Orange

Orange
Basim Kahar.

Kun puhumme muistista, meidän ensin käsiteltävä unohtamista. Basim Kahar pääsee tässä näytelmässään sisään ihmissieluun. Oopperalaulaja on kärsinyt ulkopuolisuudesta ja nöyryytyksestä niin, että minuus on pirstaloitunut. Nyt hän pyrkii kokoamaan menneisyydestään palapeliä ja samalla auttamaan itsestään vieraantunutta kumppaniaan. Tarkkailemalla pieniä yksityiskohtia – kuten appelsiinia – näytelmä tarkastelee elämäämme mikroskooppisen läheltä ja teleskoopin kantaman päästä.

Hassan Blasim

Synopsis

Rasmiya, teini-ikäinen muslimi pakenee perhettään pienestä kaukaisesta kaupungista Bagdadiin. Siellä hän väittää olevansa kristitty ja kertoo olevansa Janet. Hänen unelmansa on tulla tunnetuksi laulajana, mutta suuren kaupungin kovat kadut ovat nujertaneet hänet, ja hän on eksyksissä. Hän lopettaa laulamisen. Hän tapaa sattumalta kapinallisen runoilijan, kun tämä heitetään pahoinpideltynä kadulle. Runoilija on lausunut runon, jossa hän on yllyttänyt kuulijoita ateismiin ja säädyttömyyteen. 

Vuosien jälkeen Janet muistelee valokuvaa, jonka runoilija otti heistä eläintarhassa. Hän muistelee yksityiskohtia itse kuvanottotilanteesta, heidän seisoessaan ärsyyntyneen valokuvaajan edessä. Päivänä, jolloin valokuva otetiin, runoilija oli antanut Janetille appelsiinin. Runoilija taas kiistää olevansa kuvassa, eikä muista tapahtumasta mitään.

Runoilija yrittää kaivautua syvemmälle mielen syövereihin, hänen omaan todelliseen ja kuviteltuun menneisyyteensä. Hän muistaa menetetyt unelmansa ja taistelunsa omaa mieltään vastaan. 

Vaikka runoilija ei tunnista itseään kuvasta, hän muistaa appelsiinin, jonka antoi laulajalle. Hän tiedostaa olemassaolonsa tässä keskeneräisessä maailmassa, ja rakkaudesta kieltäytymisen. Hän on runoilija, joka osaa selittää maailman tilanteen, mutta ei pysty kirjoittamaan runoja. Laulaja menetti kaikkensa, ja sota vei hänen unelmansa viimeisen mahdollisuuden, mutta toisin kuin runoilija, hän tuntee yhä intohimoa, rakkautta ja luottamusta tähän maailmaan. Heidän kahdenvälisestä keskustelustansa muodostuu dokumentaatio tuskasta ja menetyksistä, mutta myös kahdesta ihmisestä, jotka katsovat maailmaa eri tavoin, sekä muistista ja sen epäluotettavuudesta. Mihin appelsiini katosi valokuvasta? Otettiinko heistä lainkaan yhteistä valokuvaa? 

Appelsiini on tarina lahjakkaasta laulajasta ja runoilijasta, jotka soimaavat heitä ympäröivää maailmaa ja käsittelevät yhdessä menetyksen ja nujerretuksi tulemisen tunnetta. Tämä on kivulias rakkaustarina, johon raadollisen ja outo elämä on johtanut. 

Vuosi 0000
Alkukieli Arabia
Käännökset
Tuotannot
Oikeudet Näytelmäkulma
Genre Draama
Roolien määrä 1 nainen, 1 mies

Basim Kahar

Basim Kahar on syntynyt Bagdadissa vuonna 1962. Hän on irakilainen, jolla on myös Australian kansalaisuus. Hän on valmistunut Bagdadin yliopiston taideakatemiasta teatteriohjaajaksi ja ohjannut 26 teatteriesitystä Bagdadista Damaskokseen, Beirutista Sydneyihin. Kahar on myös ohjannut lukuisia tv-sarjoja, sekä kahdeksan elokuvaa. Vuonna 2020 yli 10 dokumenttia eri televisiokanaville.

Hän on kirjoittanut useita teatteriartikkeleita teatteritaiteesta arabiankielisiin sanoma- ja aikakausilehtiin. Hän on toiminut näyttelijätaiteen professorina Damaskoksen teatteri-instituutissa ja pitänyt useita näyttelijätyön työpajoja Syyriassa, Libanonissa, Australiassa ja Marokossa. Hän asuu Kairossa, jossa työskentelee taiteilijana.