01.10.2015

Leikkuri käy – millaisessa kierteessä ollaan?

Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 tarkoittaa VOS-teattereille henkilötyövuoden yksikköhinnan 3,5%:n laskua. Yksikköhinta laskee vuosien 2009-2010 tasolle. Samalla henkilötyövuodet vähenevät 5:llä 2474:stä 2469:ään. Vähennysprosentti saattaa näyttää vaarattomalta. Mutta. Mitä yksikköhinnan lasku ja mahdollinen henkilötyövuosien vähennys tulee tarkoittamaan niille pienille VOS-teattereille, joilla ei ole omasta takaa henkilötyövuosipuskureita? Yhdistelmä yksi henkilötyövuosi vähemmän ja yksikköhinnan lasku voi tarkoittaakin pienille VOS-teattereille jo 7-8%:n laskua. Tästäkö alkaa pudotuspeli? Isoissa VOS-teattereissa kunta tullee niistämään omistaan, kun kerran valtiokin. Omien tuottojen lisäys tuskin on realistisista, niin tapissa ne ovat. Teattereiden ainoa keino vähentää omia kustannuksiaan on säästää henkilöstömenoissa; kuinka paljon lomautuksia ja irtisanomisia on tulossa? Henkilökuntaa vähemmän, vierailijatehtäviä vähemmän, henkilötyövuosia vähemmän, valtionosuutta vähemmän. Negatiivinen kierre on valmis. Lisää työttömiä, lisää freelancereiden kurjuutta, kasvavia työttömyyden kustannuksia. 

Nyt tarvittaisiin opetus- ja kulttuuriministeriöltä suhteellistavaa vertailua siitä, miten paljon ja miltä aloilta leikataan. Kuinka paljon elokuva menettää, kuinka paljon museot… Helsingin yliopiston perusrahoitusta leikataan 20%: tarkoittaa 1200 irtisanottavaa.  

Elämää, politiikkaa, taidetta tulevassa niukkuudessa

Haluan uskoa, että meillä ihmisillä – myös taiteessa – on kekseliäisyyttä ja kykyä luoda uusia resursseja. Elämä niukkuudessa ja kasvunjälkeisessä politiikassa tulee kuitenkin olemaan tosiasia. Millaista on niukkuuden maailman taidepolitiikka ja taide? Miten taiteessa ja ylipäätään huolehditaan heikoimmassa asemassa olevien toimeentulosta ja arvokkuudesta? Sitä olisi pohdittava.

Mitä kaikkea veikkausvoittovaroista tuetaan?  

Me kaikki noin parisataa taiteen veikkausvarojen edunsaajaa ja muuta yleisavustuksen saajaa olemme saaneet opetus- ja kulttuuriministeriöstä kyselyn. Veikkausvoittovaroista rahoitettava järjestöjen kirjo on historian eri vaiheissa muotoutunut sekametelisoppa, josta yhtenevää logiikkaa löytyy aika vähän. On järkeenkäypää, että OKM haluaa selvittää, mitä me teemme, ketkä taustallamme vaikuttavat, kuinka paljon teemme mahdollisesti päällekkäistä työtä. Ensi maanantaina kuulemme asiasta lisää. Tämä on myös niukkuuden ajan ymmärrettävää politiikkaa.

Tukimuotoja selkiytetään – mitä tarkoittaa näytelmäkirjailijoille?

Taiteen edistämiskeskukselta tuli hiljattain tiedote, jossa kerrottiin, että musiikin, sarjakuvan ja kuvituksen sekä näytelmäkirjallisuuden tukimuotoja selkiytetään vuonna 2016. Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuesta luovutaan. Uudistus saattaa tarkoittaa sitä, että kotimaisen näytelmän kirjoittajille kohdentuu valikoidummin isompaa tukea. Laatua määrän sijaan. Tiedotteen ja myös hakuilmoituksen muotoilut ovat lievästi sanoen epäselviä, eivät ne aukea Erkillekään. Mutta ei hutkita tutkimatta. Pian nähdään, mitä tässä tarkoitetaan. Ei ole valmistelussa kirjailijoiden kantaa kysytty, ei liioin esittävän taiteen toimikunnan. Ei kai tämä tarkoita käytännössä sitä, että entistä kantaesityskorvausta hakevat eivät voi hakea kohdeapurahaa?

Tehdään vähemmän – laiskuudesta ja taiteesta

Poliittista taidetta on jo pitkään vaivannut sama mukatoiminta kuin koko postpoliittista yhteiskuntaa. Taide hoippuu poliittisen sitoutuneisuuden ja oman merkityksettömyytensä välitilassa norsunluuvallankumoustornissaan. Avantgardetaide oli ja meni, samoin uusavantgarde. Kriittisen taiteen täytyy asemoitua uudelleen. Voisiko taiteilijalla olla jokin muukin tehtävä kuin luovan talouden mannekiinina ja kilpailijatalouden panttivankina pyristely? Tällaista veret seisauttavaa ajattelua harjoittaa filosofi, dramaturgi ja esitysteoreetikko Bojana Kunst, joka johtaa Giessenissä koreografian ja esityksen maisteriohjelmaa. Kunstin teos Artist at Work – Proximity of Art and Capitalism kehottaa tottelemattomaan ajatteluun taidetyöstä ja työssä.

Taiteilijoiden ei Kunstin mukaan pitäisi liehitellä taloutta ja yrittää epätoivoisesti osoittaa taloudelle tuottamaansa arvonlisää ja hyötyä. Pitäisi puhua taiteen tuhlailevuudesta ja taiteesta lahjana. Taiteen ydin on sen potentiaalisuudessa olla vähemmän. Taide mahdollistaa elämää tekemällä vähemmän. Tilanteessa, jossa vaaditaan yhä kovempaa tuottavuutta, tulee taiteen tottelemattomasti olla laiska.

Yhdessä olemista

Bojana Kunstin ajatuksien demonstraationa minulle näyttäytyi Sädekehistä – täydellisen politiikka -esitystapahtuma Kiasmassa. Me tutkimme sitä, kuka ”me” kollektiivina olemme. Tapahtuma on yhtä aikaa avautuvia mahdollisuuksia olla eri tavoin yhteydessä tilaan ja valoon, ääniin, toisiimme, myös etäällä Tampereella, ja vaeltaa Kiasma-teatterin eri tiloissa, aistia, sitä, mikä ympärillä avautuu. Miten autuuttavaa! Matkakumppanina Giorgio Agambenin teksti ”Sädekehät”. Minut pysähdytti ajatus sädekehästä vyöhykkeenä, jossa lahjaksi saadaan ylimääräinen mahdollisuus, kun kaikki mahdollisuudet on kadotettu.

Autonominen näyttelijä

LUSTin  autonomisen näyttelijän työpajassa luennoi Bergenin yliopiston teatterintutkimuksen professori Knut Ove Arntzen. Kyselin etukäteen Arntzenilta poliittisia, kulttuurisia ja taiteellisia syitä siihen, miksi itseohjautuvan autonomisen näyttelijän näyttelijyys ja esiintyjyys nousee niin vahvasti esiin. Arntzenin mukaan näyttelijä/esiintyjä ammentaa Stanislavskin, Craigin, Bauhausin ja Black Mountain Collegen traditioista. Kyse on kierrätyksestä: realistis-naturalistista traditiota yhdistetään Brechtin ja Grotowskin kanssa. Toisaalta esiintyjä-näyttelijä syntyy happeningien, performanssin ja kuvien teatterista. Tähän kaikkeen liittyvät vielä luentoesitykset ja uusi autenttisuus, ja vielä stand up, kabaree ja esitystaidekin. Näyttelijä on eriasteisesti tekijä ja materiaalia. Poliittisesta näkökulmasta katsottuna näyttelijä-esiintyjä liikkuu estetiikan ja sitoutuneisuuden välisellä akselilla, eikä mikään ole poissuljettua. Arntzenin mukaan kysyntää tulee olemaan eniten näyttelijöillä, jotka kykenevät yhdistämään näitä kahta ulottuvuutta. Haluaisin ajatella myös niin, että näyttelijä, joka on tekijä (auteur) ei tarvitse olla riippuvainen ”kysynnästä”, ei tarvitse olla alihankkijana. Tästä lisää keskustelua!

Hell Made Play ja Melusta valittanut puukotettiin

Halusin ensin lukea Tuomas Timosen näytelmän Melusta valittanut puukotettiin ja vasta sitten mennä Takomoon. Plarin sivut täyttyivät merkinnöistä. Olen Kafkassa tai David Lynchin elokuvissa. Yhtä painajaisunta, uhkaavaa tunnelmaa, ei pakoa toistuvasta, haaroittuvasta kehästä, joka 30 kohtauksesta rakentuu asumisen, asunnon, kodin ympärille – ja mielen, yksinäisyyden ja hiljaisuuden. Näytelmä, joka hiertää! Hiertäminen tapahtuu kielen tekoina, lauseessa, ei selittelyssä. Siinä sen hienous. Avoin teksti, joka avautuu vaikka minkälaisille tulkinnoille. Takomossa myös keveyttä ja uskomaton määrä huumoria.

Viikonloppuna Vanha Juko juhlii

Seminaariin Lahteen ja katsomaan Rikhard III!

twitter.com/tinfotweets