Maksajan roolissa 

 

 

 

Kaikki pitävät kulttuurista, tuosta laajalle levittäytyvästä, hahmottomasta möhkäleestä. Jotkut intoilevat kansallisen kulttuurin merkityksestä liikaakin – mutta vain retorisesti (kun kysytään suoraan konkreettisesti, parantaako taide ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta tai olisiko vastaaja valmis käyttämään verovaroja julkiseen taiteeseen hieman nykyistä enemmän, perussuomalaisia äänestävät suhtautuvat huomattavasti kielteisemmin taiteeseen ja kulttuuriin kuin muita puolueita äänestävät.)  

 

Taiteen arvoa on mitattu lukuisin keinoin. Loppupeleissä kaikki kuitenkin palautuu siihen, mitä siitä ollaan valmiita maksamaan. Janne Saarikivi julkaisi eilen huomiota herättäneen kolumnin, jossa hän kysyi mitä hallituspuolueet ovat koronakriisin aikana tukeneet? Finnair sai esimerkiksi 600 miljoonan lainatakuun ja 700 miljoonaa pääomitusta. Tästä huolimatta 700 työntekijää noin 6 500 henkilön työvoimasta irtisanottiin, ja samaan aikaan toimitusjohtajalle maksettiin lähes miljoona euroa palkkaa.  

 

Noin 100 000–130 000 henkeä työllistävään kulttuuriin ja luoville aloille on myönnetty koronatukea 110 miljoonaa euroa, jotka ovat toistaiseksi menneet lähinnä yhteisötoimijoille. 

 

Freelancereille tuli nyt jaettavaksi 15 miljoonaa euroa Taiken kautta. TINFO on laskenut, että pelkästään teatterialalla freelancereiden henkilöstömenot olivat kuitenkin vuonna 2019 noin 46,5 miljoonaa euroa. Taike-potti on alimitoitettu siis jo lähtökohtaisesti, siitähän hakevat tukia muutkin kuin teatterilaiset. Muusikkojen menetykset ovat yli 100 miljoonaa euroa. Tässä vain kaksi alaa mainittuna. Uusia tukipaketteja on luvassa, mutta aika epätodennäköisesti tukipaketit tulevat nousemaan samoihin sfääreihin kuin lentoyhtiön.  

 

Ja nyt on vielä edessä vuosi 2022 veikkausvoittovarojen leikkauksineen.  

 

Olen ollut jakamassa apurahoja taiteilijoille. Suhteellisen pieniä määriä, mutta siitä huolimatta olen istunut pöydän ääressä, jossa yhteiskunnan eri ammattiryhmistä (paitsi taiteilijoista) koostuva porukka arvioi apurahojen suuruusluokkaa ja sitä, millä hinnalla taiteellista työtä pitäisi saada tehtyä. Näinkin pienen pöydän ympärillä käydyt keskustelut kuvastavat ilmeisesti laajempaa suhtautumista taiteen ja kulttuurin rahalliseen arvoon.  

 

Eilisessä Kulttuuricocktail-ohjelmassa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoi jälleen ymmärtävänsä, miksi kulttuuri- ja taidealalla on näköalattomuutta, ja kysyi toisessa yhteydessä, miten arvostusta kulttuuri- ja taidealalle voidaan osoittaa. Saarikko on ollut ilmeisen lähestyttävä ministeri, mutta kulttuuri- ja taidekentän pyyntöihin ei yksinomaan ministeri pysty vastaamaan. Alalle tarvitaan tukea, joka kestää vertailuja, tarvitaan näkemys vuoden 2022 maanvyörystä ja sitä ennakoivista toimenpiteistä, tarvitaan exit-strategia, joka huomioi alan erityisyyden ja erilaiset toimijat. Teattereissa katsomoihin voidaan ohjata hallitusti.   

 

Ei voi olla niin, että yhteiskunnassamme taidetta tukevat ja rahoittavat taiteilijat ja kulttuurialan monitoimijat tekemällä työtä pienillä palkkioilla – tai kokonaan ilmaiseksi.   

 

 

 

Raportissa esitellään kaksi hanketta, joiden fokuksessa on ollut kartoittaa toimijaksi tulemisen tietä suomalaisella taide- ja kulttuurikentällä sekä toimijasta mentoriksi siirtymistä.  

 

Raportin mukaan moninaisuuden parempaa huomioimista tarvitaan taide- ja kulttuurialalla, ja sen tulisi olla osa taide- ja kulttuurilaitosten kokonaisvaltaista strategista työtä (koskien eteenkin henkilöstöpolitiikkaa ja koulutusta). Taide- ja kulttuurialalle tarvitaan myös kulttuurilaitosten ja ulkomaalaistaustaisten – ja rodullistettujen – taiteilijoiden vuoropuhelua. 

 

Tästä on hyvä jatkaa.  

 

 

On Friday Kabbani will be taking part in TINFO’s live reading of Christoffer Mellgren’s play Cutting a Cake: A Play About Justice in Six Uneven Slices. What’s Kabbani been up to this past week?  

 

Boodi Kabbani: This week has been full of hope. I feel good, and I feel healthy. It feels like there’s hope. Last week felt everything but hopeful, but there are now so many new beginnings all of a sudden, that I’m thinking a lot about what’s coming up next. 

 

I’ve had a fair amount of work until February of this year, making me one of the lucky few freelancers who’ve had work during the pandemic. But when those opportunities came to a halt, I started to fret and think about what else I can do, what do I know how to do, and what brings me joy? We’ve all been trying to invent new projects to apply funding for under great duress. It’s hard to come up with new ideas, when they are forced. I have been happy to find out though, that I still have the mental capacity to do something, to apply for work, to do selfcare and to keep up my hope for how things turn out long term.  

 

This week I got good news. Knowing now as I do, that there will be work at some point in the fall, makes it all easier. 

 

The film director Carlos Marroquin and I are currently developing The Flows, a short film that I’m excited about. I’m helping with the writing for the film, and I’m acting it. I very much relate to the themes and subjects in the film. In addition, I have a TV-series called Cargo coming out on YLE in the fall, in which I finally got the chance to speak my mother tongue Arabic. 

 

In addition to this, I’m also working on three different theatre projects. Although I’ve been very lucky to have work for most of 2020, as many other freelancers, I’ve had an unforeseen holiday in March and April due to Covid-19. Our production at Universum, Joakim Groth’s Reine was rescheduled from this spring to the fall. Another project, ELÄIN ANIMAL DJUR a live performance and video installation by Anikó Kuikka about a love story between a man and a bear, was rescheduled for the end of summer. And I have an upcoming interview for a potential theatre project abroad, for which things are looking very promising.  

 

On a personal level, I also just found out my application for Finnish citizenship is moving forward faster than I had imagined. I passed my Swedish language test a few weeks ago, and I’ll become a Finnish citizen in the next couple of months. So, there will be changes, and I can’t help but think about what it means. I’m still the same person, but now I will have different identity documents. These documents have so much meaning, and privileges attached to them. What kind of a life will this enable me to have? 

 

Now I’m looking forward to the play reading on Friday. Taking part in play readings as an actor is interesting. You really want to put feeling into the words you speak, since you can’t use your body. You want to make the play accessible and fun through a reading, even though it is written to be performed.  

 

I saw Cutting a Cake when it was first performed at the Swedish Theatre in Helsinki, but since my Swedish was not as good then as it is today, much was lost in translation. I do love how we’re talking about justice in the play, in layered ways. It appears fun and light-hearted but is serious at the same time. I’ve been ruminating on questions of democracy, election systems, and majority versus minority questions. About how it is to be part of a minority, when the majority makes the decisions against your interests, thinking they are fair decisions. And how you are having to accept such decisions within a minority, even though you don’t agree with them.  

 

This year’s World Theatre Day celebration is different than before. We’ve always had the privilege to go to the theatre, both to watch plays and to work there. Just as you can celebrate love every day, every day has been a theatre day. But this year is different. I can’t recall a time when all theatres have been closed for this long. Something that we took for granted, is now forbidden fruit – a place for potential harm. This year World Theatre Day is therefore a special one. 

 

But for me, this whole week has been about hope for normalcy and hope. The sun is currently shining, I’ve bought myself flowers already twice this week, I’ve done some reading, some exercises and I’ve been cooking every day. I’m readying myself for what’s out there, and I am hopeful.