintojen ohella. Tulen myös perheestä, jossa ollaan opiskeltu kieliä monessa sukupolvessa ja koettu tärkeäksi, että pystytään seuraamaan maailmaa ja osallistumaan sen menoon eri tavoin. 1990-luvulla isäni hankki meille kaapelikanavat ja sanoi, että jos opin 10 vieraskielistä sanaa päivässä, saan karkkia. Itse kannustaisin kaikkia käymään kielikursseilla tai tekemään jonkin workshopin tai kokonaisen tutkinnon ulkomailla – lyhytkin oleskelu muualla tekee jo hyvää.  
 
Opiskellessani oopperaohjausta hakeuduin apulaisohjaajaksi myös muihin tuotantoihin – soitin kaikille oopperaa tekeville ohjaajille Suomessa ja kaikki ottivat minut mukaan tuotantoihinsa. Pääsin osallistumaan harjoituksiin, seuraamaan suunnittelua ja tutustumaan eri talojen prosesseihin. Tein tätä useamman vuoden opintojeni ohessa, ja hakeuduin lopulta myös apulaisohjaajaksi ulkomaille tekemällä samoin: otin yhteyttä muun muassa Berliinin Komische Operiin sekä Baijerin oopperaan, laittamalla hakemukseni suoraan pääjohtajalle, ja joista kaikki toivottivat minut tervetulleeksi haastatteluun. Kävin haastatteluissa, joimme kahvit, ja he ilmoittivat mihin tuotantoihin he tarvitsivat erityisesti apua. Lopulta Stuttgartin ooppera otti minuun yhteyttä ja pyysi minut sinne. Yhteydenottaminen vaatii rohkeutta ja asennetta. Sekä heittäytymistä – (nauraen) etenkin kun ohjaaja kääntyy puoleesi Salomen roolia esittäneen solistin sairastuttua ja sinun on hypättävä seitsemän hunnun tanssikohtaukseen kolmenkymmenen statistin keskelle. Suurissa taloissa oppii nopeasti miten ne toimivat. 
 
Vuonna 2019 minut kutsuttiin Badisches Staatstheater Karlsruheen päädramaturgiksi. Talon alla toimivat ooppera, baletti, teatteri, nuorten teatteri ja sinfoniaorkesteri. Olin tutustunut talon pääjohtajaan aiemmin. Hän oli puolestaan huomannut, että oopperan alalla tulee olemaan melko suuri työvoimapula seuraavien 10 vuoden aikana, etenkin johtajatasolla. Hän oli ottanut jo aiemmin nuoria henkilöitä taloon töihin, ja tarjoamalla minulle päädramaturgin työtä hän halusi samalla ikään kuin kouluttaa minua johtotehtäviin. Vastasin koko talon taiteellisen toiminnan suunnittelusta, kansainvälisistä suhteista ja tuotannoista, digitaalisista projekteista. Työskentelin 800 hengen organisaatiossa ja opin valtavasti. Sitten iski pandemia.  
 
Erityisen opettavaista on myös ollut hakea johtajapaikkoja Opéra de Lyonista ja Opéra national de Bordeaux’sta. Lähdin liikkelle sillä asenteella, että jossain vaiheessa näitä paikkoja on vain haettava – joten tilaisuuteen oli tartuttava. Hakuprosessit ovat myös olleet hyvin opettavaisia – laatiessasi 50 sivun liiketoimintasuunnitelmaa taloille opit samalla valtavasti kyseisestä talosta, mutta myös laajemmin sitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Pääsin molemmissa hauissa viimeiseen vaiheeseen.  
Haetaan aivan uusia ideoita, koska Saksassa on aina pula visioista ja uusista ideoista – niitä arvostetaan ja niitä etsitään.
Olen nyt toistakymmentä vuotta matkustanut Suomesta Saksaan ja taas takaisin. Minusta tuntuu, että olen yhtä kotona Saksassa kuin Suomessakin. Saksalainen teatteriperinne on mahtava, mutta mielestäni viimeisten kymmenen vuoden aikana kenttä on avautunut ulkomaalaisille tekijöille aivan eri tavalla. Pohjoismaalaiset trendasivat yhteen aikaan, nyt siellä ollaan kiinnostuneita aasialaisista ja afrikkalaistaustaisista kirjailijoista. Haetaan aivan uusia ideoita, koska Saksassa on aina pula visioista ja uusista ideoista – niitä arvostetaan ja niitä etsitään. Toisaalta oma sukupolveni ei ole vielä päässyt lyömään itseään edes kentällä läpi. Kiinnostavia ohjaajia ja dramaturgeja löytyy, mutta harva haluaa ottaa johtajavastuuta organisaatioissa.  
 
Mielestäni Suomessa toimivilla taiteilijoilla olisi paljon tarjottavaa ulkomaillakin. Euroopassa on kovaa kilpailua työllistymismahdollisuuksista, mutta niin on monella muullakin alalla. Saksassa ei kuitenkaan kiinnitetä esimerkiksi yhtä paljon huomiota taidealan koulutukseen tai kansallisuuteen – vaan siellä ollaan enemmän kiinnostuneita siitä mitä ajattelet, mitä sanottavaa ja annettavaa sinulla on. Ei siellä kukaan kiinnitä huomiota siihen, että tulet Suomesta – siellä halutaan kuulla mitä aiot tehdä. Siellä esittävän taiteen kenttää kiinnostaa se, mitä heillä ei ole – se, joka on erilasta tai omanlaistaan. Ja kyllähän meiltä täältä omaäänisyyttä löytyy! Tällä hetkellä Saksassa nuoret näytelmäkirjailijat kirjoittavat enimmäkseen klassikoiden päällekirjoutuksia. Omalaatuiselle äänelle on selvästi tilausta. Siellä tuetaan myös ulkomaalaisia näytelmäkirjailijoita, jotka eivät edes kirjoita saksaksi – koska juuri näitä uusia tulokulmia kaivataan.  
Ei siellä kukaan kiinnitä huomiota siihen, että tulet Suomesta – siellä halutaan kuulla mitä aiot tehdä.
Suomessa on osaamista ja kiinnostavia taiteilijoita joilla on ideoita – mutta minusta usein tuntuu kuin meiltä puuttuisi rohkeus. Siinä me häviämme usein muille. Pidän Niken sloganista, “Just do it”. Isäni kanssa olemme katsoneet paljon urheilua, ja esimerkiksi juoksukilpailuissa on hämmentävää nähdä kuinka viimeisillä kymmenillä metreillä kaikilla on mahdollisuus voittaa, mutta osa jäätyy – ei siksi että he olisivat huonompia juoksijoita, vaan jostakin muusta syystä.
 
Toivon näin Goethe-instituutissa toimiessani pystyväni avaamaan ovia suomalaisille taiteilijoille Saksaan. Hiljattain sain Pipsa Longan osaksi Deutsches Theater Berlinin Autorentheatertagea 2025 sekä Branchentreff Theaterübersetzen -tapahtumaan nyt marraskuussa, ja järjestin Goethen yhteistuotantorahoituksen La Doriclea -teokselle, joka saa ensi-iltansa 15.11.2024 Tanssin talossa. 
 
Vuonna 2016 perustamani Helsingin koominen ooppera jäi taka-alalle muuttaessani Karlsruheen. Mutta tarkoitukseni on myös käynnistää oopera uudelleen nyt kun yleisö on pandemian jälkeen palannut esittävän taiteen katsomoihin. Mutta toistaiseksi täällä Goethe-instituutissa pääsen tekemään töitä laaja-alaisesti kulttuurin kentällä. Esimerkiksi perjantaina tulemme täällä puhumaan uudesta musiikkiteatterista.   
 
Laura Åkerlund on oopperaohjaaja, Helsingin koomisen oopperan perustaja ja toimitusjohtaja, joka tällä hetkellä vastaa Goethe-instituutin kulttuuriprojekteista. Åkerlund on opiskellut pianonsoittoa, musiikkitiedettä, oopperaohjausta ja teatterietiedettä sekä Suomessa että ulkomailla ja toiminut muun muassa Badisches Staatstheater Karlsruhe -teatterin päädramaturgina. Hän on myös toiminut kansainvälisten laulu- ja oopperakilpailujen raadeissa.
 
 
Valokuva: Nelli Kivinen

 

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuaikaan. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut

Sinua voisi kiinnostaa

Kansainvälisyys Haastattelu Mitä kuuluu