29.11.2021
Miksi Maailma näyttämölle? -haastattelusarja
Mitä teatteri oikeastaan on?
Davide Giovanzana on teatteriohjaaja, -pedagogi ja -tutkija ja yksi Maailma näyttämölle -hankkeen kuudesta asiantuntijasta, jotka ryhtyvät seuraavan kolmen vuoden aikana perehtymään näytelmäkirjallisuuteen, jota ympäri maailman kirjoitetaan. Suomalaisen teatterin moninaistuminen lähtee hänen mielestään aivan ydinkysymyksen esittämisellä.
Davide Giovanzana on teatteriohjaaja, -pedagogi ja -tutkija ja yksi Maailma näyttämölle -hankkeen kuudesta asiantuntijasta, jotka ryhtyvät seuraavan kolmen vuoden aikana perehtymään näytelmäkirjallisuuteen, jota ympäri maailman kirjoitetaan. Suomalaisen teatterin moninaistuminen lähtee hänen mielestään aivan ytimestä. TINFO esitti Giovanzanalle kolme kysymystä.
Suomen Kulttuurirahaston ja osaltaan myös Svenska kulturfondenin rahoittaman hankkeen avulla pyritään saamaan suomalaisissa teattereissa esitettäväksi muuten katveeseen jäävien kielialueiden näytelmäkirjallisuutta. Olet yksi kuudesta Maailma näyttämölle -näytelmähankkeen dramaturgisen asiantuntijaryhmän jäsenestä. Millaiseksi koet oman roolisi ja tehtäväsi?
On kunnia tulla pyydetyksi mukaan tähän hankkeeseen. Se on monesta syystä tärkeä. Sen vuoksi olen iloinen saadessani olla vaikuttamassa suomalaisen teatterin moninaistumiseen ja uteliaisuuteen teatterin erilaisia muotoja kohtaan. Oman taustani ja kokemukseni – joka ulottuu Sveitsistä Belgiaan, Ranskaan ja Saksaan sekä Yhdysvaltoihin, Venäjälle ja Latviaan – kautta pystyn nostamaan esiin vaihtoehtoisia ja erilaisia näkökulmia ydinkysymykseen “Mitä teatteri oikeastaan on”.
Maista, joihin sinulla on oman taustasi ansiosta erityiset siteet, Sveitsistä, Ranskasta ja Italiasta nähdään suomalaisissa teattereissa hyvin vähän nykynäytelmiä. Ranskalaisista ohjelmistotilastoissa ovat Florian Zeller ja Yasmin Reza, kestosuosikkeina, italialaista nykynäytelmää ei ole ja sveitsiläisiä ei ylipäätään viimeistä vuosikymmentä tarkastellessa. Miksi esimerkiksi näiden mainittujen kielialueiden kirjailijoiden teoksia pitäisi nähdä teatterissa myös Suomessa?
Kun puhumme moninaisuudesta, ei ole kyse pelkästään uteliaisuudesta toisia kulttuureja kohtaan, vaan myös sukupolvista. Nuoremmat sukupolvet ovat vanhempia moninaisempia. Mikäli suomalainen teatteri haluaa uudistua ja vastata nykyajan esiin nostamiin kysymyksiin, sen pitää aktiivisesti tuoda erilaisia tarinoita näyttämölle.
Tarinoiden tuominen ulkomailta teatteriin Suomessa on keino päästä tutustumaan siihen, kuinka tuttuja aiheita käsitellään eri kontekstista käsin. Tämä tarjoaa myös tavan katsoa omaa yhteiskuntaamme toisesta näkökulmasta.
Mitä sveitsiläistä, italialaista tai ranskalaista suosittelisit teattereille ja tekijöille, jotka miettivät uusia esitystuotantoja?
Ranskasta poimisin Jean-Luc Lagarcen, jota on Suomessa nähty toistaiseksi vain lukuteatterina. Sveitsiläisistä klassikoista mainitsen Friedrich Dürrenmattin ja Max Frischin, jotka ovat purevia ja groteskeja, jonkinlaisia tummempisävyisempiä versioita Sirkku Peltolasta.
Nykysveitsiläisistä suosittelen Antoine Jaccoudia, jolta on ilmestynyt kiinnostava trilogia hylätyksi tulemisesta: Good bye to snow (aiheena ilmastonmuutos), Good bye to animals (eläimet päättävät lähteä ja hylätä ihmiset) sekä Good bye to humanity (miehestä, joka muuttaa Marsiin).
Italialaisista nostan esiin Stefano Massinin, mutta hänen Lehman-trilogiansa olen jo tehnyt Espoon Kaupunginteatteriin.
TINFO / Sari Havukainen, 29.11.2021
Kuva: Jonne Renvall
Katso myös:
Lisätietoja Maailma näyttämölle -hankkeesta