13.01.2022

Meri-Maija Näykki

Meri-Maija Näykki, mitä kuuluu? 

Teatterit ovat jälleen joutuneet sulkemaan ovensa monella paikkakunnalla pahentuneen tartuntatilanteen vuoksi. Tampereella sirkus- ja teatteriohjaaja Meri-Maija Näykin joulu oli alakuloinen, mutta uuden vuoden mukana heräsi Näykin artivismi. Immersiivinen esitys muuttui näyttelyksi ja esitystila museoksi. Mitä tirehtööri-ohjaajalle kuuluu, Narttu Liven (työnimi) avajaisillan jälkeen?  
 
Meri-Maija Näykki: Parempaa, sanotaan näin. Paljon parempaa, jos verrataan viikon tai kahden viikon takaiseen tilanteeseen. Viime sunnuntaina seisoessani museomme ulkopuolella ottamassa kävijöitä vastaan pilkkihaalarissani, aloin yhtäkkiä nähdä värejä ympärilläni, ja tunsin olevani taas elossa. Joulu oli mennyt todella mustissa. Aatonaattona Aluehallintovirasto kielsi esitystoiminnan Pirkanmaalla, ja olimme joutuneet perumaan Narttu Live (työnimi) -esityksemme ensi-illan.  
 
Mutta sitten jotain tapahtui. Kerroin Aamulehdelle aikaisemmin tällä viikolla, että uudenvuodenaaton jälkeen tuli varmaan ovulaatio. Asiat tarkentuivat, ja taistelutahto heräsi. Aktivisti minussa rupesi toimimaan. Päätimme tehdä teatteritilasta museon ja näin kiertää aluehallintoviraston ohjeistuksia. Hermosto ylivirittyi, ja oli prosessoitava paljon lyhyessä ajassa. Oli teipattava piuhaa, tiedotettava lehdistölle ja viranomaisille; olin painanut selviytymismoodin päälle.  
 
Tunnetyö unohtuu tästä keskustelusta usein. Puhutaan rahasta. Mutta se minkä me olemme tehneet, se vaatii hirveästi tunnetyötä. Raskainta on, kun tämä työ uhataan viedä alta.  
Viime sunnuntaina seisoessani museomme ulkopuolella ottamassa kävijöitä vastaan pilkkihaalarissani, aloin yhtäkkiä nähdä värejä ympärilläni, ja tunsin olevani taas elossa.
Olen sirkuksen kasvatti. Aloitin Sorin sirkuksessa seitsemänvuotiaana. Olin sirkuksessa kymmenen vuotta, esiinnyin ja tein sirkuksen kanssa keikkoja. Kasvoin siellä esiintyjäksi ja taiteen tekijäksi. Mutta sitten 17-vuotiaana karkasin teatterin matkaan.  
 
Lukioikäisenä tein ensimmäiset teatterijutut, ja ajattelin, että tämä on mahtavaa. Esiintyjyyden kautta menin teatteriin. Kävin Järvenpäässä teatteriopistoa, kun opettaja sairastui ja toinen opettaja pyysi minua ohjaamaan pari päivää kurssimme lopputyötä. Tajusin, että tätähän minä haluan tehdä. Olin jo aiemmin saanut noottia ohjaajilta, että älä rupea ohjaamaan sieltä lavalta.  
 
Menin Metropoliaan opiskelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, ja ymmärsin, että olen oikeassa paikassa. Samalla opetin Linnanmäen sirkuskoulussa, ja päädyin ohjaamaan esiintyvän ryhmän kokonaisuuksia. Suomessa oli paljon nuoria sirkustaiteilijoita, joilta alkoi tulla pyyntöjä, josko voisin ohjata heitäkin? Sirkuskentällä ei oikein ole meidän polven ohjaajia. Lähdin valmistumiseni jälkeen Bristoliin, jonne oltiin käynnistetty sirkusohjaamisen maisteriohjelmaa, ja siitä ohjelmasta valmistuin Suomen ensimmäiseksi sirkustaiteen maisteriksi ja sirkustaiteen ohjaajaksi. 
 
