Una galaxia de Luciérnagas
Aina Turin dokumentaarinen ja omaelämäkerrallinen teksti vie lukijan hyytävälle matkalle muistojen, väkivallan, etuoikeuksien ja epätasa-arvon maailmaan. Monologi lähtee liikkeelle kuin juna eikä päästä otteestaan ennen viimeisiä sanoja. Tekstissä on dokumentaarisuuden tuomaa todistusvoimaa, raakuutta ja vereslihaisuutta, joka jättää paljon ajateltavaa. Tarina sijoittuu nimeämättömään paikkaan Etelä-Amerikassa, jossa joukko hyväosaisia eurooppalaisnuoria joutuu osaksi väkivaltaista tapahtumaketjua. Trillerimäinen kokonaisuus pitää otteessaan aina viimehetkiin saakka. Voisin kuvitella sopivan myös suomalaiselle yleisölle. Tekstin voi tehdä monologina tai vaihtoehtoisesti ottaa mukaan useamman esiintyjän.
Saara Turunen
Synopsis
Meillä kaikilla on historiastamme vaiettu tarina, joka vaivaa meitä ja tekee olon epämukavaksi. Kirjailijan kokema väkivaltainen tapahtuma Latinalaisessa Amerikassa muuttuu kaunistelemattomaksi monologiksi. Se on omistettu niille ihmisille maailman eri kolkissa, joissa oikeus ei toteudu ja joissa kuolema on yhtä vähäarvoinen kuin elämäkin.
Kesäkuussa 1998, ollessaan 21-vuotias, Aina Tur osallistui Latinalaisessa Amerikassa kansainväliseen yhteistyöhankkeeseen muiden espanjalaisten kanssa, kun he joutuivat aseellisen hyökkäyksen uhreiksi. Kokemus muutti kirjailijan elämän: paitsi itse raa’an tapahtuman myös sen seurausten vuoksi. Neljään eurooppalaiseen kohdistunut hyökkäys paljasti eriarvoisuuden suhtautumisessa rikoksiin riippuen siitä, ketkä niiden kohteeksi joutuvat.
Aina Turin kaksikymmentä vuotta näiden tapahtumien jälkeen kirjoittama näytelmä ei pelkästään pura traumaa, vaan myös herättää eloon uhrien ja murhaajien välisen kohtaamisen. Se korostaa etuoikeutta, joka rikkaassa maassa syntymiseen liittyy, ja kuvaa sitä, miten etiikka, moraali ja oikeus ilmenevät järjestelmän reunoilla.
Vuosi | 2020 |
---|---|
Alkukieli | Espanja |
Käännökset | Englanti |
Tuotannot | |
Oikeudet | Näytelmäkulma |
Genre | Monologi, Autofiktio |
Roolien määrä | 1N |
Ote näytelmästä
Arvostelut
"I retain these phrases: “They were getting closer. I didn't think: I think now. So I just did what they said.” And this phrase that could be from Sarah Kane: “I stopped belonging to myself.” All that was terrible, he continues, but the consequences were worse. “I learned, among other things, the privilege of being born in a rich country: that those attacked were Europeans.” And this other one, from another territory: “The trembling finger of that young robber who had felt some compassion for me, and had offered me a few words of consolation.” The nightmares continued.
There is a certain necessary coldness in the story, which is told without underlining the horror. Truth and restraint matter. Another capital phrase: “More than 20 years have passed. And I remember everything."
Marcos Ordoñez, El País
"This is a very powerful work from a text for a single voice, genuinely theatrical in which every pause, every word and every gesture combine to transport us to the legendary events that, even 20 years later, for security reasons cannot be indicated with names and surnames.
The title of the show has to do with isolated moments of complete joy, when memory plays against us, between terrifying nightmares: «I didn't fail. It lasted very little. But it was beautiful. And in that moment, seeing them I felt alive. It was the only thing that made me feel something. Only once every night, when the nightmare woke me up, I would wake them up. And when they went out, I looked up at the sky and contemplated the stars. With nostalgia. As if I had to be there. In the firmament. Dead".
Extraordinary is the scenic achievement that allows us to perceive the magical landscapes and sounds when we come to believe that we hear the heartbeats of the actress-character through real events written for the theater with the experiences of another woman. Between them they build a tragic future with a degree of profound beauty. The beauty of horror, essential to become art and invite us to be aware of what our silence and our commitment are capable of.
A galaxy of fireflies, by Aina Tur with Anna Alarcón. Unusual dramatic force in a unique setting as a woman tells us what happened to her and still happens to her. A surprising concentration of poetic energy for the narration of a story with a subtitle: Monologue about violence on the periphery of the system."
Horacio Otheguy, Culturamas.
Agostina Luz Lopez
Agostina Luz Lopez on argentiinalainen kirjailija ja teatteriohjaaja.
Hänen käsittelee töissään kaikkea sitä hillittömyyttä ja haavoittuvuutta, joka kuuluu ihmisten välisiin suhteisiin. Hän työskentelee monitaiteisesti kuvataiteilijoiden, elokuvantekijöiden ja muusikoiden kanssa sekä eri-ikäisten esiintyjien kanssa. Lopez johtaa Buenos Airesissa monitaiteellista tilaa nimeltä ZELAYA.
Lopez on kirjoittanut ja ohjannut teokset Mi propia playa (2009), La Laguna (2012), Los Milagros (2016) ja Animal romántico (2018). Kaikki hänen näytelmänsä on julkaistu antologiassa Como un espejo (Mansalva, 2021).
Hänen näytelmiään on esitetty paitsi Argentiinassa myös eri festivaaleilla Euroopassa kuten Zürcher Theater Spektakel, Noorderzon Festival of Performing Arts tai Royal Court Theatre.
Agostina Luz Lopezin teoksia on palkittu uruguaylaisen näytelmäkirjailijan Florencio Sánchezin mukaan nimetyllä palkinnolla. Hän on ollut myös ehdolla sveitsiläisen ZKB Patronage Prize -palkinnon saajaksi. Hän on julkaissut myös romaanin, Weiwei (NoTanPuan, 2017) ja novellikokoelman Otro planeta (Rosa Iceberg, 2021), jossa hän tieteiskuvaston keinoin tutkii suhdetta kehollisuuteen.
Vuoden 2022 hän työskenteli Jardín Fantástico -projektissa, jossa hän toteutti yhdessä teini-ikäisten nuorten kanssa paikkasidonnaisen teoksen. Puutarhaluonto muodosti heijastuspinnan ja turvapaikan lapsuudesta aikuisuuteen siirtyville nuorille ihmisille. Vuonna 2024 hän tekee uuden version näytelmästä perinteiselle esittävän taiteen FITEI-festivaalille Portossa.