• Etusivu
• Ajankohtaista
• Uutiset
• Mirkka Maikola, mitä kuuluu?

Mirkka Maikola: Hyvää kuuluu. Kevät on ollut kiireistä aikaa koko eurooppalaisella esittävän taiteen kentällä – Viiruksessakin on yhä täysi hönkä päällä. Meillä on torstaina kauden viimeinen ensi-ilta ulkoilmassa amfiteatterissamme.  

Olin lukioikäisenä innokas teatterin harrastaja Raumalla, jossa oli myös virkeä kaupunginteatteri. Vielä lukion jälkeenkin olin aktiivinen Lapin yliopiston ylioppilasteatterissa mutta jossain vaiheessa kyllästyin ja vaihdoin suuntaa. Olin useita vuosia elokuva-arkistossa ja elokuvafestivaaleilla töissä, kunnes päädyin Sibelius Akatemian englanninkieliseen Arts man­age­ment, so­ci­ety and cre­ative en­tre­pre­neur­ship -maisteriohjelmaan. Kun oli lopputyön tekemisen aika, törmäsin Rytmi-baarissa Eeva Bergrothiin, joka kertoi että Kristian Smeds Ensemblella oli alkamassa projekti Virossa. Halusin kirjoittaa lopputyöni kansainvälisestä yhteistyöstä, ja Viro kiinnosti minua eloisan taide-elämänsä takia, joten ryhdyin 12 Karamazovia -projektin avustavaksi tuottajaksi ja samalla aloin kirjoittaa siitä pro gradua.   

Kun muut työryhmän jäsenet esityskauden jälkeen lähtivät takaisin Suomeen, minä päätin jäädä Von Krahl -teatteriin töihin. Teatterin tekeminen tuntui taas mahtavalta. Viro on melkoinen teatterimaa, siellä tehdään paljon nykyesityksiä, ja kenttä on vahvasti kansainvälinen. Siellä tehdään taidetta tinkimättömästi, laskelmoimatta, taiteen tekemiseen suorastaan heittäydytään. Se imaisi minut mukanaan, se oli todella inspiroivaa.   

Siellä tehdään taidetta tinkimättömästi, laskelmoimatta, taiteen tekemiseen suorastaan heittäydytään.

Viron-vuodet opettivat paljon – opin upean viron kielen pakon edessä – ja kokemuksen kautta opin että taiteen alalla kaikkea voi sattua (teatterimme ullakolta löydettiin ihan oikea luuranko!). Viro on maantieteellisesti lähempänä Eurooppaa kuin Suomi, ja siksi minusta tuntuu kuin Viro ohitti jonkin kehitysvaiheen suuntautuessaan heti kansainvälisille markkinoille itsenäistymisensä jälkeen. Siellä ollaan kiinnostuneita muusta maailmasta, siellä kutsutaan uteliaasti ulkomaalaisia tekijöitä Viroon verkostoitumaan, tutustumaan toisiinsa. Näistä törmäytyksistä syntyy joskus yhteistyötä – ei aina, mutta se ei olekaan tapaamisten edellytys. Virossa ei myöskään tehdä yhtä kovaa rajanvetoa eri taidelajien välillä, vaan tekijät liikkuvat vapaasti. Voit olla yhdessä tuotannossa esiintyjänä tai ohjaajana ja seuraavassa tuotannossa taas teoksen tuottajana. Yhtenä viikkona teet esitystaidetta, seuraavana kuvataidetta. Kukaan ei kysy millä alalla varsinaisesti toimit – vaan teet taidetta, olet taiteilija.  

Virosta opin tietenkin myös paljon miten asioita ei kannata tehdä, mutta kuitenkin tärkein oppi oli yhteisöllisyyden tunnistaminen. Se, että omaan asiaan uskotaan ja ollaan rohkeita. Projekteja aloitetaan vailla rahoitusta, ja ideoita toteutetaan nopeasti – muutetaan vaikka baari näyttämöksi, jos se palvelee ideaa. Tämänkaltainen nopea reagointi oli minusta ihanaa, koska silloin kaikki oli mahdollista.  