Olen valmistumiseni jälkeen tehnyt laidasta laitaan sirkusohjauksia, yhteisötaidetta, teatteriohjauksia ja poikkitaiteellisia teoksia. Nimenomaan poikkitaiteellisuus tuntuu omalta alaltani, vaikka onkin työlästä toimia lajienvälisenä tulkkina ja samalla olla avoin eri muotojen rajojen ja lainalaisuuksien suhteen. Vastikään olen tutustunut dragiin. Halusin ohjata esiintyjälle taannoin kinghahmon, mutta ryhdyin myös itse tekemään dragia ymmärtääkseni sitä, ja ihastuin siihen. Sukupuolen representaation performatiivisuus on todella kiinnostavaa, ja näin jälkeenpäin ymmärrän, että olen ennenkin aina mahdollisuuksien tullen esittänyt miestä. Ohjaaja/tuottaja/tirehtöörin aivotilassa helposti unohtaa ruummiillisen tavan olla näyttämöllä. Dragissa esiintyminen tekee hyvää.  
Ehdotimme vanhainkodille, että tulemme sinne tekemään taidetta, ja he sanoivat että tulkaa. 
Täsmäteatteri syntyi vuonna 2014. Olimme tamperelaisen ystäväni Marko Taimisen kanssa aloittaneet opiskelut Metropoliassa, kun kuulimme, että on mahdollista hakea apurahoja taiteen viemiseksi hoitolaitoksiin. Olin ajanut invataksia Tampereella, joten tunsin Koukkuniemen vanhainkodin hyvin. Ehdotimme vanhainkodille, että tulemme sinne tekemään taidetta, ja he sanoivat että tulkaa. Teimme vanhainkotiin kahden kesän ajan kesäteatteria. Olin 23-vuotias ja minulla oli pyöritettävänä kesäteatteri. Käytännön kautta oppi hirveästi, mutta tehtiin myös paljon suhteessa korvaukseen. Tämän jälkeen Täsmäteatteri on tehnyt lähes yhden tuotannon vuodessa.  
 
Pandemian aikana Täsmäteatteri on tehnyt enemmän taidetta kuin mitä tarkoitus oli tehdä – koska pandemia. Olemme tehneet kirje-esityksiä ja videotuotannon. Ja elokuussa ryhdyimme  suunnittelemaan Narttu Live -esitystä – juhlavuositeostani. Vietän 30-vuotisjuhlavuottani, ja samalla 30-vuotista taiteilijajuhlaa. Syntyessäni paikalla oli kätilöopiskelijoista koostuva yleisö, joten voi sanoa, että olen ollut 30 vuotta taiteilijana! 
 
Olen konseptoinut Välitilamallin Tampereen kaupungille. Malli perustuu sille, että kaupunki tarjoaa väliaikaisesti tyhjillään olevia tiloja taiteilijoiden käyttöön ilmaiseksi. Väliaikaisuudella tarkoitetaan jotain kahden viikon puolen vuoden välillä. Tarkoituksena ei ole ratkaista taidetilojen puutetta kaupungissa, mutta malli kannustaa kaupungin taide- ja kulttuuritoimijoita ajattelemaan uudella tavalla mikä tila on ja hakemaan. Täällä on Täsmäteatterin lisäksi muun muussa Teatteri Siperia ja Snorkkeli, jotka ovat seinättömiä teattereita, ja lisäksi sirkusryhmiä, bändejä, kuvataiteilijoita ja muita toimijoita, jotka tarvitsevat tiloja. Tämä on kaupungin uusi tukimuoto, ja meille tarjottiin näin ollen pilotointitarkoituksessa tila, johon tehdä esitys – Narttu Live (työnimi).  
Syntyessäni paikalla oli kätilöopiskelijoista koostuva yleisö, joten voi sanoa, että olen ollut 30 vuotta taiteilijana! 
Joulukuussa piti olla Uros Live -monitoimiareenan avajaiset Tampereella, joten kutsuin työryhmän koolle, ja yhdessä aloimme suunnittella immersiivistä esitystä, jossa jokainen esiintyjä käsittelee jotain feminististä kysymystä, jonka kanssa ovat halunneet työskennellä. Työryhmässämme on aktivistifeministejä ja arkipäivän feministejä – tai, kuten Mercedes Bentso sanoo, assan vessan feministejä. Kahden vuoden aikana ei ole ollut livetilanteita tarpeeksi, keskusteluja käydään somessa, jolloin ne kärjistyvät. Kaikkien pitäisi olla kaikesta samaa mieltä, ja jos ollaan eri mieltä ollaan huonoja ihmisiä. Työryhmässämme on eri ikäisiä, muunsukupuolisia-, transmies- ja cis-feministejä, ja meillä on ollut aikaa olla eri mieltä toistemme kanssa, ja näin olemme oppineet toisiltamme. Tämä on artivismiä.  
 
