04.04.2019

Hanna blogikuva

Moninaisuusdatan avulla vaikuttamaan

Arts Councilin moninaisuusraportista olen kirjoittanut aikaisemminkin. Arts Council tuottaa vuosittain dataa siitä, miten tasa-arvo, moninaisuus ja inkluusio toteutuvat. Kyse ei ole hymistelystä vaan politiikanteon välineestä. Raportti paljastaa eroja eri instituutioiden ja taidemuotojen välillä. Sen tuloksia käsitellään ja arvioidaan, onko parannusta tapahtunut, jos ei, niin mietitään toimenpiteitä – ja ilahduttavasti toimenpiteet tuottavat tulosta. Raportin julkistamisseminaarissa kiiteltiinkin yhteistyötä taidelaitosten henkilökunnan, taustayhteisöjen ja ammattiliittojen kesken, kun kyse oli sukupuolten tasa-arvon ja etnisten taustan omaavien representaation paranemisesta.

Tällaisen raportoinnin taustalla on ajatus siitä, että julkinen tuki edellyttää huolenpitoa tasa-arvosta ja moninaisuudesta, tämän toteutumisen valvomista ja epäkohtiin puuttumista. Ison-Britannian kaltaisessa luokkayhteiskunnassa tämä on tietenkin vielä paljon tärkeämpää kuin Suomessa.

Mutta on yksi ryhmä, jonka suhteen Arts Councilin mukaan parannusta ei juuri ole tapahtunut. Vammaiset. Arts Council puhuu luottamuksesta: miten valaa luottamusta toimijoihin ylittää oman vamman esteet ja miten valaa luottamusta koulutusinstituutioita ja kulttuuri- ja taidelaitoksia kohtaan kynnysten madaltamiseksi.

Kulttuuria kaikille -palvelun hallitusohjelmatavoitteet valaisevat tilannetta Suomessa.
 

Hedonistista kuluttamista Kempin kisoissa

Teatterikorkeakoulun suuressa salissa käydään kisaa megavaloissa ja äänissä – elämää suurempana, isolla areenalla, jota hallitsevat valojen ja äänten lisäksi Giovanni Gomitolino (Juho Keränen) sekä gekko, henkivartijat ja kilpailijat pyjamasankareina. Meidät on viritetty jo ennen peliautomaateilla ja disney- tai barbiefantasiasuihkulähteellä ja colalla, jota Gekko tarjoaa. Kempin kolaa, kempin kolaa – tuotesijoittelua alusta loppuun! Älykästä ja tarkkaa havainnointia.

Valo- ja äänisuunnittelija -/ pelisuunnittelulähtöinen konsepti (Antero Kemppi ja Kalle Rasinkangas, Jere Suontausta) Kempin kisat tutkii pelaamista ja leikkimistä yhtenä ihmislajin käyttäytymismuotona. Minulle se näyttäytyi älykkäänä tapahtumatutkielmana hedonismista ja kuluttamisesta. Mikä onkaan ihanampaa ja koukuttavampaa – tarjolla aistillista mielihyvää tarjoavia leikkimielisiä pelejä, joissa fantasiat toteutuvat, monenlaista tunne-elämystä, kuka voittaa, osuuko ritsa Gekkoon, kuinka monta taivaasta tippuvaa ananasta ostokärryihin ehtii saada. En tiedä, onko tätä tehtäessä luettu Hirschman & Holbrookia. Niin tai näin. Ihan sama. Terävää. Speden pelejä, Gladiaattoria ja Tuurin kyläkaupan pelimaailmaa – nostalgiaa, muka-viattomuutta.
 

Teatteritilastoista, tietopohjan vahvistamisesta

Data on TINFOssa tällä hetkellä tavallistakin enemmän ajankohtaista. Teatteritilastojen kiireisimmät kaksi kuukautta ovat käsillä juuri nyt. Ohjelmisto- ja katsojatilastot ilmestyvät huhtikuussa, sitten on taloustilastojen vuoro.

Samaan aikaan olemme yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa pohtimassa, millä tavoin pystyisimme laajentamaan palkkatilastointia koskemaan myös muitakin kuin vakinaisesti kiinnitettyjä. Tilastokeskushan tilastoi vain vakinaisen työvoiman palkkoja – tähän liittyvät myös TINFOn palkkatilastot – ne tehdään Tilastokeskuksen ohjeiston mukaisesti. Mutta nyt entistä useampi on tämän palkkatilastoinnin ulkopuolella.

TINFOssa olemme aina iloisia, jos ja kun tilastot kiinnostavat. Mikään maailman mediaseksikkäin aihe tilastointi tuskin on! Mutta tilastot ovat dataa ja siksi yksi tärkeä väline, jolla teatteripolitiikkaa tehdään. Jatkuva toiveemme on, että poliittinen päätöksenteko perustuisi ennen kaikkea tosiasioihin mutun rinnalla.

Meillä on Suomessa pitkät ja kunniakkaat perinteet teatterin tilastoinnista. Erityisen hienoa on, että ala itse, suurista kaupunginteattereista ja kansallisista näyttämöistä pieniin ryhmiin, on halukas tuottamaan sitä fakta-aineistoa omasta toiminnastaan, johon tilastot sitten perustuvat. Ilman tätä teattereissa tapahtuvaa työtä meillä ei olisi luotettavaa tilastollista tietopohjaa. Me olemme todella, todella ylpeitä meidän Teatteritilastot-julkaisustamme. Harvalla maalla on yhtä hyvää teatterialan tilastopohjaa!

Mutta rinnanröyhistelyn ohella olemme tietoisia kaikesta siitä, mistä meillä ei ole riittävästi tietoa. Palkkatilastojen täydentämisen rinnalla me tarvitsisimme tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilastointiin uusia alueita – ehkä edes otoksina, tai säännöllisin väliajoin tietoa teattereiden luottamuselimistä.

Työ- ja elinkeinoministeriön entinen kansliapäällikkö Erkki Virtanen kirjoitti aprillipäivänä blogikirjoituksessaan Tilastokeskuksen aktiivisesta roolista järjen äänenä harhaisuuksia vastaan keskustelussa Suomen julkisen sektorin koosta vuonna 2014. Hän pohdiskeli myös poliittisia paineita, joita tietoon kohdistuu.

Nyt odotamme myös OKM:n aloittavan selvityksensä kulttuuripohjan tietopohjan vahvistamisesta ja esittävien taiteiden tilastoinnin (musiikki, teatteri, tanssi, sirkus) yhteisistä kehittämistarpeista.
 

Indikaattoreista politiikan välineinä

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jari Lyytimäki puolestaan pohtii blogissaan indikaattoreita, joilta helposti odotetaan liikaa:

”Indikaattorit eivät tarjoa lopullisia totuuksia maailman tilasta sen enempää kuin tutkimustietokaan. Indikaattorit sisältävät lukuisia epävarmuuksia ja arvopohjaisia rajauksia. Ne voivat jättää huomiotta oleellisiakin ilmiöitä tai korostaa suhteettomasti toisia. Lisäksi indikaattoreita voidaan käyttää tarkoitushakuisesti valikoiden omien ennakkoluulojen tai etujen pönkittämiseen.

Silti indikaattoreista on apua. Kun niiden puutteet on tunnistettu, voidaan niitä hyödynnettäessä päätöksenteon pohjaa vankistaa muulla tietämyksellä. Oleellista on huomata, että juuri epätäydellisyytensä takia indikaattorit ovat hyödyllisiä välineitä yhteiskunnallisessa oppimisessa.”

T-efekti kieli poskessa

Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelijat, entiset ja nykyiset, ovat luoneet T-efektin, verkkosivuston, jossa on teatterin ilmiöitä lähestytään kieli poskessa irtonaisella otteella. On tutkittu teattereiden vessoja, ja nyt harjoitetaan data-analyysia ja ennustamista Ilona-esitystietokannan tietojen pohjalta. Koska seuraavaksi Tsehovia ohjelmistoon? 

Jossain sentään menee raja

Ei kulttuuriministerikään voi sentään ihan mitä tahansa päättää, ei edes Puolassa. Jonkinlainen oikeus ja kohtuus sentään vielä toteutuu, tosin aina mutkan kautta.

Puolassa kulttuuriministeri saanut nyt muutaman kerran takkiinsa oikeudessa. Nyt viimeksi kansainvälisen Malta Festivaalin tapauksessa, kun oikeus päätti, ettei ministerillä ollut oikeutta evätä festivaalin avustusta vuonna 2017. Silloin festivaali ei jäänyt kädettömäksi, vaan keräsi kansalaisilta sen puuttuvan 300 000 PLN kampanjalla "Sinustako kulttuuriministeri?".

Ministeri Glinski hävisi myös oikeudessa Adam Mickiewicz Instituutin ja Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin johtajien irtisanomisjutut. Nyt Varsovan käräjäoikeus on tuominnut valtion kassasta maksettavaksi Malta Festivaalille aiemmin poisvedetyn avustuksen korkoineen.

Miten kakku jaetaan

Svenska Teatern pohtii nuorten kanssa oikeudenmukaisuutta. Christoffer Mellgrenin Att dela en kaka (ohjaus Janne Pellinen) työpajoineen on suunnattu 8-luokkalaisille Taidetestaajille. Äärimmäisen kiinnostavaa on nähdä, miten abstrakti aihe muuttuu esitykseksi ja miten katsojia (meitä) osallistetaan.

Piti ihan katsoa, mitä Selfridge-Conway discrete procedure for envy free cake cutting for three partners -menetelmä oikein on. Tässä wikitietoa siitä

Kirjoitin vahingossa otsikoksi, miten kaikki jaetaan? Siitä kakussa on kysymys.
 

Silmätulehdusta ja räkätautia

Muutamat esitykset jäivät väliin. Oli pakko vain levätä. Teatteri Telakan Luukku ja Teater Marsin Meningen med livet och andra berättelser ovat nyt listalla…ei voi mitään.

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät 

Sinua voisi kiinnostaa

Inkluusio