12.04.2018

Hanna blogikuva

Musikaali, energiajuoma, Krampus ja Mozart-kuulat

Silkkaa lomaa Sound of Musicin maisemissa Salzburgissa – Thomas Bernhardin kuolemansairaus-kaupungissa. Bernhardin Heldenplatz tulee mieleen. 30 vuotta sitten, Anschlussin 50-vuotisvuonna 1988 Wienin Burgtheater iskI täysillä uhrimyytin alle. Nyt kun Itävallan natsimiehityksestä tulee kuluneeksi 80 vuotta, Salzburgin museossa on Anschlussia, Salzburgin natsihistoriaa ja museon omaa toimintaa vuosina 1938-45 itsekriittisesti lähestyvä näyttely. Miten toimii kulttuuri-instituutio näinä natsivuosina? Esimerkiksi lahjoittaa kokoelmistaan aseita lahjana suurille natsijohtajille. Kulttuuri ja propaganda kimpassa keskenään. Museo teki täysillä museotyötä natsi-ideologian puolesta.

Mutta tämä Sound of Music – amerikkalaisten lahja Itävallan turismille. Lahja, jota itävaltalaiset eivät itse tajua. Ei Itävallassa kukaan mitään Sound of Musicia katso, mutta kaupunkiin lappaa meitä muita. Väliaikainen Sound of Music -yhteisö. Kuohuviiniä ja Sound of Music -yhteiskaraokea Panorama Toursin kierroksella, jossa vieraillaan elokuvan kuvauspaikoilla. Lapsuuteni suosikkimusikaali! Herkistyn. I am sixty, going on seventy…

Salzburgilla on tarjottavana myös Red Bull. Hitto, en tiennyt, että tämä energiajuomajätti on itävaltalainen yritys. Siellä se olla kellotti alppien kupeessa tuo Red Bullin pääkonttori. Niin ja mitä pitää ajatella keskieurooppalaisesta Krampuksesta, tuosta pukin ja paholaisen sekoituksesta, joka jakaa tuhmille lapsille risuja. Pitäisi katsoa enemmän kauhuleffoja sivistyäkseen. Nyt tiedonlähteenä Salzburgin Joulumuseo.

Mozart-kuulien jäljiltä kiristävät housut, toivon mukaan ei pipo.
 

Orjatsalo – politiikkaa vai teatteria?

Hotkaisin Jotaarkka Pennasen teoksen Orjatsalo Taitelija politiikan kurimuksessa ajat sitten. Kirjoittaminen on jäänyt aina jonkun niin sanotusti akuutin alle. Mitä tiesin Orjatsalosta? En paljon mitään. Käsitys minulle välittynyt Teatterimuseon kuva-arkiston kuvista, 1920-luvun Työväen Näyttämötaide -lehden kirjoituksista, sekä Anja Vammelvuon näytelmästä Tulee aika toinenkin – näyttelijä-rosvopäällikkö Aarne Orjatsalon elämä, jonka Pennanen ohjasi Turun kaupunginteatterissa vuonna 1982.

Minulle tuo jatkuva (maskuliininen) minän peilaus, epäily ja vimma, johon aika lyö kiiloja, oli elämys – ja vallankumousromantisoitu näkemys punapäälliköstä. Sitten tulivat Panu Rajalan TTT:n historia ja Mikko-Olavi Seppälän väitöskirja. Nyt jälkikäteen Pennasen kirjoittaman elämäkerran luettuani tajuan, miten Turun-esityksen kuvaan Orjatsalosta projisoituivat tekijöiden omat tunnot. Mikko-Olavi Seppälän väitöskirjasta piirtyi jo näkyviin ihminen myytin ja legendan takaa.

Kiitos Pennasen, nyt oikeasti tiedän jotain enemmän. Tällaisen teoksen voi luultavasti kirjoittaa ainoastaan sukulainen ja ohjaaja. Pennanen käy jälkikäteistä dialogia isänisänsä taiteilijakollega Orjatsalon ja tämän ristiriitaisuuden kanssa, purkaa legendaa, katkoo huhuilta siipiä, rikkoo myyttejä ja näyttää jälkimaineen arvostuksen konjunktuurit. Pennanen tuntee aikakauden ohjelmistot, näytelmätekstit ja Orjatsalon roolihenkilöt, niinpä teosten ja roolitöiden analyysissä päästään syvälle. Pennanen pystyy luomaan Aarne Orjatsalon näyttelijäntyöstä aiempaa todenmukaisemman kuvan. Nöyrä kumarrus ja kiitos Pennasen kovalle ja yksityiskohtaiselle arkistotyölle!  

Eniten minua kiinnosti dialogi, jota 1970-luvun politisoituneen ajan suurten ikäluokkien ohjaaja käy toisen politisoituneen taiteilijan Orjatsalon kanssa. Pennasella jos kellä on tuntoa ja älyä arvioida ja tulkita Orjatsaloa. Pennanen kirjoittaa 23-vuotiaan Aarne Orjatsalon itsevarmasta röyhkeydestä, agitaatiopuheita muistuttavista poliittista teksteistä ja uumoilee myös tämän väsymystä politiikkaan. Pennanen nostaa Arvid Järnefeltin yhdeksi keskeiseksi vaikuttajaksi: heitä yhdisti humanismi, joka oli Järnefeltille kristillinen, Orjatsalolle sosialistinen. Orjatsalon vallankumouksen tie sitten kulkikin rintamaa enemmän kohti teatteria.

Teoksen lopussa on Orjatsalon puhe ”Kansalaissodan pyöreissä”, jonka hän piti Suomen Kansallisteatterissa 29.3.1918, heti Tampereen verisen kiirastorstain jälkeen, jossa Tampere jäi saarroksiin ja jossa Tampereen punakaartin ylipäällikkö, 33-vuotias Kymin näyttämön johtaja Hugo Salmela oli kuollut käsikranaattionnettomuuden seurauksena. Sosialidemokraatti-lehti oli vielä valanut taistelu-uskoa: "Jos punakaarti säilyttää rohkean taistelutarmon, se voittaa petomaisen porvariston ja sen tunnottomat johtajat." Orjatsalo puolustaa universaalia humanismia ja sivistystä – ja sosialidemokratiaa. Orjatsalon ajattelu ja retorinen kyvykkyys ovat omaa luokkaansa.  

Voi, haluaisin nähdä Orjatsalo-leffan! Joo, joo, taas yksi maskuliinielokuva, mutta silti. Onhan tämän ihmisen elämä käsittämätön. Jos käsikirjoittaja sellaista päästään keksisi, pidettäisiin hahmoa ja juonen kuljetusta epäuskottavana. Naiset tässä tarinassa ovat ihan sivurooleissa. Tietty.
 

Teatterikevät on jo täällä

Varma kevään merkki ovat Teatterikorkeakoulun ja Tampereen Nätyn kandi- ja muut esitykset. Kiirettä tulee pitämään. Kaikkea en millään luultavasti pysty näkemään, koska pääsin korkkaamaan kevään vasta nyt.

Iira Halttusen dramaturgian taiteellinen opinnäyte Täydellinen – näytelmä urheilusta ja katseesta on dramaturgisen havainto- ja muotoamisälyn, näyttämöllistämisen ja esiintyjyyden voimannäyte. Kaikki kohdallaan. Dramaturgia syöttää kertojan äänellä tietoisesti rajattua näkökulmaa teinityttölajiin, joukkueurheiluun cheerleadingiin. Se alustaa meidät mediatekstien sukupuolittuneeseen katseeseen, se toimii monitasoisena tutkimuksena sisä- ja ulkopuolisuudesta, yleisö- ja katsojasuhteesta, ruumiista, kurinalaisuudesta, kilpailusta. Mutta, mutta. Ei tässä vielä kaikki. En millään pysty kirjoittamaan kaikkea. Tule katsojana täydellisesti yllätetyksi. Teksti saa vertaisensa esityksen, voimaannuttaa, viihdyttää, tuottaa nautintoa tarkkaan harkitulla tilankäytöllään ja visuaalisilla materiaaleillaan ja elementeillään. Joudun kääntämään katseeni itseeni.

Nautin S-laitoksen Weimar – jakten på Zodiaken -esityksen täydelleen hajautetusta ja fragmentoituneesta dramaturgiasta ja liikkeestä tässä ei-tietämisen tilassa. Tietämykseni ei riittänyt tekstimateriaalin syvyyksiin ja rinnastuksiin, se on myönnettävä. Nautin näistä ekspressionismin, Entartete Kunstin, aikakauden leffojen hahmoista, joita näyttelijäopiskelijat toteuttivat. Aika on rikki, politiikka on rikki, ihminen on rikki. Weimar meissä. Minkälaista dramaturgiaa, teatteria ja tekemisen etiikkaa tässä ajassa!
 

Minimonologifestareille Tampereelle

Tampereen Nätyllä on tarjolla monologeja festivaalien verran. Oma ääni- ja Ruumiillinen dramaturgia -kurssien päätökseksi kakkoskurssilaiset ovat itse muotoilleet oman minimonologinsa. Se on kokonaisuus, joka opiskelijan itse valitsemasta valmiista näytelmästä, itse kirjoitetusta tai dokumentaarisesta materiaalista. Teemana identiteetti.

Höh, harmittaa kun en pääse festareille, eivätkä iltamonologitkaan nyt onnaa. Minua elähdyttää tämän kokonaisuuden sisältökuvaus: ”Opintojaksolla etsittiin ilmaisullista ja näyttämöllistä muotoa pienille ja suurille, sisäisille ja ulkoisille, valmiille tai keskeneräisille, henkilökohtaisille ja julkisille ajatuksille identiteetistä, joiden näyttämönä oma ruumis ja sen mahdollisuudet toimivat. Toisen näyttämön muodosti Montun lattia, johon jokainen opiskelija rajasi maalarinteipillä oman esityksensä areenan. Katsoja toivotettiin tervetulleeksi Minimonologimessuille – esitystapahtumien keskellä kuljeskelemaan, niitä kierrelleen tutkailemaan!”
 

Digitaalinen yleisösuhde kuntoon!

Opetus-ja kulttuuriministeriön selvityshankkeessa Digitaalisuus kulttuurialan toimijoiden yleisötyössä tuotetaan tietoa organisaatioiden käytännöistä, haasteista ja tarpeista kehittämistoiminnan tueksi. Kulttuurilaitoksille tehdyn kyselyn tulokset osoittavat, että tehtävää riittää. Nykyisellään digitaalisia kanavia käytetään lähinnä jakeluun, ei niinkään yhteisölliseen kuratointiin tai yhteistuotantoalustojen luomiseen. Hämmästyttävän vähän instituutiot myöskin tietävät yleisöistään. Yksi viesti on yhteinen. Digitaalisen yleisösuhteen luominen on kuin mikä tahansa ihmissuhde, sen synnyttäminen vaatii ihmisiä ja aikaa. Inhimillistä resurssia teknisen osaamisen rinnalla.
 

Lakia kunnioittavia yhteiskuntia taiteen ja kulttuurin keinoin?

YK:n Ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija Karima Bennounen raportti listaa toimenpidesuosituksia.  

Kulttuurisilla oikeuksilla ja ihmisarvolla on keskeinen asema, kun väkivallan rikki repimissä yhteiskunnissa rakennetaan kulttuurisesti monimuotoista, tasa-arvoista tulevaisuutta.  Kun luen raporttia, tulee pieni epätoivo. Onko näillä sanoilla merkitystä? Mistä syntyy tekoja?
 

Proud Performing Arts

Kansainvälisen Teatteri-instituutin (ITI) työryhmä alkaa rakentaa LGBTQ-ihmisten solidaarisuusverkostoa. Tämä on tärkeää. Tukholman ja Göteborgin Euro Priden yhteydessä elokuussa on verkoston ensimmäinen kokous. Lisää myöhemmin! Nyt jo voi ottaa yhteyttä Scensverigeen

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät