15.10.2026
Meri Ekola, mitä kuuluu?
Valosuunnittelija Meri Ekola ajattelee valoa keinona ohjata katsojan kokemusta – ja siksi myös taiteellisena valtana ja vastuuna. Brysselissä asuva, kansainvälisesti työskentelevä Ekola ei välttämättä aloita teokseen tullessaan valosta, vaan voi ensin pohtia esityksen kulkua, yleisösuhdetta tai kokonaisuutta laajemmin.
Kokeilemalla ja eri elementtien välisiä suhteita tutkimalla voi löytyä jotain, mitä kukaan ei osannut alussa kuvitella. Joskus valosuunnittelun tärkein tehtävä on myös tunnistaa, mitä kannattaa jättää rauhaan. Kid Kokon kanssa syntyneessä yhteistyössä tämä ajattelu saa tilaa: Takomossa lokakuun lopussa esitettävä Teoskokoelma ei pyri kohti yhtä lopullista teosta, vaan muodostuu ainutlaatuisista, hetkessä elävistä näyttämörunoista. TINFOn Kaisa Ahvonen istui alas Ekolan kanssa viime viikolla kysymään, mitä kuuluu?
Meri Ekola: “Ihan hyvää kuuluu, tuntuu, kuten useana vuonna, että syksy on työntäyteinen osa vuotta. Esitysten ensi-illat ja talojen ohjelmistot Suomessa ja Belgiassa rytmittävät työtä, ja välillä on intensiivisempiä kausia. Nyt on ollut hyvä energia tutustua uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Työ voi toki olla myös väsyttävää.”
Ekola haluaa Belgian lisäksi työskennellä edelleen myös Suomessa, jossa hänellä on ystäviä ja jonne mielenkiintoiset työprojektit tuovat hänet säännöllisesti. Työskentelykulttuurien eroista on hänen mukaansa vaikea tehdä kovin yleisiä johtopäätöksiä, koska omat kokemukset ja historia vaikuttavat siihen, miten asioita kokee.
“Olen kuitenkin joskus huomannut eroja siinä, miten minut otetaan vastaan suunnittelijana ja miten yhteistyötä tehdään. Valosuunnittelijan työ ei tapahdu vain taiteellisen työryhmän sisällä. Siihen liittyy myös tekninen henkilökunta ja paljon muita ihmisiä, joiden kanssa täytyy saada työskentely toimimaan”, Ekola toteaa.
Valosuunnittelijan rooli riippuu Ekolan mielestä tekijästä, hänen vahvuuksistaan ja siitä, millaiseksi hän haluaa työnsä muodostuvan. “Itse en välttämättä ajattele valoa heti, kun tulen mukaan projektiin. Saatan aluksi miettiä esityksen kulkua, yleisösuhdetta tai kokonaisuutta laajemmin. Joskus ihmiset ihmettelevät, miten nämä asiat liittyvät valosuunnitteluun."
Valosuunnittelija voi tulla mukaan teokseen jo projektin alkuvaiheessa tai vasta pitkälle edenneeseen prosessiin. Molemmissa tapauksissa tärkeää on ymmärtää kokonaisuutta, eikä vain suunnitella valoja esitykseen irrallisena osana.
“Joskus minulle tulee melko nopeasti intuitio siitä, mitä teos tarvitsee. Mutta se voi myös muuttua prosessin aikana. Välillä kokeillaan jotain, joka vie teosta suuntaan, jota en aluksi itse olisi ajatellut. Sitten saattaakin syntyä jotain aivan muuta kuin mitä alussa kuviteltiin.”
Jos valosuunnittelusta tulee liian näyttävää tai ohjailevaa, se voi peittää alleen esimerkiksi tanssijan liikkeen hienovaraisuuden.
Ekola kuvaa valoa voimakkaaksi elementiksi, joka rakentaa esityksen kehystä, vaikuttaa katsojan huomion suuntaan, ja muuttaa sitä, miten teos luetaan:
"Jos valosuunnittelusta tulee liian näyttävää tai ohjailevaa, se voi peittää alleen esimerkiksi tanssijan liikkeen hienovaraisuuden. Kaikki teokset eivät tarvitse ekspressiivistä valosuunnittelua – joskus olennaisinta on tunnistaa, mitä kannattaa jättää rauhaan. Valosuunnittelun vaikutusta on myös vaikea tietää etukäteen. Voin kuvailla, millaista valoa ajattelen, mutta siitä ei vielä välttämättä ymmärrä, millainen kokemus siitä syntyy. Siksi asioita pitää kokeilla käytännössä.”
Esimerkkinä kokeilevasta prosessista Ekola nostaa Zodiakin Theoria-esityksen, jossa valon, äänen ja esiintyjän työn suhdetta tutkittiin vahvasti yhteistyössä käytännössä kokeillen:
“Kokeilimme tilannetta, jossa valo, ääni ja esiintyjän työ tapahtuivat hyvin samanaikaisesti. Siinä kävi ilmi, että elementit sekoittuivat liikaa ja alkoivat peittää toisiaan. Kokeilu osoitti, ettei se ollut oikea tapa tehdä teosta.”
Samalla se auttoi ymmärtämään, mitä olimme oikeastaan etsimässä. Ajatus siitä, että elementit voisivat kerrostua ja olla yhteydessä toisiinsa, alkoi tuntua käytännössä toimivalta. Niiden ei tarvinnut vain tapahtua yhtä aikaa, vaan ne pystyivät täydentämään toisiaan ja lisäämään esitykseen kerroksia.”
Minua kiinnostaa, edetä syntyvän esitysmateriaalin ehdoilla, katsoa minne se vie.
Seuraavaksi Meri Ekolan tuo Suomeen hänen teoksensa I am standing in this light, dim, hazy, it’s hazy, amorphous, or, some shapes appear, here, in the darkness, some thoughts, words, grammars, not yet here, here, dim light, haze, or, joka on luotu läheisessä yhteistyössä Kid Kokon kanssa ja se nähdään Teatteri Takomolla lokakuun lopussa. Ekola kuvaa projektin parissa työskentelyä lähes unelmien prosessina, jossa ei tarvitse edetä kohti yhtä ennalta määrättyä ensi-iltaa ja lopullista teosta:
“Olemme yrittäneet vapautua ajatuksesta, että harjoitellaan yhtä tiettyä esitystä, joka saa lopullisen muotonsa ensi-iltaan mennessä. Kun tiedetään alusta asti, millaista teosta ollaan tekemässä, työskentely alkaa helposti kaventua: vaihtoehdoista etsitään sitä, joka sopii parhaiten tähän yhteen teokseen. Minua kiinnostaa, edetä syntyvän esitysmateriaalin ehdoilla, katsoa minne se vie.”
Ekolalle on ollut erityisen tärkeää työskennellä esiintyjien kanssa, jotka ovat herkkiä myös esityksen muille elementeille:
“Yhteistyö Kid Kokon kanssa on ollut tässä mielessä todella antoisaa. Hän on häkellyttävän tarkka esiintyjä, hän ei ohita mitään yksityiskohtaa.
Samalla hän suhtautuu avoimesti myös teknisiin ja konkreettisiin asioihin, joita ehdotan. Jos pitää liikuttaa lamppua tai muuta esineistöä tietyllä tavalla, hän voi ottaa sen osaksi työskentelyä. Esityksessä ei ole kyse vain yhdestä ihmisestä tai yhdestä elementistä, vaan siitä, miten kaikki ovat yhteydessä toisiinsa.”
Tulevat Takomon esitykset 28.–30.10. ovat osa Ekolan ja Kokon monivuotista taiteellista projektia ja yhteistyötä. Jokainen esitys on uniikki ja yhdessä niistä muodostuu kokoelma näyttömörunoja, jotka syntyvät ja elävät hetkessä.
Ekolaa kiinnostaa myös katsojan ja esiintyjän välinen läheisyys sekä kokemus, joka tuntuu ympäröivältä mutta ei välttämättä sovi yksiselitteisesti immersiivisen esityksen määritelmään. Sekä Ekola että Kokko lähestyvät tätä ajatusta omista näkökulmistaan, yhdistäen ruumiillisen ja tilallisen läsnäolon. Onnistunut taiteellinen yhteistyö ei synny vain yhteisestä visiosta, vaan myös halusta kuunnella, kokeilla ja tehdä tilaa toisen työskentelylle.
Yhdessä eri elementit luovat esityksestä hetkeen sidotun, ainutlaatuisen kokemuksen sekä tekijöille että katsojille.
Kuva: Kid Kokko
TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuaikaan. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.