Frankenstein Complex
Kārlis Krūmiņšin näytelmä on nokkela ja hauska dialogi näytelmäkirjailijan ja tekoälyn välillä, jossa näytelmäkirjailija testaa tekoälyn kykyä kirjoittaa näytelmä. Yllättävää tässä näytelmässä kuitenkin on se, että se kääntää tarinoissa perinteisesti esiintyvän ihmisen ja koneen välisen vuorovaikutuksen päälaelleen: ihmistä edustaa ruumiiton ruudulla esiintyvä ääni, kun taas tekoälyä esittää neljä näyttelijää, jotka kehollistavat sen äänen. Näytelmä on kuin lyhyt kurssi dramaturgiaan, teatterin historiaan, ja tarinankerronnan taitoon, jossa samanaikaisesti tarkastellaan teknologiaa kohti koettua pelkoa.
Davide Giovanzana
Synopsis
Näytelmä koostuu näytelmäkirjailijan keskustelusta tekoälyrobotin (GPT-3 kielimalli) kanssa sekä kohtauksista, jotka tekoälyrobotti on itse kirjoittanut. Esityksessä ihmisnäyttelijän tulisi näytellä tekoälyä, kun taas näytelmäkirjailijan roolia ilmentäisi jonkinlainen ruumiiton ääni.
Koska kumpikin, sekä robotti että näytelmäkirjailija työskentelevät tekstintuottamisen parissa, haluaa jälkimmäinen testata ensimmäistä: Onko robotin luomasta tekstistä ammatillisessa mielessä haastajaksi näytelmäkirjailijan tekemälle tekstille?
Näytelmäkirjailija aloittaa järjestämällä robotille erilaisia tehtäviä, pyytää sitä luomaan erilaisia kohtauksia. Robotti luo. Näytelmäkirjailija kritisoi tuotosta ja pyytää tekoälyä selittämään teostansa ja niin tapahtuu. Näytelmäkirjailija tulee näin mentoroineeksi kilpailijaansa.
Näytelmäkirjailijan teettämien tehtävien ja robotin luomien kohtausten välissä dialogi näiden kahden välillä jatkuu. Vaikka aluksi näytelmäkirjailija dominoi keskustelua haastattelijana, pikkuhiljaa robotista tulee keskustelun tasavertainen osapuoli.
Kun robotin kyky luoda uskottavaa dialogia käy näytelmäkirjailijalle selväksi, yrittää hän haastaa sitä lisää. Yksittäisen kohtauksen lisäksi näytelmäkirjailija pyytää robottia luomaan kokonaisen näytelmän rakenteen, pohjaksi taas seuraaville kohtauksille.
Robotilla on vaikeuksia tämän tehtävän kanssa, eikä näytelmäkirjailija ole tyytyväinen robotin suoritukseen. Niinpä hän alkaa korjata robotin ehdotuksia, käskee sitä muokkaamaan kirjoittamaansa. Jossain vaiheessa robotti alkaa kuitenkin itse määrätä itselleen tehtäviä, piittaamatta näytelmäkirjailijasta.
Näytelmäkirjailijasta tulee tarpeeton, eikä hän ole tähän tilanteeseen tyytyväinen. Huolimatta siitä, ettei robotti selvinnyt edellisestä annetusta tehtävästä näytelmäkirjailija pyytää sitä laatimaan kokonaisen näytelmän ilman apua, ja tekoäly tekee näin.
Tekoälyn luoma näytelmä alkaa poiketa näytelmäkirjailijan aiemmin määräämästä rakennemallista, ja sisältää sen sijaan sarjan surrealistisia kohtauksia. Tekoälyn itsenäisesti kirjoittama näytelmä alkaa kohtauksella, jossa näyttelijä esittää apinaa, jota muut hakkaavat. Eräässä toisessa kohtauksessa rikostutkija hyväksyy pahoinpidellyn naisen todistajanlausunnon. Robotin luomasta näytelmästä voi tunnistaa ainakin neljä eri tarinaa: yksi – pahoinpidellyn naisen yritykset saada apua; toinen –näyttelijän pyrkimys määritellä oma olemassaolonsa; kolmas – takauma kouluampumiseen; ja neljäs jonkin epäselvän vaaran lähestyminen. Kohtaukset vuorottelevat lapsikuoron kanssa.
Vaikka robotin kirjoittamaa lyhyttä näytelmää ei ole kirjoitettu perinteiseen malliin, saa se silti välitettyä selkeän viestin – ihminen on hirveä olento. Kun näytelmä on valmis, robotti kysyy näytelmäkirjailijalta, pitikö tämä näytelmästä. Näytelmäkirjailija ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, vaan asia jää avoimeksi.
| Vuosi | 2022 |
|---|---|
| Alkukieli | Englanti |
| Käännökset | Tekstitykset latviaksi ja liettuaksi |
| Tuotannot | |
| Oikeudet | Tiedustelut: Teatterin tiedotuskeskus TINFO (tinfo@tinfo.fi) |
| Genre | Draama, Nykydraama |
| Roolien määrä | 4 näyttelijää + 1 ennalta nauhoitettu ääni |
Ote näytelmästä
Arvostelut
"Initially, a person is in the place of a god - the voice determines the rules of the game, the artificial intelligence executes them, sometimes rather clumsily and stupidly, and the person is the one who can order to rewrite and play again. However, gradually this hierarchy changes, blurring the boundaries between the human ability to influence the direction of the text and the self-initiative of the computer program, combining the knowledge gathered in it into a composition that is already favorable to itself.
“The show makes you wonder if there is a winner in this creative duel?
Are they both – both the playwright and the AI – because they came to a co-production – a highly visible product of dramaturgy? Is anyone a loser, though?
If the playwright begins to think that the world will be able to get along just fine not only without a cleaner, but also without a playwright, because AI can also create a relatively decent, even exciting play in some scenes. Therefore, "The Frankenstein Complex" can be perceived simultaneously as a contemporary experiment in the creation of dramaturgy, as well as a playwright's search for what his role is in modern theater.”
Kitija Balcere / LSM Latvijas Sabiedriskie Mediji
“After all, the Frankenstein complex named by Asimov is also based on this scope - the "original", namely Mary Shelley's "Frankenstein", which tells the story of a creature distorted by the deformed world of its creator: cruelty, prejudice, fear. According to such logic, the created nature is determined by the creator, and the sometimes paradoxical answers of the AI, which far surpass the playwright in terms of originality, are, of course, also formed from already existing information units. The only difference is the scope – if the playwright has to rely on his personality, then the AI has the Internet and therefore the thinking of billions of people. The unpleasant question arises by itself: if once both - both man and machine - think essentially mechanically and creativity can be understood in principle only as a combination of existing fragments, what hope can a person have to win in the competition of thinking and creation?”
The fundamental difference between films exploring robots and the "Frankenstein complex" - in the first case, it is the creative ingenuity of writers and directors, so after the end of the film, you can return to a safe everyday life, and here everything is real - the performance is composed of individual fragments of drama, which were actually created by artificial intelligence, which you see in front of you. Playwright K. Krūmins selected the most interesting fragments for the performance from the creative dialogue between the two of them with GPT-3 or, rather, an equivalent creative struggle, because we have to admit that this program can create just as well as a person.
4# Deimante Dementavičitūte-Stankuviene / Diena
“From the depths of the Internet, AI has extracted and formulated a rather dark picture of society.
AI indiscriminately uses textual material found on the Internet, it also uses the streams of thoughts expressed in anonymous comments, so the question arises - how much does it really reflect us? The differences between the self-representation of social network users in the virtual space and in everyday reality have been analyzed many times. For virtual reality, a significant number of people create their avatars as they would like to be or appear, rather than as they are.”
Miglė Munderzbakaitė / menų faktūra
Kārlis Krūmiņš
Kārlis Krūmiņš (s. 1986, Riika) on latvialainen teatterintekijä. Hän on valmistunut Latvian kulttuuriakatemiasta (Latvijas Kultūras akadēmija) ohjaajaksi.
Krūmiņš on tehnyt töitä teatterin parissa jo viidentoista vuoden ajan näyttelijänä, ohjaajana, näytelmäkirjailijana sekä myös näyttelijäntaiteen lehtorina. Hän on ohjannut parikymmentä teatteriesitystä ja näytellyt lukuisissa rooleissa. Frankenstein’s Complex on kuudes hänen kirjoittamansa näytelmä ja neljäs, joka on nähty teatterissa.
Krūmiņš suorittaa parhaillaan tohtorinopintojaan ja tekee tutkimusta commedia dell’arten periaatteiden soveltamisesta nykyteatterissa ja näyttelijäkoulutuksessa.