Minna Lund, mitä kuuluu?  

 

Minna Lund: Sellaista odottavaista kuuluu tällä hetkellä. Olemme viime keväästä saakka aktiivisesti tehneet esityksemme Message From Tyler – Memento Mori, Kirsikkatarha siirtoa saksalaiselle Fast Forward -festivaalille. Esitys siirtyy ensi viikolla PuoliQ:n kellarista dresdeniläisen Hellerau-teatterin suurelle näyttämölle, jossa huonekorkeus on 15 metriä. Tässä on ollut jonkin verran sovittamista. Alkuperäisen esityksen näyttelijät lähtevät kanssamme matkaan, ja teos tekstitetään suomesta saksaksi. Festarivierailun tiimoilta on ollut paljonkin sähköpostittelua ja online-miitinkejä. Kohta odotus päättyy – mutta sillä välin minulla on ollut myös muita töitä.  

 

Olen käynyt taideopiskeluissani monipolvisen ja pitkän tien. Haronut kaikenlaista ja pitänyt siitä, että voi tehdä sitä ja tätä. Opiskelin ensin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, sitten taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluksi Visual Cultures, Curating & Contemporary -ohjelmasta ja nyt viimeisimmäksi tämä Teatterikorkakoulun ohjauksen koulutusohjelma, joka on tuntunut juuri oikealta oman taiteilijuuden hautomolta, jossa olen voinut yhdistää osaamistani ja kiinnostuksen kohteita aiemmista opinnoista.

 

Olen kuvaillut haastatteluissani taiteilijaminääni hurjaksi, herkäksi, höpsöksi ja välillä vulgääriksi. Omaa taiteilijuuttaan tulisi varmaan jatkuvasti kysyä ja kyseenalaistaa, että esimerkiksi millaiseen sosiopoliittiseen todellisuuteen oma ruumis asettuu ja ottaa osaa. Ja siksi se taiteilijaminän tunnustelu liittyy myös niin oleellisesti johonkin ruumiin tuntuihin. Olen oppinut tiettyä herkkyyttä. Navigoimaan, että mikä alkaa tuntua kehossa oikealta, mikä säväyttää verkkokalvolla, häiritsee tai koskettaa ja miksi.

Ajattelen näyttämöä jonkinlaisena sijaiskokijuuden tai -kärsimyksen tai fantasioiden paikkana. Teatterin ulkopuolella näitä kokemuksia ei välttämättä halua toteuttaa, mutta näyttämö voi olla paikka, jossa näitä fantasioita tutkii. Jahdatessani omia fantasioitani ja omia sisäisiä melankolisia hetkiäni, oma tyyli on alkanut kultivoitua ja näyttämöllistyä. Olen luonteeltani vilkas persoona, joten on ihan kiva myös nähdä vauhtia näyttämöllä.  

 

Message From Tyler -esitys lähti siitä, että olin kiinnostunut Tšehovin Kirsikkatarha-näytelmästä, ja aikomukseni oli kirjoittaa aika vahvasti sen päälle autobiograafinen teos. Minulle keskeisintä näytelmässä on teoksen toksinen nostalgisointi ja taistelu luopumisesta. Ja koska itseäni kiinnostaa näyttämöllä tietynkaltainen vitaliteetti, halusin tuoda siihen myös voimistumisen aspektin.  

 

Fight Club -elokuvassa päähenkilö on ihminen, joka ei saa otetta elämästään. Väkivallan ja toisen alter egon avulla hän kuitenkin alkaa muokata oman kehonsa ohella myös elämäänsä. Ollessamme työparini Martta Jylhän kanssa viime jouluna Berliinissä puhuimme myös siitä, kuinka meitä molempia kiinnostaa väkivallan näyttämöllistäminen. Kuinka, kuka miksi miten? Lopulta eri elementit alkoivat kerääntyä yhteen, provosoida toinen toistaan.

 

Vaikka esityksen lähtö on autobiografinen, tuo työryhmä onneksi teokseen aina oman sielunsa ja panoksensa ja siten teoksesta tulee ihan oma entiteettinsä. Näin sen kuuluukin mennä. Jossain kohtaa on häivytettävä itsensä sieltä ja antaa sinne valua myös itselle uutta ja yllättävää. 

 

Lämmitellessämme esitystä viime sunnuntaina totesin itsekseni, että meillä on tässä käsissä tiheä ja voimallinen esitys. Olen siihen tyytyväinen.  

 

Saksaan tuli kutsu professorimme kautta. Charlotte Orti von Havranek, joka on Fast Forwardin eli nuorten ohjaajien festivaalin kuraattori, oli ottanut yhteyttä Saana Lavasteeseen, joka oli vinkannut hänelle teoksestamme. Orti von Havranek tuli katsomaan esitystämme PuoliQ:hun, ja esitteli itsensä sen jälkeen. Sitten olimmekin lähdössä festivaaleille! Teoksemme on ensimmäinen suomalainen esitys, joka nähdään Staatstheater Braunschweigin vuonna 2011 perustamalla festivaalilla. Tänä vuonna festivaalilla nähdään nuorten ohjaajien teoksia Suomen lisäksi Saksasta, Kreikasta, Serbiasta, Norjasta ja Belgiasta. Onhan tämä hauskaa – olemme Suomessa katvealueella, ei ihan tunnu siltä, että kuulumme keskieurooppalaiseen skeneen. Toivottavasti tämän vierailun myötä he innostuvat seuraamaan suomalaisia esityksiä laajemminkin.  

Kentälle valmistuvana ohjaajana näen kansainvälisen teatteriskenen potentiaalisena työllistäjänä. Olen jonkin verran käynyt Saksassa katsomassa esityksiä, ja minusta tuntuu kuin näyttämökieli olisi siellä jollain lailla kehittyneempää kuin täällä – se puhuttelee minua. Tietenkin siellä on uskomattomat resurssit, pienemmissäkin teattereissa on mahdollista tehdä asioita, joita kuvittelen, ettei suomalaiset instituutiot pysty tarjoamaan. Siellä on myös halvemmat liput ja katsomisella pidempi historia, joten uudenlaiset muodot eivät ole yleisölle ehkä yhtä suuri shokki kuin mitä ne saattavat olla täällä.  

 

Minun piti pitää vuosi taukoa Message From Tyler -esityskauden jälkeen ja saada lopputyöni päätökseen, mutta viimeinen puoli vuotta onkin mennyt vierailun valmisteluun, ja tulossa on myös muita kivoja juttuja sekä vapaalla kentällä että vos-teattereissa, joista en vielä viitsi puhua. Nyt aikomukseni on valmistua vuoden päästä.  

 

Näin kentälle ammattilaisena siirtyessäni minulla on tietenkin juuri tällä hetkellä optimistinen olo, kun töitä on siunaantunut. Mutta olen huolissani siitä millaista teatteria me jatkossa saamme tehdä. Miten realiteetit tulevat iskeytymään vasten kasvojamme? Parhaillaan toteutan unelmiani lahjakkaiden ystävieni kanssa, mutta mitä tulevaisuudessa tapahtuu itselleni ja kollegoilleni – saammeko olla rehellisiä omalle tavallemme tehdä taidetta, ja kuinka kurittomana sitä uskaltaa ja pystyy olemaan? Täytyykö kurittomuutta taltuttaa kentälle siirtyessämme? Ei hallituspolitiikka freelance- tai apurahataiteilijoiden kannalta lupaavalta näytä. Nämä asiat huolettavat.  

 

Nyt jatkan Saksan-valmisteluja – tiistaina on lähtö, ja on tarkistettava, että kaikki on mukana, ja kaikki on varmasti hoidettu täältä käsin. Pakatakin pitäisi muiden töiden ohella. Meillä on kolme esitystä, itse jään sinne pariksi viikoksi. Festarin antia on myös mahdollisuus oppia muilta.

 

 

 

 

 

Valokuva: Veikko Timonen

 

 

---

Lue myös muut Mitä kuuluu -haastattelut