Suomessa meidän painolastimme on vahva kaupunkiteattereiden kulttuuri, joka syö energiaa ja jonka takia kansainvälinen toiminta on ikään kuin sivubisnestä. Meillä rakenteet ovat epäsuhdassa. Kansainväliset suhteet jäävät yksittäisten tekijöiden harteille. Voimavaroja olisi yhdistettävä suuremmassa mittakaavassa ja rahoitusta muutettava projektipohjaisesta pitkäjänteisemmäksi. 

Toisaalta oli myös kiva tulla takaisin Suomeen ja lähteä käynnistämään Viiruksen vierailutoimintaa. Täällä on vahvaa eettisesti kestävää tekemistä, yhteisestä hyvinvoinnista huolehditaan ja työn tekemisen tapoja kehitellään. 

Yhdeksän vuotta sitten kun tulin teatteriin, Viirus oli vahvasti suomenruotsalainen avantgardeteatteri, jota ei välttämättä tunnettu hyvin suomenkielisellä kentällä, paitsi tietyissä piireissä. Alusta pitäen oli selvää, että halusimme vierailuohjelmassamme tehdä mahdollisimman hyvää taidetta kenen tahansa kanssa. Tiedotukseen ja jalkatyöhön meni valtavasti aikaa, jotta tekijät tulivat tietoisiksi, että meille pystyi hakemaan tuotantoideallaan, ja jotta myös suomenkielinen yleisö löysi meille esityksiin. Taide ei ole kielipolitiikkaa. 

Vierailuohjelmamme brändiä ovat rakentaneet vapaan kentän taiteilijat omilla teoksillaan. Meille työskentelykulttuurin kannalta on ollut tärkeää kannustaa ryhmiä miettimään työnjakoa, jaksamista ja miten taidetta kannattaa tehdä.  Samalla he myös haastavat positiivisesti meitä ja tuovat taloon uusia työskentelytapoja. 

Kuten Virossa, Viiruksessakin meitä innostaa epäviralliset keskustelut ulkomaalaisten tekijöiden kanssa katselmuksissa, festivaaleilla tai eri tapahtumissa. Kiinnostaviin ihmisiin tutustuminen ja yhteisen sävelen löytäminen on se mistä taide kumpuaa – suunnittelemattomista kohtaamisista. Tätä edesauttoi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä kansainvälistymisraha, jolla kahtena vuonna järjestettiin The Annual Symposium of Artistic Theatre Geniuses -tapahtuma. Kutsuimme Helsinkiin ympäri Eurooppaa taiteilijoita, joiden kanssa olimme käyneet kiinnostavia keskusteluita ja joiden ajatuksista halusimme kuulla lisää ja joiden teoksia halusimme nähdä. On ollut mahtavaa huomata, miten Euroopassa – mukaan lukien Viiruksessa – on useita hankkeita meneillään symposiumiin kutsumiemme taiteilijoiden välillä. Viiruksen vuoden 2026 tuotanto työnimellä Kollaasi yhdistää kansainvälisiä ja kotimaisia tekijöitä ja kurottaa eri taiteenlajeihin. 

Symposiumissa nostimme Suomen esittävän taiteen brändiä kohinalla.  

Myyntitapahtumat ovat hyviä, mutta myös pelkkä uteliaisuus kaikkea taiteentekemistä kohtaan voi olla alku uudelle.  Symposiumissa nostimme Suomen esittävän taiteen brändiä kohinalla.  

Kaikkien näiden kokemusten jälkeen minulle kansainvälisyys on todella tärkeää, koska näinä aikoina meidän on hyvä muistuttaa itseämme ja muita siitä, että olemme eurooppalaisia, kytkeydymme eurooppalaiseen kulttuuriin ja historiaan. Meidän on oltava mukana samoissa taidekeskusteluissa, joita muualla Euroopassa käydään.  

Tietenkin kansainvälisyys myös tuottaa ihan konkreettisesti työmahdollisuuksia. Se, että Suomessa tehdään todella hyvää taidetta tarkoittaa, että sitä pitäisi ehdottomasti myös muiden nähdä. Toisaalta vientiä ei ole ilman tuontia. Myös me tarvitsemme inspiraatiota ulkomaalaisten taiteilijoiden vierailujen kautta.  

