22.10.2020

Liikkeellä marraskuussa 2020

Liikkeellä marraskuussa levittäytyy ajassa ja tilassa

Liikkeellä marraskuussa -festivaali levittäytyy lyhyen ja intensiivisen tapahtuma-ajan yli ja muuntuu näytäntökaudeksi. Festivaali esitetään kahdessa osassa: Jälkiä marraskuussa järjestetään 5. – 15.11.2020 ja Jälkiä marraskuusta levittäytyy vuodelle 2021.
 
"Tämän vuoden ohjelmistoon etsin teoksia, jotka leikittelevät toisella ajallisuudella. Teoksia, jotka sijoittuvat perinteisten esiintymistilojen ulkopuolelle ja ehdottavat erilaista yleisösuhdetta. Ohjelmistosta löytyy lähinnä taiteilijoita, joiden työtä ja kehitystä olen seurannut jo pidemmän aikaa. Taiteilijoita, jotka ovat olleet minulle teostensa, työskentelynsä sekä heidän kanssaan käymieni keskustelujen kautta merkittäviä. Teoksia, jotka käsittelevät poliittisia kysymyksiä ja runollisella tavalla katsovat yhteiskuntaamme. Pyytäen meitä reflektoimaan ja tajuamaan, että emme vieläkään elä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa kaikkien ääni kuuluisi riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä, ihonväristä tai kyvykkyydestä. Joistain teoksista on tullut entistä ajankohtaisempia ja tärkeitä viimeisten kuukausien aikana." Kerstin Schroth kuvailee ensimmäistä ohjelmistoaan kolmen vuoden kaudellaan festivaalin taiteellisena johtajana.
 
Suunnitellessaan festivaalin sosiaalista puolta Kerstin Schroth työskenteli tiiviisti paikallisen koreografi Pie Kärin kanssa, joka työskentelee festivaalin sosiaalisen koreografian dramaturgina. Tänä vuonna festivaali esittelee Soup Talks -keskustelujen sarjan. Kohtaamiset ovat epävirallisia keskusteluja festivaalin taiteilijoiden kanssa ja jokaista keskustelua moderoi paikallinen taiteilija. Tämän lisäksi festivaalin ensimmäisten viiden päivän ajan (5. – 9. marraskuuta) Schroth on läsnä Caisassa tavatakseen ja keskustellakseen yleisön kanssa.
 
Kulttuurikeskus Caisan edessä festivaali esittelee myös brittiläisen taiteilija Tim Etchellsin suurikokoisen installaation THE SHOW MUST NOT GO ON. Tänä vuonna festivaali on kutsunut Berliinissä asuvat taiteilijat Angela Schubotin ja Jared Gradingerin Helsinkiin residenssiin. Siellä he työstävät projektia, joka on osa seuraavan kahden vuoden festivaaleja.
 

Ohjelmisto
 

Jälkiä marraskuussa 5.–15.11.2020:

 

Todellisuuden tutkimuskeskus & Ferske Scener & Western Norway Research Institute: Talking in the Rain – An Entertaining Show about the Weather

Sinua voisi kiinnostaa

Festivaalit Tapahtumat