Mikael Kinanen, mitä kuuluu? 

 

Mikael Kinanen: Nyt kuuluu ympäriltä lähinnä järkyttäviä uutisia. Toisaalta näin edunvalvojan asemasta tämä aika on kutkuttava, on ihan oikeasti mahdollista saada muutoksia aikaan, ja siksi tuntuu kuin työllä olisi myös merkitystä. Kokouksia on tänään ollut kokouksen perään ja stressiäkin – onneksi kesä meni ihanan rentouttavasti.  

 

Jonkinlaiset leikkaukset tulevat väistämättä. Parhaassa tapauksessa ns. vapaa kenttä välttyisi leikkauksilta, mutta silloinkin vos-kenttä todennäköisesti ottaisi iskuja vastaan, ja se haittaisi myös vapaan kentän toimijoita. On todella vaikea nähdä tulevaisuutta, jossa leikkaukset eivät tavalla tai toisella vaikuta huomattavasti vapaaseen taidekenttään. Koulutusleikkaukset osuisivat tavalla tai toisella siihen mitä taidekokemuksia kouluissa voidaan lapsille ja nuorille tarjota. Parhaillaan meillä on esimerkiksi meneillään LIVE2-hanke, jonka kautta teemme yhteistyötä koulujen kanssa.  

 

Olen koulutukseltani kuvataiteilija. Tavallaan edunvalvontatyössä on kyse samoista asioista kuin taiteilijana työskennellessäni: haluan nostaa muiden ääniä esille, kannatella niitä ja tehdä niille tilaa. Minulla on myös omakohtainen kokemus taiteellisen työn todellisuuksista ja sen vaatimuksista. Taidelajien välillä on toki paljon yhtäläisyyksiä, mutta on erojakin, etenkin rakenteellisia. Kuvataiteen alalla on aina luotava uusia yhteisöjä, uusia liittolaisia näyttelyä tehdessä – resurssit etsitään aina yhtä projektia varten, kun taas esittävissä taiteissa jopa vapaalta teatterikentältä löytyy jonkinlaisia rakenteita.  

Kun itse valmistuin taiteen kentälle finanssikriisin jälkeen, oli päättymässä elvytysvaihe. Taiteen ja kulttuurin asema näytti todella heikolta, mutta perusrahoitukseen ei oltu kajoamassa. Varsinaisia leikkauksia ei olla juurikaan tehty vuosien varrella. Sen sijaan vuosikymmenten aikana esittävän taiteen kenttä on laajentunut, ja rahaa on jaettu ohuemmin, vaikka rahamäärä sinänsä on pysynyt samana tai esittävän taiteen kohdalla jopa hieman kasvanut.  

 

Ajatus siitä, että tämä olisi syklistä – että näitä pahoja aikoja tulee vuorovälein – ei ole uskottavaa, jos tarkastelee sitä, miten 1990-luvun lamasta palautuminen tapahtui. Se palautuminen on ollut hidasta, ja siitä on yhä häntiä jäljellä. Entisiä yrittäjiä, jotka eivät pääse veloistaan eroon – heitä on ollut viime vuosiin saakka. Tai kun katsoo lama-aikana kasvaneiden sukupolvea ja heidän epäluottamustaan yhteiskuntaa kohtaan. Rahaa saattaa tulla lisää jossain vaiheessa, mutta jäljet, jonka nämä leikkaukset jättävät ovat pysyviä.  

 

Kulttuurialalla vallitsee suuri kertomus niukkuudesta, ja tunne siitä, että olemme koko ajan uhan alla. Pahimmillaan tämä johtaa epäterveeseen kilpailuun ja keskinäiseen kyräilyyn. Leikkauspuheiden suurin vaikutus on se, että kulttuuriala pelkää ja ajattelee taiteen tekemistä niukkuuden kautta. Onneksi esittävissä taiteissa on ihana yhteistyön henki, jota ei ole täysin saatu nujerrettua. Ajatus siitä, että jollekin lisää on meille kaikille lisää, on yhä vallassa, mutta se on nyt uhattuna, jos tekijöitä vähänkään kuuntelee.  

Olemme laskeneet, että noin 55 % vapaan kentän yhteisöistä kaatuisi ja 1 000 ammattilaista menettäisi työmahdollisuutensa, jos esittävän taiteen vapaan kentän rahoituksesta leikattaisiin 34 % vuonna 2025. Tähänkin asti suuremmat yhteisöt ovat olleet kokonsa ansiosta paremmin suojassa leikkauksilta, joten todennäköisesti leikkaukset iskisivät pahiten pienempiin toimijoihin, mikäli siis kaikkien rahoituksesta ei leikattaisi juustohöylällä. Mikäli taas leikkausten kohteena olisivat suurimmat toimijat, mitä pidän hyvin epätodennäköisenä, silloinkin 10 % vapaan kentän toimijoista joutuisi lopettamaan.

 

Puheemme 1000 työnsä menettävästä ammattilaisesta perustuu yhtäältä Cuporen tutkimukseen, jossa arvioitiin taiteilijoiden määrää esittävän taiteen vapaalla kentällä ja toisaalta esittävän taiteen tilastoihin vuodelta 2019. Tämä on karkea laskenta, mutta todennäköisesti leikkaukset eivät vaikuttaisi kaikkiin tasaisesti. Giljotiinissa ovat freelancerit.  

