13.11.2018

Rakentajat_esityskuva

Näkyvästi vaatetetut

 
European Theatre Collective, etc. on Helsingistä käsin toimiva kansainvälinen kollektiivi, jonka marraskuinen R.E.A.D. Reading EuropeAn Drama -festivaali esittelee neljä Suomessa aiemmin esittämätöntä näytelmää. Lukudraamoihin keskittyvällä R.E.A.D:illa on jo vakiintunut sija pääkaupungin esittävän taiteen tapahtumien joukossa. Ulkomaalaistaustaisten tai muiden, muualla pitkiä aikoja asuneiden suomalaistaiteilijoiden, muodostama kollektiivi on toiminut vuodesta 2007 lähtien tuottaen esityksiä ja työpajoja, tavoitteenaan tehdä näkyväksi Suomeen imigroituneiden taidetta. 
 
Nyt vuonna 2018 etc. on aloittanut esitysten sarjan nimeltään Näkymätön Suomi, jonka ensimmäinen osa on lokakuussa ensi-iltansa saanut Rakentajat. TINFO haastatteli taiteilijakollektiivin perustajajäsentä, ohjaaja-näyttelijä David Kozmaa. 
 
 
Mitä näkymättömyys tässä tarkoittaa, näkymättömyyttä suhteessa mihin?

DK: Tämä Näkymätön Suomi -projekti lähti liikeelle siitä tosiasiasta, miten ei-suomalaistaustaisia henkilöitä otetaan mukaan suomalaistarinan kerrontaan. Jos otetaan. Yleensä ei. Minulla napsahti päässä että tästä  pitäisi tehdä esityssarja, kun luin muutama vuotta sitten arvostelun Vakavuusongelma-esityksestä. Se oli täydellinen esimerkki minulle miten me, ei-suomalaiset, emme ole olemassa tässä suomalaisessa tarinassa. 
 
Maailmassa jossa joka neljäs työntekijä on ulkomaalaistaustainen, löydetään vain se suomalaishahmon tarina ja pyyhitään pois ne kaikki muut. Ja tämä ei ole mitenkään paha asia. Se jännä asia tässä on että me, ei suomalaiset, olla edes ajatustasolla mukana paitsi jos tarvitaan joku uhri ja pahis hahmoa. 

Suomalainen tarinankerronta ei reagoi muutokseen tai jos reagoi, silloin käytetään stereotyypisiä kliseitä tai hahmoja esineellistetään. Taidemaailmasta on ajatus, että on avarakatseinen mutta todellisuudessa vain vahvistaa sitä negatiivista ilmapiiriä, joka kohdistuu ei-suomalaisiin kun jättää kertomatta heidän tarinat suomalaisille. Näkymättömyys tarkoittaa siis näkymättömyyttä ihmisenä yhteiskunnassa, teatterissa sekä taiteessa.
 
Heille on annettu näkyvimmät vaatteet, he heijastuvat kaikialla, kaikilla on jonkinlainen kokemus heistä...
Aloitin miettimään yhteiskuntatasolla näitä rakentajia. Heille on annettu näkyvimmät vaatteet, he heijastuvat kaikialla, kaikilla on jonkinainen kokemus rakentajista ja silti tiedämme vain vähän näiden ihmisten elämän kokemuksista. Keita he ovat? Mistä he tulevat? Media julkaisee päivittäin uutisia rakennustyömaista, myöhästymisistä, onnistumisista tai epäonnistumisista, urakoitsijoista, alihankijoista mutta lähes mitään niistä ihmisistä jotka sitä työtä tekevät. Tämä oli se lähtökohta josta aloitin tehdä tätä projektia.
 
 
Näkymätön Suomi on trilogia. Mitä suunnitelmia teillä on seuraaville osille?

DK: Päädyimme tekemään trilogian tästä koska tuntui, ettei vain rakentajat ovat tässä tilanteessa vaan kaikki muut ulkomaalaistaustaiset ihmiset. Kun meillä oli ne rakentajat, tuli aika luonnollisesti idea tehdä esityksiä 
niistä ammatteista, johon ulkomaalaisia luokitellaan useimmin täällä Suomessa, rakentajat, kuskit ja siivoojat. Eli, lähdettiin purkamaan näitä ns. "kliseeammatteja" ja sen kautta tuomaan esille ihmistarinoita.
 
Näkymätön Suomi -trilogialla ajateltiin tuoda esille ongelma joka piilee rakenteissa. Peruslähtökohta on tämä: suomalaiset kertovat suomalaista tarina suomalaisille. Samaan aikaan suomalainen yhteiskunta muuttuu todella nopeasti ja moninaistuu, tällä hetkellä noin 7 % väestöstä on ei-suomalainen. Helsingin alueella tämä osuus on vielä paljon suurempi. 
 
 
Puhutaan paljon, että Suomesta puuttuvat tarinat, joissa ulkomaalaistaustainen ihminen olisi pääosassa. Te etc.:ssä teette asialle jotain, korjaatte omalla taiteellanne tätä puutetta. Teette näitä tarinoita, joita ei muuten olisi.
 
Kenen sinun mielestäsi pitää tehdä näkyväksi näitä tarinoita?

DK: Minusta tällä hetkellä elää Suomessa väärinkäsitys, että ei-suomalaistaustaisten tarinoita pitää esittää ei-suomalaistaustaisille, ja jos on mahdollista tarinan voisi kertoa ei-suomalaistaustainen taiteilija. Tämä kuvio edesauttaa segregaatiota ja syrjäytymistä. Jos halutaan ottaa tasavertaisesti mukaan ei-suomalaistaustaisia ihmisiä tähän yhteiskuntaan niin heidän tarinoita pitää kertoa suomalaisissa kulttuurilaitoksissa. Muuten ei synny vuorovaikutusta. 
 
...saako ei-suomalaisena sanoa Suomea maammeksi?
Hyvä esimerkki näkymättömyydestä on juuri Rakentajat-esitys. Tässä projektissa on työskennellyt yksi suomenruotsalainen, yksi virolainen, yksi suomalainen ja kaksi romanialaista ja esitys on esitetty suomenruotsalaisessa teatterissa. Suomenruotsalainen yleisö ei katso esitystä, koska on suomenkielellä, suomalainen yleisö ei katso esitystä, koska on suomenruotsalaisessa teatterissa. 
 
Maamme (saako ei-suomalaisena sanoa Suomea maammeksi?) suurin lehti, Helsingin Sanomat, ei huomioi esitystä, joka puhuu rakentajista, vaikka se uutisoi päivittäin rakennusmaailmasta. Miksi? On minulle mysteeri. Jos halutaan näitä tarinoita näkyväksi niin median kuin isojen kulttuurilaitosten pitää ottaa huomioon yhteiskunnan moninaisuutta.
 

Post scriptum
 
Kysyin vielä David Kozmalta, miten hän määrittelee omaa identiteettiään. Ja mitä hän on mieltä sanasta ulkomaalaistaustainen:

Minun identiteettini on hyvin monimutkainen, minulla on kaksoiskulttuuri-identiteetti (puoleksi romanialainen, puoleksi unkarilainen) ja elän kolmannessa maassa ja kulttuurissa. Aika paljon mä samaistun helsinkiläisen identiteettiin, jos sellainen on olemassa. 
 
Itse käytän enemmän ei-suomalaistaustainen sana kuin ulkomaalaistaustainen. Kumpikaan ei ole niin hyvä sana, mutta kuitenkin parempia kuin maahanmuuttaja-sana.
 

(TINFO / Sari Havukainen 9.11.2018)
 
 
Photo: Mihuta Naita