23.03.2017

Maailman teatteripäivän 2017 julistus nyt saatavana

Saimme kuin saimmekin Maailman teatteripäivän julistuksen, jonka tänä vuonna kirjoitti näyttelijä Isabelle Huppert. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on käännättänyt julistuksen luettavaksi teattereissa. Tekstin on suomentanut Tarja Roinila. 
 
Isabelle Huppert kirjoittaa:
"En puhu tässä omana itsenäni enkä näyttelijänä, vaan yhtenä niistä lukuisista ihmisistä, jotka pitävät teatteria elossa. Kai se on meidän tehtävämme. Ja sitä paitsi välttämättömyys. Tai oikeastaan: emme me pidä teatteria elossa, ennemminkin se pitää meitä elossa. Teatteri on vahva kuin mikä, se kestää ja selviää hengissä mistä tahansa, sodista, sensuureista, rahapulasta."
(…) 

"Minulle teatteri on toiseutta, dialogia, vihan kaikkoamista. En oikein tiedä, mitä kansojen välisellä ystävyydellä tarkoitetaan, mutta uskon katsojien ja näyttelijöiden yhteisöön ja ystävyyteen, teatterin synnyttämään yhteyteen ihmisten välillä: niiden jotka kirjoittavat teatteria, niiden jotka kääntävät sitä, niiden jotka valaisevat, puvustavat, lavastavat, niiden jotka tulkitsevat sitä, kaikkien niiden yhteyteen jotka tekevät teatteria ja menevät teatteriin. Teatteri suojelee meitä, antaa meille turvaa... Luulen että se rakastaa meitä... yhtä paljon kuin me rakastamme sitä... "

Maailman teatteripäivän 2017 julistus kokonaan.

Maailman teatteripäivänä tapana on ollut, että 

  • teattereissa juhlaliputetaan Maailman teatteripäivänä 27.3., 

  • Maailman teatteripäiväjulistus pannaan esille yleisön nähtäville – sen voi panna esille ilmoitustauluille lippumyymälään tai muualle jo ennen varsinaista päivää, 

  • Maailman teatteripäiväjulistus luetaan teattereissa ennen esityksen alkua näyttämöltä 27.3, tai mikäli tuolloin ei ole esitystä, Maailman teatteripäivän lähelle sijoittuvan muun esityksen yhteydessä,  

  • 27.3. esityksiä koskevassa ilmoittelussa huomioidaan Maailman teatteripäivä. 

Keräämme tietoja teatterien omista Maailman teatteripäivään liittyvistä tapahtumista. Voit ilmoittaa tapahtumastasi osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi.   
  
Voit lisäksi laittaa jakoon tiedon 27.3.2017 -tapahtumastanne Facebook-sivullamme. Myös Twitterissä jaamme mielellämme tapahtumatietojanne, jotka liittyvät Maailman teatteripäivään --> @tinfotweets.  

Lue lisää Maailman teatteripäivästä: http://www.tinfo.fi/fi/Maailman_teatteripaiva