 

Kulttuuri- ja taidealalta löytyy kuitenkin lobbausvoimaa. Meillä alkaa olla aika hyvät rakenteet sitä varten. Kulta ry tekee hyvää työtä. Meillä on paljon todella osaavia lobbareita, kuten Kaisa Paavolainen – aivan omassa luokassaan – ja olemme alana saaneet politiikan puolelta rekrytoitua asian puolestapuhujia.  

 

Kaikkein tehokkain lobbauskeino on viedä tietoa suoraan päättäjille. Yhteistyö opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesten, kuten myös Taiteen edistämiskeskuksen kanssa on välttämätöntä. Tarvitaan kontaktien ylläpitämistä päättäjiin, sitä että tavataan kasvotusten ja räätälöidään jokaiselle päättäjälle heille sopivia tietopaketteja. Siihen meillä on kuitenkin vain niukasti resursseja.  

 

Yksittäisiä ihmisiä, jotka kantavat huolta tästä kehityssuunnasta, kannustaisin selvittämään, onko omassa verkostossa poliittisesti aktiivisia henkilöitä, jotka toimivat puoluepolitiikassa. Kannustaisin viemään näitä henkilöitä teatteriin ja esityksiin ylipäänsä, jotta meidän taidemuotomme tulisi heitä lähelle. Henkilökohtaiset kontaktit ovat kaikkein vaikuttavin keino. Me vaikuttamistyötä tekevätkin pääsemme päättäjien puheille parhaiten jonkin muun kontaktin kautta.  

 

Tällä hetkellä kannustaisin myös aktivismiin. Meillä on kulttuurialalla todella mielenkiintoista aktivoitumista – esimerkiksi Arts Against Cuts -verkosto on järjestänyt mielenosoituksen ja tekee todella paljon työtä leikkausten ehkäisemiseksi. Poliittinen aktiivisuus, ravitsee henkisesti ja on palkitsevaa. Se että teen asialle jotain muiden kanssa, vaikutan tässä hetkessä – se auttaa jaksamiseen näiden vaikeiden aikojen yli. Leikkauksia ei mielenosoituksilla peruta, mutta niillä voi olla vaikutusta neljän vuoden päähän, kunhan emme pysy hiljaa.  

Suuri huoleni kuitenkin on, että tämän hetken hallitus saattaa viedä Suomen kansantalouden todella pahaan kierteeseen. Ei se, että leikataan jotta talous saadaan kuntoon, vaan se että leikkauksilla talous vain rikotaan.  

 

Mutta en tiedä riittääkö solidaarisuus. Kansallisille laitoksille on tulossa pientä korotusta. Mutta olisiko näille kansallisille taidelaitoksillekin pienempi haitta – esimerkiksi 10 vuoden perspektiivissä – jos lisärahoitus olisikin siirretty vapaalle kentälle. Vapaalla kentällä tehdään innovaatioita, jotka myöhemmin päätyvät jatkojalostettuina suurille näyttämöille. Esimerkiksi Kansallisgalleria rakentaa näyttelyitä metaversumiin, mitä vapaan kentän taiteilijat tekivät 2010-luvun alussa järjestäessään Second Life -taidenäyttelyitä. Onko taiteilijoilla enää mahdollisuus työllistyä kansallisiin taidelaitoksiin ja siten siirtyä parempipalkkaisiin tehtäviin? Vapaalla kentällä meritoidutaan – mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että sekään ei auta. Se saattaa olla jopa haitaksi urakehitykselle.   

 

Kentällä kokemus jatkuvasta leikkaamisesta alkaa näyttää siltä, etteivät tekijät enää pysty kokemaan edes järkytystä ja kauhua, koska tässä on menty jo aivan liian pitkälle. Viimeinen koronavuosi lannisti koko kentän eikä leikkauksia enää voida kuvitella. Tuntuu kuin olisimme koko ajan poljettuina. Kun poljetaan vähän lisää, se ei enää tunnu missään. Tällainen dissosiaatio on vakava traumareaktio. Kyllä asiat tiedostetaan, mutta moni ei enää vaan jaksa tuntea mitään. Nämä suunnitellut leikkaukset ovat liian iso pelko koettavaksi koronavuosien jälkeen.  

 

Sanoisin kentän ihmisille, että odotamme myös kulttuuripoliittista selontekoa. Vaarana on, ettei siinä uskalleta asettaa katsetta tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen, vaan se katse on liian paljon sidottu tähän päivään. Itse kysyisin siinä, mitä tapahtuisi, jos pistäisimmekin nämä rakenteet alusta asti uusiksi. Uskaltaisimmeko kuvitella toisenlaisen maailman ja toisenlaisen taidekentän. Nyt olisi mahdollista tehdä suuria linjamuutoksia. Mitäs jos taide- ja kulttuurialan ammattilaisten osaaminen ymmärrettäisiin yhteiskunnassa ja sitä hyödynnettäisiin täysimääräisesti? Mitäs jos pääsisimme oikeasti ottamaan taiteesta ja kulttuurista kaiken hyödyn yhteiskuntaan. Mutta tämä aika tuntuu vievän kyvyn ajatella, toivoa ja luottaa tulevaisuuteen.  

 

Lähden tästä seuraavaksi lähettelemään sähköpostia kansanedustajille. Työtä on tehtävä, koska sillä voi oikeasti olla vaikutuksia.  
 

 

 

 

---

 

 

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuviikolla. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.