21.12.2017

Sofia osa9

Näkemiin

Täten olemme jo matkan lopussa, vaikka tuntuu että saavuin vasta eilen, täynnä odotuksia, uteliaisuutta ja myös hyvän annoksen hämmennystä. Kadut näyttivät aluksi täysin tuntemattomilta, ja niitä kävellessäni tunsin, että ne olisivat voineet viedä minne tahansa. Kaupunki oli valtava, laajentunut mielessäni, jolle se oli vielä tuntematon, täynnä salaisuuksia, joita halusin löytää. Ja juuri niin tapahtui.

Huomaamatta kaikki tuli tutuksi: aamun valkeneminen Itämerellä; jäätyvät pisarat, jotka putoavat puista; täpötäydet, mutta silti hiljaiset, aamubussit; järjestyksessä kulkevat jonot kaupoissa; liukas lattia; lapset, jotka leikkivät lumessa. Tutuksi kävi myös suomalainen kahvi. Kaikki saivat toisenlaisen värin ja erilainen maku, joka ei todennäköisesti muuttunut miksikään, kun seuraavan kerran tulen Suomeen.

Minun suhteeni Helsinkiin on muuttunut monta kertaa siitä lähtien, kun saavuin. Jossain vaiheessa melkein inhosin sitä ja koti-ikäväni oli niin vahva, etten voinut ajatella mitään muuta. Mutta sitten, kävelin pitkin Käpylän rauhallisia puiden reunustamia väyliä, kauniiden ja värikkäiden puutalojen takapihojen ohi, ja muistan, miksi tulin tänne. Se ei todellakaan ollut kahvin vuoksi, jota, kaikesta huolimatta, ei pysty vertaamaan italialaiseen, vaan syy oli loistava luonto, mahdollisuus löytää pääkaupungin keskeltä koskematonta metsää ja suomalaisten ja ympäröivän maiseman välinen tiivis yhteys.

Monet seikat yllättivät minua tämän seikkailun aikana, esimerkiksi että myös suomalaiset ylittävät kadun punaisilla valoilla. Monin tavoin huomasin olevani samanlainen, kun taas monissa asioissa huomasin syvän kulttuurisen kuilun, joka ei pelottanut minua, vaan päinvastoin kiehtoi minua yhä enemmän.

Epäilemättä kaipaan Suomea, etenkin aamukeskusteluja tinfolaisten kollegoideni kanssa. Sanat alussa kuulostivat minulle salaperäisiltä ja melkein käsittämättömiltä, muuttuivat ajan myötä tutuiksi. Ikävä tulee jopa pimeää ja pakkasta, jotka lopulta eivät olleet niin pahoja. Mutta tämä kokemus jätti minulle suuren halun palata tähän paikkaan, joka, vastoin kaikkia odotuksia, tarttui sydämeeni ja mieleeni niin tiukasti.

Lopettaakseni samalla tavalla kuin aloitin, haluan lähteä lainaten yhtä hienoimmista italialaisista kirjailijoista Tiziano Terzania:

Matkustamisen päämäärä on itse matkustaminen, kuten kaikki suuret seikkailijat ovat sanoneet. Minun määränpääni on lähteminen.

 

Sofia d’Alessandro

Kirjoittaja työskenteli Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) Erasmus-harjoittelijana syksyn 2017 ajan

 

Muut Sofian kirjoittamat blogitekstit