Sitten ensi-ilta peruttiin.  
 
Ystäväni sanoi uudenvuoden jälkeen, että museothan saavat olla auki – ja muistin, että olemme selittäneet ennakkomarkkinoinnin yhteydessä, että esityksessämme “katsojat kiertävät kuin museossa tai messuilla”. Mitä jos tämä tila olisikin museo, mitä se tarkoittaisi? Sain Pauli Rautiaisen – uuden lempi-ihmiseni – kiinni, ja hän avasi lakiteknisesti meidän mahdollisuuksia. Kuvailin meidän konseptia, minkä jälkeen hän sanoi, että kuulostaa siltä, että teillä on siellä museo. Ja jumalauta, meillähän on täällä museo! Rautiainen kertoi yksityiskohtaisesti mitä voi tapahtua, jos tapahtumasta kannellaan. Mutta me olimme jo lähtökohtaisesti tehneet tilan turvalliseksi, joten muutokset olivat pieniä. Esitys oli alun perin immersiivinen, yleisö kävelee tilassa yhdestä pisteestä toiseen. Mutta mietimme työryhmän kesken kuitenkin tarkkaan, olimmeko valmiita ottamaan riskin – kunnes sitten kävimme Ratinan kauppakeskuksessa, jossa kahvilat olivat täynnä ihmisiä. Päätimme yhdessä, että olemme luoneet turvallisen taidetilan, museon.  
Kuvailin meidän konseptia, minkä jälkeen Rautiainen sanoi, että kuulostaa siltä, että teillä on siellä museo.
Yleisö saapuu tilaan porrastetusti – kuten alunpitäenkin oli tarkoitus. Tarkastamme koronapassit. Teoksella ei ole enää ohjaajaa, koreografia tai valosuunnittelijaa, vaan meillä on ryhmä taiteilijoita, jotka ovat yhdessä tehneet näyttelyn. Eri pisteiden kohdalla lukee teoksen nimi, kuka sen on tehnyt ja millä tekniikalla – tätä ei lakipykälissä peräänkuuluteta, mutta tämä tuntui meiltä museonomaiselta yksityiskohdalta. Lavasteet eivät ole enää lavasteita, vaan taide-esineitä, ja niitähän ne periaatteessa ovat.  
 
Pelkäsin, että tässä joku vetää herneen nenään ja syvälle, minkä olisin ymmärtänyt, koska tilanne on tulehtunut monella tapaa. Mutta kulttuurialalla ollaan yhtä mieltä siitä, että on kohtuutonta vetää raja tapahtumiin, jotka lähtökohtaisesti ja tutkitusti ovat turvallisia. Feminismi on se, jos jokin, joka on hernettä nenään pistänyt.  
 
Toivoisin, että kentällä nähtäisiin poikkitaiteellisuus mahdollisuutena yhä suuremmassa määrin. Olemme olleet lamaantuneita pitkään, ottakaamme poikkitaiteellisuus reseptiksi! Soitellaan toisillemme ja ideoidaan yhdessä. Haluaisin kohottaa yhteishenkeä koko taidealalla.  
 
Viime sunnuntaina se sitten tapahtui – museossamme oli yhtäkkiä ihmisiä, jotka tulivat ulos ihan aurinkoina Tampereen tyhjään iltaan – ja ajattelin, että jes! Huomaan että laulattaa, ja on taas kiva olla tässä. Hyvää kuuluu.  
 
 
Meri-Maija Näykki on tamperelainen sirkus- ja teatteriohjaaja, sekä yhteisötaitelija ja tuottaja. Näykki valmistui sirkusohjaajaksi Bristolin Circomedia-sirkuskoulusta vuonna 2018. Hän on valmistunut myös teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Metropolian ammattikorkeakoulusta. Näykki tunnetaan drag king -hahmona Jari Ysäri.
 
Tamperelainen Täsmäteatteri on jalkautuva teatteriryhmä, joka luo taiteensa tila- ja yhteisölähtöisesti. Teatterin ydinryhmään kuuluu Näykin lisäksi dramaturgi Iira Halttunen sekä äänisuunnittelija Markus Tapio. Näykin Irtikytkentä -esitys nähdään helmikuussa vierailulla Cirkossa.   
 
Narttu live (työnimi) poikkitaiteellinen pop-up näyttely on auki rajallisina ajankohtina tammikuun 2022 ajan.   
 
 
 

Sinua voisi kiinnostaa

Haastattelu Korona