18.12.2018

Hanna blogikuva

Matkalla täysivaltaiseen toimijuuteen

Kulttuuria kaikille -verkoston, Cuporen ja Globe Art Pointin yhteishankkeella Avaus. Toimijaksi suomalaisella taide- ja kulttuurikentällä saatetaan ulkomaalaissyntyisiä taiteilijoita ja kulttuurialan ammattilaisia yhdenvertaisiksi osallisiksi taide- ja kulttuurikentästä. Hankkeen moninaisuuskouluttaja Martina Marti on harjoittanut job shadow -havainnointia kulttuuri- ja taidealan organisaatioissa ja havaintojen pohjalta kouluttanut henkilökuntaa.

Alustavat havainnot osoittavat, että kulttuurinen moninaisuus ei näy, tai jos se näkyy henkilökunnassa, se ei välttämättä näy sisällöissä, tai sitten toisin päin, sisällöissä löytyy kulttuurista moninaisuutta, mutta ei sitten henkilökunnassa. Kulttuurinen moninaisuus myös helposti sekoittuu kansainvälisyyteen. Syitä kulttuurisen moninaisuuden puuttumiseen selitetään sillä, ettei löydy ammatti-ihmisiä. Keskustelu tasa-arvosta herättää vahvoja tunteita. Henkilökunta ei välttämättä ole sitoutunut kulttuuriseen moninaisuuteen, ja henkilökunnan sisäiset konfliktitkin vaikuttavat.

Vielä yksi lisäongelma. “Kuka saa, kuka saa, kulttuurista moninaisuutta kouluttaa?” Martina Marti muotoilee asian diplomaattisesti, mutta viesti on selvä. Onko moninaisuuskouluttajankin kelvatakseen oltava se ”ehta” Suomessa syntynyt, valkoisten vanhempien lapsi. Huhhuh.
 

Hyvää tarkoittavaa valkopesua

Martina Martin alustus innoitti meitä Kulttuuria kaikille -hallituksessa pohtimaan edustuksellisuutta ja representaatiota. Hallituksen puheenjohtaja Tiina Rosenberg muistutti tärkeästä brittiteoksesta, josta olisi opiksi meillekin, meille valkoisille etuoikeutetuille, joiden on vaikea tunnistaa malkaa omassa silmässä.

Brittijournalisti ja feministi, Reni Eddo-Lodge on kirjoituksissaan kiinnittänyt huomiota rakenteelliseen rasismiin. Kyse ei ole vain laitaoikeistosta, niistä toisista, vaan meidän ihan kunniallisina itseämme pitävien hienovaraisista ennakkoluuloista. Eddo-Lodgen kirja Why I´m No Longer talking to White People about Race puhuu siitä kokemuksesta, jota me valkoiset emme halua nähdä tai kuulla. Meidän ihonvärimme on normi, josta muut poikkeavat. Mehän edustamamme universaalia, meidän kokemuksemmekin siis ovat universaaleja. Kuinka hyviä me olemmekaan poisselittämään kaiken toisenlaisen kokemuksen.

Ei minun ole koskaan tarvinnut miettiä valtapositioiden näkökulmasta, mitä tarkoittaa olla valkoinen. Miten käydä keskustelua, jos me valkoiset emme edes tunnista rakenteellista rasismia, ja keskusteluista tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus ovat vielä kaukana. Valkoisesta normista poikkeavien on edelleenkin otettava huomioon meidän valkoisten tunteet.

Briteissä tätä ilmiötä kutsutaan valkoiseksi hauraudeksi. Ei ole pelkästään mansplainia, on myös whitesplainia. Se on sitä, missä me etuoikeutetut, hyvää tarkoittavat valkoiset olemme hyviä, selittämään ja kommentoimaan toisenväristen puolesta asioita yläviistosta: kyllähän me tiedämme, miltä rasismi tuntuu.
 

Kulttuurisen moninaisuuden ilmastoraportti

Rodun näkemisestä ja näkyväksi tekemisestä se lähtee, järjestelmän ja rakenteiden muuttaminen. Kiitos työstä, jota Ruskeat tytöt tekevät.

Cupore selvittää parhaillaan, miten paljon ulkomaalaissyntyisiä taiteilijoita meillä kulttuuri- ja taidekentällä työskentelee. Tuloksia saadaan ensi keväänä.


Ruotsin kansallinen musta teatteri ja arabiteatteri

Pieni vertailukohta naapurimaahan. Ruotsiin on perustettu kansallinen musta teatteri. Myös arabiyhteisöllä on Ruotsissa oma teatteri. 

Naisten oikeus taiteelliseen vapauteen

Freemuse julkaisi marraskuun loppupuolella raportin naisten taiteellisesta vapaudesta tai pikemminkin sen puutteesta. Tämä raportti on ensimmäinen lajissaan käsitellessään naistaiteilijoihin ja heidän yleisöihinsä kohdistuvaa epätasa-arvoa, syrjintää ja häirintää, sukupuolittunutta hiljentämistä. Se pitää sisällänsä 20 eri osapuolille suunnattua politiikkasuositusta.
 

Itsetuhon mestarit

Vasta nyt alkoi olla aikaa ja sisäistä energiaa ja uskallusta lukea ekologi ja ympäristöaktivisti Maria Katajavuoren teos Kuoleman ja elämän kysymys – Miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle. Se olkoon nyt ravisuttava päätös ilmastonmuutostietoisuusvuodelle 2018.

Kulutusyhteiskunnan aikaansaama ympäristötuho on aikamme puhutuimpia itsetuhoisuuksia: Ihmislaji voi kuljettaa itsensä tuhoon sekä kieroutuneiden ylätason hallintojärjestelmien että alemman tason yrityskilpailun kautta, samoin kuin säilyttää itsensä ylemmän tason kansainvälisillä ympäristösopimuksilla ja paikallisyhteisöjen itsekkään elinympäristön puolustuksen avulla.”

Historia on tuntenut kansoja, jotka uskoivat vuorensisäisiin lohikäärmeisiin, puuhenkiin ja riistajumaliin, ---Me panemme uskomme vinksahtaneeseen markkinamekanismiin, talouskasvuun ja innovaatioiden autuuteen, ja resurssienkäyttömme kulkee päin helvettiä.”

 

Kaikesta huolimatta rauhaisaa joulua ja parempaa uutta vuotta!

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät