17.12.2019

Hanna uusi blogikuva

Yhdessä osassa Belgiaa

IETM:n kartoitus belgialaisista teatteritodellisuuksista on kiinnostavaa luettavaa. Flaamilaiset ja vallonialaiset todellisuudet ja taide- ja kulttuuripolitiikka elävät erillistä elämäänsä. 

Bryssel herättää ristiriitaisia tunteita. Sen pompöösi arkkitehtuuri kertoo kolonialistisesta riistosta Leopold II:n Belgian Kongossa ja vauraudesta, jolla tuo arkkitehtuuri rakennettiin. Afrikka-museo pystyy vain sivuamaan tätä todellisuutta.

Reetta Huhtasen pitkä dokumenttielokuva Aatos ja Amine (2019) kertoi suomalaisen Aatoksen ja marokkolaistaustaisen Aminen ystävyydestä ja pohdinnoista Brysselin monikulttuurisessa Molenbeekissa, joka on paljon muuta kuin vain pommi-iskuja tehneiden ääri-islamistien kotipaikka.

Vooruit – kansan talosta taidekeskukseksi

Historian havinaa. Vooruit (Eteenpäin) on mahtava kulttuuritemppeli, jonka belgialainen työväenliike Gentissä itselleen rakennutti. Talo sai komean juhlasalinsa, ja teatterisalissa on 1600 paikkaa. Kansan talon uusi tuleminen ja muodonmuutos etunojaiseksi taidekeskukseksi tapahtui 1980-luvulla. Vuodesta 2017 sillä on virallinen institutionaalinen asema. Tällaisia instituutioita Belgiassa on seitsemän. Niiden rahoitus on kutakuinkin turvattu, verrattuna vapaan kentän leikkauksiin. Hajota ja hallitse – strategia siis Belgiassakin. 

Marieke de Munck toteuttaa talon residenssiohjelmaa. Talo tekee yhteistyötä vierailevien kuraattorien kanssa. Tarvitaan kirittäjiä ja kyseenalaistajia. Siitä esimerkkinä myös With Pleasure.

Brysselin- ja Gentin-kierros avaa radikaaleja näköaloja 

Todellisuuden tutkimuskeskuksen (TTK) Julius Elon Sleeping Beauty oli yksi Gentin Vooruitin With Pleasure -ohjelmistokokonaisuuden teos. TTK:n Janne Saarakkalan, Johanna Hammarbergin ja TINFOn Hyden ja Hannan iskujoukko kartoitti samalla queer-feministi ja -postpornoesitystodellisuuksia sekä inkluusiota. 

Vuhuuu. Mahtava ohjelmisto. Koreografi ja tanssija Teresa Vitucci vie meidät intiimeihin tiloihin ja kyllä todella viekin. Voin kuvitella, että tässä on digitaaliajan Annie Sprinkle. Nyt ei tutkiskella vaginaa vaan tämä CAM-tyttö rakentaa älykkääntaitavasti humoristisen, sensuellin kohtaamisen teatterin julkisessa tilassa, me olemme nyt tirkistelijöitä ja samalla ilmiön tarkkailijoita. Mikä yhdistelmä improvisaatiota ja kompositiota tämä All Eyes onLihat ja nesteet reippaasti tiskiin.

Ja siis mikä CAM4Saksan suurin yhteisöllinen pornosivusto. Voit olla esiintyjä tai katsoja. 

Teresa Vitucci on lahja! Hänet Suomeen ja pian.  
 

Kehon, sukupuolen ja monimuotoisuuden juhlintaa

 
Postpornoa, vaihtoehtopornoa, queer-anarkiaa ja vastarintaa, transfeminismi myötätuntoisen kohtaamisen etiikkaa... Kehot tapahtuma- ja kokemuspaikkana.
 
Vooruitin With Pleasure -ohjelmakokonaisuus ja lausannelainen festivaali La Fête du Slip laittavat miettimään asioita uusiksi. Fête de Slip juhlii erilaisia elämäntapoja, olemassaoloa, seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä. 
 
La Fête du Slipin taiteelliset johtajat Viviane ja Stéphane Morey kirjoittavat ekofeministiajattelijoita Anna Tsingiä ja Donna Harawayta lainaten siitä, kuinka tälle ajalle on ominaista turvapaikan menetys. Tällaisessa maailmassa pitää etsiä sitä, minkä avulla voi kohdata maailman loppuminen yhdessä. Me tarvitsemme tuota moninaisuuden juhlintaa halvaannuttavan sosiopatian vastalääkkeeksi.

Valta on hajoitettava ja jaettava uudelleen teatterissa

KVS:n kaupunkidramaturgi Tunde Adefioye ei halua kutsua itseään aktivistiksi. Flaamien kuninkaallisessa teatterissa inkluusio ei tarkoita vain tietyn ohjelmisto paikan täyttämistä. Kyse on siitä, kuka teatterissa käyttää taiteellista valtaa. 

Miten olla monta? 

Kaai-teatterin johtoduo Agnes Quackels ja Barbara Van Lindt ovat luoneet hankkeen tai taiteellisen ohjelman "How to be many". Se tarkoittaa entistä enemmän yhteistyötä muiden kaupungin toimijoiden kanssa. Kunnianhimoisena tavoitteena on osallistaa yleisöjä vielä nykyistä vahvemmin. Kaaissa harjoitetaan avoimen lähdekoodin ohjelmistosuunnittelua. 20 % resursseista suunnataan talon ulkopuolisille. 

Teatteri on eräänlainen työkalupakki, joka annetaan kaupunkilaisten käyttöön. Kaai haluaa asemoida itsensä kokeilulaboratorioksi. Van Lindt puhuu "suurista eleistä", yleisön kanssa tehtävän työn on läpäistävä toiminta ja oltava kunnolla näkyvissä, ei jossain teatterin taiteellisen työn marginaalissa. 

Uusia solidaarisia käytäntöjä rakentamaan

Beursschouwburgin ohjelmistokuraattori Elisa Liepsch on yhdessä Julian Warnerin kanssa tuottanut antologian valkoisten instituutioiden kriittisistä käytännöistä.

Rakenteellisen syrjinnän sijaan on rakennettava uusia kriittisiä käytäntöjä.  Teatteri-instituutioissa on ollut tapana lähestyä porvaristolle vieraita todellisuuksia taiteen aiheiden kautta. Tämän kirjoittajat näkevät vain syrjinnän toistona.

Liepsch ja glasgowlainen queer-, feministi- ja aktivistitaiteilija Rosana Cade ovat toteuttaneet teatteriin kokonaisuuden Don't be alonebe with us. Here we are. Drag mother's Home of Love Call.

Belgian taidekentästä – sisäsiististi 

Flaamien taideinstituutin julkaisu kartoittaa maisemaa ja tarjoaa kiinnostavia ja hämmentäviäkin huomioita. 

Tässä myös pidempi versio.

Keskustelut KVS:n Tunde Adefioyen kanssa suuntaavat huomion siihen, mikä raportissa miltei huutaa poissaoloaan, tai ainakaan sen lyhennetyssä englanninkielisessä versiossa ei juuri inkluusiosta kanneta huolta. Tämä on sellainen sisäsiisti kuvaus. Ollaan ylpeitä flaamilaisen taidekentän julkisesti tuettujen instituutioiden verkostosta ja kentän kansainvälisyydestä. Kansainvälisyys ja kansainväliset yhteistuotannot kasvattavat resursseja, ne tuovat lisää työtilaisuuksia taiteilijoille.  
 
Ylpeillen todetaankin taiteen tuottavan: markkinoilta tulee rahaa enemmän kuin julkisesta tuesta. Raportissa muistutetaan myös, että taiteet toimivat yhteiskunnan ja yhteisöjen uudistumisen sosiaalisena laboratoriona. Mutta samanaikaisesti on yhä enemmän prekaaria taiteilijuutta, ja taide-elämä keskittyy kaupunkeihin. Huolta kannetaan nuoresta taiteilijasukupolvesta, joka haluaa korjata osallisuuteen, epätasa-arvoon ja hiilijalanjälkeen liittyviä epäkohtia, mutta jolle julkista tukea ei juurikaan heru.   

Business as usual. Lisää yrittäjyyttä, lisää ylirajaista yhteistyötä. Ilahduttavasti myös kansalaistoimintaa ja ruohonjuurta. 
 

Turhauttavaa nollasummapeliä

Todellisuuden tutkimuskeskus (TTK) on yksi Helsingin kaupungin kulttuuriavustusten nollasummapelin uhreista. Ongelma on periaatteellinen ja taide- ja taiteilijapoliittisesti merkittävä. 

Huolestuttavinta on, jos hajota ja hallitse politiikka asettaa köyhät ryhmät epäsolidaarisesti taistelemaan toisiaan vastaan. Kannan huolta erityisesti esitystaiteesta, kaikista ekokriittisen ajan uudenlaisista taiteellisen vuoropuhelun ja osallisuuden muodoista. 

Miten koskaan tällainen esitystaide tulee pärjäämään vaikuttavuuden, mitattavuuden, ja katsojalukujen jakologiikassa? 

Miten koskaan pitkäjänteinen kehittämistyö ja kansainvälistyminen ovat mahdollisia?

Kansainvälisyys saattaa olla jopa dismeriitti. Ymmärretäänkö kansainvälinen toiminta sellaiseksi, joka on pois helsinkiläisiltä? 

Avointa keskustelua tarvitaan!
 

Nyt kohti joulua ja inklusiivista uutta vuotta!

Lähden täältä Belgiasta joulunviettoon parlamenttivaalien jälkeiseen Britanniaan

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät