Die Katze Eleonore
Caren Jessin ilmava ja kaunis monologi naisesta, joka alkaa elää kissana, on yhtä aikaa hengästyttävän monitasoinen ja elegantin yksinkertainen. Jessin riemastuttavan vivahteikas poeettinen kieli kuljettaa meitä Eleonoren matkassa turkiskaupasta kissanluukun kautta hänen asuntoonsa ja puutarhaan, jonne Eleonore kissana lopulta muuttaa. Jessin teos pakenee määrittelyjä, mutta se on kiinnostava ja omaperäinen taiteellinen puheenvuoro ainakin lajienvälisyydestä, itsenäistymisestä, eksentrisyydestä, mielenterveydestä, transformaatiosta, onnen etsinnästä ja yhteisön toiveista meistä kutakin kohtaan.
E.L. Karhu
Synopsis
Eleonore on nainen. Kunnes eräänä päivänä tajuaa olevansa kissa. Koska hän on taloudellisesti riippumaton ja sinkku, mikään ei estä häntä muuttumasta kissaksi. Hänelle ommellaan kissa-asu, ja vähitellen hänen syömisensä, nukkumisensa ja sosiaalinen käyttäytymisensä alkavat muuttua. Päänsisäisissä keskusteluissa terapeuttinsa, tohtori Wildbruchin kanssa käy selväksi, että Eleonoren ajattelu alkaa myös yhä enemmän muistuttaa kissan ajattelua. Maailma kissan näkökulmasta alkaa vaikuttaa jopa houkuttelevalta.
Samaan aikaan Eleonore joutuu kuitenkin huomaamaan, että kissaihmisenä on mahdoton elää. Biologiaa ei voi huijata. Silti hän eläytyy kissan rooliin parhaansa mukaan. Lopulta hänen elämänsä koostuu vain hiirien metsästämisestä puutarhassa ja nukkumisesta. Elämä pelkistyy olemassaoloksi vaistojen varassa.
Monologinäytelmä kertoo, miten kissalle ominaisten aistien herkistyessä ihmisyhteisöstä tulee yhä merkityksettömämpi. Caren Jeßin näytelmä kieli hienovaraisen runollisella tarkkuudellaan tavoittaa kissan ytimen, kaikissa ristiriitaisuuksissaan. Näytelmässä ihmisen täydellinen eristäytyminen herättää myös olennaisen kysymyksen siitä vastuusta, joka meidän yksilöinä on kannettava osana toimivaa yhteiskuntaa.
Vuosi | 2022 |
---|---|
Alkukieli | Saksa |
Käännökset | Makedonia, puola |
Tuotannot | |
Oikeudet | Näytelmäkulma |
Genre | Draama |
Roolien määrä | 1 |
Ote näytelmästä
Caren Jeß
Caren Jeß syntyi (1985) Pohjois-Saksassa varuskuntakaupunki Eckernfördessä. Hän opiskeli saksan kieltä ja saksalaista kirjallisuutta Freiburgissa ja Berliinissä. Jeß debytoi näytelmäkirjailijana vuonna 2017, kun hänen näytelmänsä sai kolmannen palkinnon Osnabrückin kansainvälisessä näytelmäkilpailussa teoksella Deine Mutter oder Der Schrei der Möwe.
Vuonna 2018 hän voitti Münchner Kammerspielen kannustuspalkinnon teoksellaan Bookpink. Ein dramatisches Kompendium. Näytelmä oli ehdolla myös Heidelberger Stückemarktin näytelmäkirjailijapalkinnon saajaksi, ja teoksen pohjalta tehty teatterituotanto (ohj. Anja Michaela Wohlfahrt) Schauspielhaus Grazissa sai ehdokkuuden Mülheimin teatteripäivien näytelmäkirjailijakilvassa 2020. Aikakausjulkaisu Theater Heute valitsi Jeßin samana Vuoden nuoreksi näytelmäkirjailijaksi (Nachwuchsdramatikerin des Jahres). Bookpinkin lintuhahmojen parvi antaa keinon käsitellä vallitsevia stereotypioita: mikä on riikinkukko likaisissa pyrstösulissaan ja kai kyyhkynenkin voi haaveilla pröystäilevästä koristautumisesta. Se on käännetty espanjaksi, portugaliksi ja ranskaksi.
Vuonna 2022 Dresdenin kaupunginteatterissa kantaesitetty Die Katze Eleonore on monologi, jossa nainen koittaa tavoittaa kissan olemuksen ytimen. Simon Werdelisin ohjaama esitys kutsuttiin vuonna 2023 osaksi Heidelbergin Stückemarktin ohjelmistoa, ja Jeßin kirjoittama teos sai Mülheimin teatteripäivien näytelmäpalkinnon ja valittiin myös yleisön suosikiksi.
Lisätietoja kirjailijasta