Tämä ei tarkoita, että kaikkien tulisi olla kiinnostuneita kansainvälisyydestä. Mutta olisi se hassua, jos jokin mahtava esitys pyörisi Viiruksessa muutaman viikon, ja sen jälkeen sitä ei enää nähtäisi missään sen jälkeen. Esitysten elinikää ja niiden saatavuutta niin kotimaassa kuin ulkomailla pitää ehdottomasti lisätä. 

Meillä on jonkin verran resursseja ulkomaalaisten vieraiden kutsumiseen tänne, mutta meille on myös tärkeää yhteistyö muiden helsinkiläisten toimijoiden kanssa, kuten esimerkiksi Zodiak ja tiedotuskeskukset. Kontaktit ja luottohenkilöiden suositukset ovat tärkeitä tällä alalla ja aivan erityisesti ne korostuvat kansainvälisellä kentällä.  

Nuoria taiteen tekijöitä kannustaisin lähtemään ulkomaille katselmuksiin – esimerkiksi Varsovassa on Nowy Teatrin vuosittainen Generation After -katselmus, joka on ollut mielettömän antoisa. Taiteilijana näihin katselmuksiin voi olla vaikeampaa perustella osallistumistaan, mutta yhtenä hyvänä perusteluna on juuri taiteellisten kumppaneiden etsiminen.

Kansainvälistä verkostoitumista voi tehdä  Suomessakin ihan vain osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja esityksiin ja nykäisemällä taiteilijaa hihasta. 

Kannustaisin myös menemään muihinkin kuin teatterialan katselmuksiin. Latviassa, Liettuassa, Virossa ja Tanskassa on esitystaiteen, nykytaiteen ja performanssin tapahtumia, jotka ovat olleet hienoja. On kuitenkin hyvä  muistaa, että kansainvälistä verkostoitumista voi tehdä  Suomessakin ihan vain osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja esityksiin ja nykäisemällä taiteilijaa hihasta. 

Viikkoni jatkuu kiireisissä merkeissä – torstaina on ensi-ilta, ja viikonloppuna on Hangö Teaterträff -festivaali ja hengailua monen kansainvälisen vieraan kanssa. Valmistelemme keväällä 2026 hittibiisiemme, Jussi Sorjasen ja Sinna Virtasen Versailles’n ja Elina Pirisen Doves and Bloodsin takaisintuloa ohjelmistoon, ja kutsumme tänne kansainvälisiä kuraattoreita tänne niitä seuraamaan. Salissa ovat myös käynnissä Viiruksen syksyn päätuotannon Af Klintin harjoitukset, ohjaajana Viiruksen taiteellinen johtaja Essi Rossi. 

Kävin keväällä Japanissa lomamatkalla, joten keskityn tänä kesänä kotimaan matkailuun. Tarkoituksena olisi suunnata Mäntän kuvataideviikoille ja kotiseudulle Raumalle, jossa avataan suuri kansainvälinen näyttely Rauma Triennale. Tämän lisäksi aion uida, lukea kasan kirjoja, syödä raumalaisissa kahviloissa leivonnaisia, ja elokuussa kone lähtee taas käyntiin.  
 

Mirkka Maikola toimii Viiruksessa vastaavana tuottajana ja kuraattorina, hänen vastuullaan on teatterin GUEST-ohjelman kuratointi ja tuotanto sekä kansainväliset projektit. Hän on työskennellyt Von Krahl -teatterissa tuottajana ja markkinointipäällikkönä ja Kino Sõpruksessa ohjelmistopäällikkönä ja tiedotusvastaavana.  Maikola on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian Arts Management-ohjelmasta. 

Sinna Virtasen ja Viiruksen yhteistuotanto Swell vierailee Norjan Pit-festivaalilla 4.-6.6.2025.  

Hanna Ahdin, Atte Kantosen ja Virpi Niemisen [scene] saa kantaesityksensä Viiruksen GUEST-ohjelmistossa 5.6.2025. 

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuaikaan. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.