07.08.2018

Hanna blogikuva

Minun elämäni perustuu väkivaltaan

Lämpötilat pohjoisessa kolmessakymmenessä asteessa päivästä toiseen, metsät palavat. Toisaalla rankkasateita, tulvia, taifuuneita. Merissä on kohta enemmän muovia kuin kaloja. Ruotsin Kebnekaisen eteläinen huippu suli heinäkuussa neljä metriä matalammaksi. 

Antroposeenin ajan katastrofaaliset seuraukset näkyvät entistä jyrkemmin. Elonkehä ei kestä ihmislähtöistä vallanväärinkäyttöämme ei-inhimillistä maailmaa kohtaan. Yhtälailla voisimme puhua harvojen valkoisten miesten toimista (oligantroposeeni), kapitaloseenistä, teknoseenistä. 

Maailman ylikulutuspäivä oli 1. elokuuta, Suomen kansallinen ylikulutuspäivä oli jo 11. huhtikuuta. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Raportin mukaan Ilmakehän hiilidioksidi­pitoisuus on korkeampi kuin 800 000 vuoteen.

Yhtä kaikki: minun elämäni tässä biosfäärissä perustuu väkivaltaan. Tätä totuutta en pääse pakoon, ja silti mietin toivoa ja kestävyyttä ja mahdollista etiikkaa.

Löysin Joanna Zylinskan feministisen vasta-apoklypsin The End of Man ja sen kautta Anna Lowenhaupt Tsingin The Mushroom at the End of the World – On the Possibility of Life in Capitalist Ruins. Mahdollisuutemme saattavat olla kohtaamisen ei-normatiivisessa etiikassa, filosofisessa nöyryydessä ja vastuuntuntona Toisesta. Prekaarius tarkoittaa pysyvää ekokatastrofien ja erilaisten alueiden ja ekosysteemien tuhoutumisen olotilaa – siis paljon muutakin kuin vain työvoiman prekaariutta. Eikä kyse olisi poliittisesta periksi antamisesta ja asiantilojen myötäilystä. Judith Butlerin ja Emmanuel Levinasin ajattelun radikaalia kehittämistä edelleen. Ehkä mahdollisuutemme ovat Lowenhaupt Tsingin mykologisessa ajattelussa. 
 

Kasvokkaiset kohtaamiset, lentäminen ja kestävyys

TINFOn yhtenä tehtävänä on edistää kansainvälisiä kohtaamisia, taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta, kaikkea sitä, missä myös keskinäinen Toisen ymmärrys ja erilaisuuksien arvonanto, ihmisoikeudet ja taiteilijoiden ilmaisuvapaudet voisivat lisääntyä – taiteilijoiden kansainvälisten työtilaisuuksien ja yhteistuotantojen rinnalla. Useimmiten olemme tehneet lähialueyhteistyötä, suuntana Pohjoismaat, Venäjä ja Keski-Eurooppa. 

Kansainvälinen Teatteri-instituutti (ITI) on jo pidempään monen muun Euroopassa syntyneen yhteisön tavoin haastanut Eurooppa- ja länsimaakeskeisyyttä. Konferensseja ja festivaaleja on entistä enemmän järjestetty Euroopan ulkopuolella pitkien (lento)matkojen päässä. Tänä vuonna ITI viettää 70-vuotisjuhliaan Vietnamissa ja sen nuorten taiteilijoiden verkosto NEAP järjestää työpaja- ja festivaalitapaamisen Brasiliassa.

Kansainvälisyyden edellytyksenä ovat myös kasvokkaiset kohtaamiset, kaikkea ei hoideta skype-tapaamisilla. Silti en voi olla tuntematta ristiriitaa. Kestävyys ja lentäminen ovat vaikea yhtälö. Tänä syksynä lähden ITI-aluetapaamiseen, siis vain Eurooppaan, Bukarestiin. Tulin juuri Tukholmasta Proud Performing Arts  -verkoston kokouksesta. NEAPissa Brasiliassa on Suomesta mukana kaksi nuorta taiteilijaa.
 

Future is Present

Tampereen Teatterikesässä TINFO toteuttaa yhteistyössä festarin taiteellisen työryhmän (erityiskiitos Hilille, Hilkka-Liisa Iivanainen) ja Uuden näytelmän ohjelman UNOn (linkki) kanssa ulkomaalaisille festivaalikuraattoreille, dramaturgeille, teatterinjohtajille – moninaisille alan ammattilaisille suomalaisia tekijöitä ja kirjailijoita esittelevän kokonaisuuden Future is Present. Parisenkymmentä ulkomaista asiantuntijaa katsoo tulevaan ja kehkeytyvään, olipa sitten kyse esityksen estetiikasta, näytelmätekstin dramaturgioista tai tekijyydestä ja laajemmin toimijuudesta. Tuo toimijuus näyttäytyy nykyistä anteliaampana, oikeudenmukaisuutta tavoittelevana ja vähemmän normatiivisena ihmis(mies)keskeisyytenä. Future is Presentissä ollaan posthumanismin hengessä intersektionaalisia. Ohjelmakokonaisuudessa säröytetään, etsitään aukkoja ja ambivalensseja. Odotan näitä kohtaamisia ja keskusteluja esitysten, draaman ja taiteilijoiden kanssa.

Elokuun lopussa Helsinkiin tulee toinen mokoma ulkomaisia vieraita tutustumaan Performing HEL -showcaseen, joka järjestetään Helsingin Juhlaviikkojen, Suomen Kansallisteatterin ja Svenska Teaternin sekä meidän esittävien taiteiden tiedotuskeskusten yhteistyönä.
 

