30.11.2017

Hanna blogikuva

Me niemeläiset

Juhlavuosihuipentuman kynnyksellä parasta on Juha Hurmeen Niemi. Tämä Suomi 100 on ihan kapaloiässä. Perspektiivi laajenee ja syvenee. Me olemme sekoitus kaikenlaista väkeä. Kun maapalloa katselee, ei valtioiden tai ihmisten rajoja ole. Yhteydet tai rajat muodostuvat joista, meristä ja vuorista. Iltalukemisena ravitsevaa hypätä sivistyneen lämpimänkriittisen humoristin ja humanistin kerronnan kyytiin. Minua heijataan. Ymmärrystä kasvattavaa, hyvää tekevää hyrinää tarinoinnin ikiaikaisessa kohdussa.

Teatterissa kymmenen aikuista ihmistä leikkii harjoituksissa, kun Kansallisteatterissa alkavat Finlandia-voittajan Juha Hurmeen teoksen harjoitukset. Jokseenkin näin Hurme kiteyttää omaa työskentelyään. Enemmän leikkiviä, leikkisiä ihmisiä, homo ludens. Ajatuksilla ei leikittele vain teatteri ja taide. Sitä tekee myös tiede.

Höh, Sampo Terhon anteeksipyyntövaade. Juha Hurmeen anteeksipyyntö Ylen Aamu-tv:ssä vilpittömällä mielellä, pilke silmäkulmassa: siunausta ja vähemmän kireä pipo.

Suomalainen näytelmä ja esitys liikkuvat

E.L. Karhun feministinen päällekirjoitus Prinsessa Hamlet on näytelmä, joka huutaa tulla tulkituksi juuri Saksassa. Halusimme ehdottomasti, että teksti käännetään. Tämä monitasoinen kielellinen luomus elää nyt  Stefan Mosterin saksannoksena ja saa kantaesityksensä 2.12.2017 Schauspiel Leipzigissa. Olisin ollut äärimmäisen pettynyt, jos näytelmä olisi jäänyt kansainvälistä vastakaikua. 

Pieni osoitus kansainvälistymisen jännevälien pituuksista. Kirjailija on opiskellut Saksassa, Heidelberg Stückemarktissa oli Suomi fokuksessa vuonna 2014 ja Katja Herlemann tuolloinen yhteistyökumppani. Nyt Herlemann Schausspiel Leipzigin dramaturgi.

Tässä Karhun ajattelua hienossa haastatteluvideossa.

Dramatenissa juhlitaan Suomen itsenäisyyttä 4.12.2017. Ohjelmassa Sofi Oksasen kirjoittama juhlapuhe, luentaa, musiikkia ja tanssia. Dramatenissa nähdään Klockriketeaternin Susanne Ringellin De langerhanska öarna -esitysvierailu.

Ida Aalbergin säätiö 60 vuotta – uusia näkökulmia

Ida Aalberg -säätiön 60-vuotisjuhlassa professori Hanna Suutela sivusi myös teatterin toimintakulttuurien kaksinaismoralismista sikiävää seksuaalista häirintää. Suutela piti tarpeellisena myös lukea Ida Aalbergin tarinaa kulttuurintutkimuksen peruskäsitteiden yhteiskuntaluokan, sukupuolen ja seksuaalisuuden, sekä etnisyyden erityiskysymysten kautta. Ohessa seksuaalista häirintää ja suomalaisuuden etnisyyttä käsitteleviä katkelmia Suutelan hienosta puheesta.

Vain hieman kärjistäen voisi sanoa, että vasta nyt 2000-luvulla, sata vuotta ida aalbergien jälkeen on muuttumassa laajemmin ymmärretyksi se ajatus, että näyttelijätär, jota on ahdisteltu tai lähennelty, voi olla uhri täysin vailla omaa syytään ja ammatistaan huolimatta. On jo aikakin.  Kysymystä aitoudesta ja kunniallisuudesta, saati seksuaalista itsemääräämisoikeutta näyttelijättäret eivät 1800-luvulla voineet täysin voittaa. Nykymaailmassa on kuitenkin jo aika karistaa nämäkin viktoriaanisen kaksinaismoralismin jäänteet, paljastaa epäilyksen ylläpitämät ja sitä tukevat valtarakenteet ja tarkastella näyttelijöitä näyttelijöinä, joilla on oikeus työrauhaansa taiteellisen työn tekijöinä, olivat he miehiä tai naisia. ”

”On tullut myös aika mieltää ja problematisoida suomalaisuus etnisyydeksi, joka Suomalaisen Teatterin syntyvaiheessa oli tavoite, mutta myös monin tavoin eksotisoitu ja ongelmallinen toiseus. Esimerkiksi juuri Ida Aalbergin uranousun kannalta hänen etninen suomalaisuutensa oli tietoinen, korostettu ja erityinen ansio. Näyttelijän roolikuvissa näkyy kuitenkin kiinnostavasti se, miten valokuvien roolihahmoja retusoitiin sen aikaisia rotukäsityksiä vastaaviksi mm Ida Aalbergin nenän kaarta muuntelemalla.

Siinä missä Boriskan valokuvat vuonna 1877 korostavat Aalbergin suomalaisina piirteinä pidettyjä pystynenää ja leveitä leukaperiä, esimerkiksi Homsantuun nenänvarsi näyttää aivan toiselta. Viimeisimmissä, Pietarissa kuvatuissa mainoskuvissaan paronitar Uexküll-Gyllenbandina Aalbergin niin kutsutut heimopiirteet on retusoitu niin voimakkaasti piiloon, että häntä voisi pitää yhtenä tsaarittarista. Olisi aika pohtia uudelleen sitä ristiriitaista dynamiikkaa, joka etnisyyden ajattelemiseen ja esittämiseen suomalaisuusliikkeen piirissä liittyi. Mitä oikeastaan tarkoitti, millä asenteella on kerrottu se, että kirjailija Maila Talvio vielä ystävänsä arkun äärellä hämmästyi, että kaiken tyylikkyyden ja loiston kadottua, Ida Aalberg oli sittenkin aivan tavallinen hämäläinen nainen?”

Sassisti Slushia

Yhdessä Euroopan tärkeimmässä yritystapahtumassa Slushissa, eräänlaisissa kasvuyrittänien ja sijoittajien Tinderissä on mukana 1500 sijoittajaa ja 2600 start-up -yrittäjää. Aikaisen vaiheen sijoittajat, enkelisijoittajat ja suurten säätiöiden ja muiden isojen kihojen sijoittajat kohtaavat yrittäjiä ja haluavat kuulla, mikä on yrityksen idea, minkä ongelman yrittäjät haluavat ratkaista vai ollaanko oikeasti suureksi skaalautuvan idean äärellä.  

Slush panee miettimään muutamia asioita. Radikaali toimintakulttuurin murros. Ihmiset rakentavat omia yrityksiään, ei haluta työskennellä suurissa yrityksissä. Sama työkulttuurin murros kuin freelancereillä. Työn merkityksellisyys, vapaus ja vastuu painavat vaa´assa.

Toiseksi: tekisi hyvää jokaiselle miettiä vielä nykyistä paljon kirkkaammin, mikä on oman taiteen/toiminnan idea ja mitä tavoitellaan. Kolmanneksi: voisiko tällaista tinderöintiä harjoittaa myös taiteessa?

Meidän sijoittajiamme valtion ja kuntien (siis julkisen) ohella ovat lähinnä yksityiset rahastot ja säätiöt (ah, kiitos rahastot ja säätiöt!). Taiteeseen ja kulttuuriin sijoittaminen kannattaa. Ehkä yksi suurimmista skaalautuvista ideoista on ollut Suomi ja sen sosiaaliset innovaatiot.

Poliittisen kauneuden keskus

Saksalainen aktivistiryhmä Poliittisen kauneuden keskus (Das Zentrum für Politische Schönheit ZPS) haluaa edistää moraalista kauneutta, poliittista runoutta ja humaanisuutta, jonka se näkee aseena. Se uskoo aggressiiviseen humanismiin. Sille vastarinta on taidetta, joka voi satuttaa, ärsyttää ja häiritä. Se, mitä holokaustista opittiin, unohtuu nyt poliittisessa apatiassa, pakolaiskielteisyytenä ja pelkuruutena. Tilanne edellyttää Saksalta enemmän toimintaa.

Nachkritik kertoo Poliittisen kauneuden keskuksen rakentaneen Holocaust-muistomerkin pienoismallin  äärioikeistolaisen AfD:n Vaihtoehto Saksalle -puoleen poliitikon Björn Höcken Bornhagenissa sijaitsevan kotitalon viereen. Höckehän oli se, joka puheessaan esitti, ettei tämän muistomerkin tulisi sijaita maan pääkaupungissa.

Poliittisen kauneuden keskus vuokrasi Höcken naapuritalon kaikessa hiljaisuudessa useaksi kuukaudeksi minikokoisen muistomerkin rakentamista varten. Joukkorahoituksella toteutettu hanke on saanut jättimäiset mittasuhteet. Lehdistössä kiistellään siitä, sataako teko  tosiasiassa AfD:n laariin. 

 

Hyvää itsenäisyyspäivää, meille niemeläisille!