Kesäteatteria toisenlaisissa tiloissa
 

Umpiurbaaniin kesääni kuului nyt myyränoloa sisätiloissa kirjoittamalla (Kalle Holmberg) ja kaksi esitystä: FULL PULL, Woyzeck kotiteatterina ja Macbeth öisessä Tervasaaressa. Maskuliinisuuteen ja (väki)valtaan käytiin käsiksi omintakeisilla otteilla. Teatterikorkeakoulun opiskelijat asialla. 

Liisankadun asunnossa muuttolaatikkoinstallaation keskellä jököttivät pyykkikorissa kaikki mahdolliset toksisen maskuliinisuuden perusteokset filosofian ja taiteen alueelta ja virittivät autobiografiseen esitykseen, jossa Woyzeckista tulee heijastuspinta perinteisten miehisten ihanteiden täyttämälle kasvumaisemalle, näyttelijä Juho Uusitalon Pohjanmaalle. Heijastuspintana toimivat myös ikkunoiden videoprojisoinnit, joissa yhtäällä näkyy traktor-pulling -kisat, äärimmilleen viritettyjen koneiden ja moottoreiden maailma ja toisaalla pieni poika tanssimassa omaa koreografiaansa, ja myöhemmin aikuinen mies.

Näyttelijä leikkaa suorasta kontaktista yleisöön ja muuhun työryhmään salamannopeasti omaelämäkerrallisesta materiaalista Woyzeckiin ja takaisin.  On vaikeaa vangita sanoiksi pikkuruisessa huoneessa – näyttelijän ja ohjaajan kodissa toteutuvan – FULL PULL Woyzeckin erityislaatuista, taitavasti rakennettua esityksen ja esiintyjän intiimiä olemisen tapaa ääni- valo- ja projisointimaisemineen ​(ohjaus Laura Mattila, äänisuunnittelu Markus Tapio, valo-, video- ja lavastussuunnittelu Sami Roikola). Paljaus kosketti.

14.7. lähden puolenyön lähetessä kohti Liisanpuistikkoa, jossa kokoonnumme. Meitä on paljon! Matkaamme yhdessä Tervasaareen, ja sitten se alkaa. Macbeth englanniksi. Täydellinen setting! Juho Liiran ja työryhmän jäljiltä Tervasaaressa keskiyötä lähennellen nähty Macbeth näyttäytyy maskuliinisena uhotarinana, jota lähestyttiin nyt kaikenlaisen populaari- ja mediakulttuurin marinadilla ja ironisella twistillä, kieli poskessa.  Upeita battleja ja balladeja. 
 

Ylpeästi LGBTQ+ -näkökulmaa ja todellisuuksia


Euro Priden 2018 yhteydessä järjestettiin Tukholmassa Stolt Scenkont -tapahtuma esityksineen, keskusteluineen ja verkostotapaamisineen. Heteronormatiivista maskuliinisuutta ja kaikenlaista binaariajattelua queerittävissä esityksissä tultiin kaapista ulos ja selviydyttiin. Useilla esityksillä oli vahva dokumentaarinen ja omaelämäkerrallinen pohja. Kaapista ulostulon hinta Venäjällä on melkoinen (Teatr.docin Out of the closet). Esitys ei uhriuta vaan antaa äänen homopojan äidille puhua matriarkan arvovallalla oikeutuksesta olla binaarinormien ulkopuolella.

Tvillingskapetin Snoppen blöder ”transterapiapoliittinen chakrarituaali” oli esitys, jonka soisin nähtävän meilläkin. Esityksen hurmaavan leikkisä ja samaan aikaan melankolian täyttämä äänensävy, jolla kaksi nuorta transihmistä tarkastelivat omia ruumiintuntojaan rajatilassa ja normatiivisen katseen alla, oli yksinkertaisesti hieno. Miten antaumuksellista my little pony -ilottelua, millaista liikekieltä, millaista energiaa.

Kanadalaissyntyinen koreografi Sean Dorsey kertoo Yhdysvaltojen, toisen kotimaansa ”fasismista”, jossa LGBT-yhteisö joutuu rasismin kohteeksi, erityisesti värilliset transnaiset. Irtisanotuksi voit tulla tuosta vain, tai joutua poliisin seksuaalisten loukkausten kohteeksi. Näyttelijä, kirjoittaja ja ohjaaja Saggherr Loahdii (teos Hijada kertoi transsukupuolisesta yhteisöstä hindulaisessa Intiassa. Georgialainen LGBT-aktivisti, juristi Nino Bolkvadze kertoi maansa transnaisten tilanteesta. Kolmesta murhatusta TV-julkkistransnaisesta on tekeillä dokumenttiteatteriesitys.

Teatr.docin dramaturgi Nana Greenstein, Out of the Closet -dokumenttiteatteriesityksen käsikirjoittaja kertoi siitä, miten Venäjän lainsäädännön kanssa on vain yritettävä tulla toimeen ja säilyä hengissä. Poliisit tekevät tarkastuksia ennen esityksiä, sabotaasia lain sallimien keinojen puitteissa.

Ja sokerina pohjalla lesbofeministisen Split Britches -ryhmän Lois Weaverin  Long table päivällispöytäkeskustelu femmesta. Long table  -esityskonsepti on avoimen lähdekoodin juttu, sitä voivat kaikki käyttää. Tässä Weaverin esittelyä asiasta.

Kerroin tilanteesta Suomessa, kerroin esityksistä ja tekijöistä. Monen oli vaikea uskoa, mitä kaikkea meidän Suomen Kansallisteatteri tekee. Mutta ajatus jäi kytemään. Olisiko jotain, jossa me voisimme tehdä asioita yhdessä. Olisiko jotain, johon TINFOa tarvittaisiin?

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät