26.08.2021
Umpihangesta-sarja
Narvan Vapaus-festivaali puhututti
Mitä tekee teatteri, kun sana ei todellakaan ole vapaa tai kun sanojat vaiennetaan välinpitämättömyydellä tai kun mielipiteen ilmaisusta voi saada mielivaltaisen vankilatuomion? Ihmisoikeudet eivät ole edes kaikkien eurooppalaisten arkipäivää.
Virossa teatteritila Vaba Lava Narvan järjestämä ensimmäinen Vabaduse-festivaali antoi teatterintekijöille äänen ja näytti miten dokumentaarisin keinoin ja tukevalla tutkijanotteella tehty teatteri nostaa esiin valtiokoneistojen murjomia ihmiskohtaloita Valko-Venäjällä, Uzbekistanissa, Venäjällä (ja Kaliningradissa), Kazakstanissa ja Kirgisiassa. Myös puolalaiset, unkarilaiset, romanialaiset ja virolaiset teatteritaiteilijat esittivät näkemyksensä vapaudesta elää ja tehdä taidetta omaehtoisesti ja pelkäämättä. Ihmisoikeudet eivät ole edes kaikkien eurooppalaisten arkipäivää.
Lähes eugeniikkaan (rotuhygienia tieteenä) vertautuva, mutta uskonnollisista arvomaailmoista kumpuava viimevuotinen lisäys Venäjän homopropagandalakiin (2013) voi viedä samaa sukupuolta olevien lapset vanhemmiltaan. Teatr Filomelan työntekijät ovat osa esityksensä nimen mukaista Näkymättömät perheet -yhteisöä. Suomalaisillekin tuttu Teatr.Doc toi festivaalille Kantgrad-esityksen, joka tutkii, miten Suuren isänmaallisen sodan voittajat (Königsbergiin pakkoasutetut venäläiset) tulivat toimeen häviäjäpuolen saksalaisten kanssa ja miten nykyinen Kaliningrad syntyi.
Ei-hyväksytty = suojaton
Joka aamu festivaaliväki kokoontui eri teemaisiin keskustelusessioihin, jotka Viron entinen kulttuuriministeri Rein Lang alusti sanomalla: ”Jos kirjoitatte festivaalista ja suoraan siteeraatte puhujia, niin muistakaa pyytää heiltä lupa.” Moskovalaisen Meyerhold-keskuksen johtaja Jelena Kovalskaja myönsi avoimesti pelkäävänsä koko ajan työnsä takia. Hän on ihmisoikeusaktivisti, joka tuntee hyvin myös Keski-Aasian eri maiden tilanteet. ”Pelko muuttaa elämää”, hän sanoi ensimmäisen aamun ensimmäisenä puhujana.
NET-festivaalin (New European Theatre) johtaja Marina Davidova kertoi, että neuvostoaikaan verrattuna sensuuri on nyt piilotettua. Kukaan ei nykyään tiedä rajoja, koskaan ei voi ennustaa, milloin viranomaiset päättävät kieltää taiteen tekemisen. ”Venäjällä ei ole mahdollisuutta harjoittaa vapaasti politiikkaa. Varovaisuus saa aikaan pelkoa ja uhkaa, jonka toivotaan näkyvän itsesensuurina”, hän kiteyttää. Kaikesta tästä huolimatta venäläisen teatterin protestiliike erilaisine laboratorioineen on kasvamassa, vaikkakaan sillä ei voi ansaita toimeentuloa. Vabaduse-festivaalin toinen kuraattori, ”kaikki 700 venäläistä teatteria kiertänyt, 250 esitystä vuodessa katsova” Oleg Lojevski näkee valtiovallan propagandan ja väkivallan kulkevan käsi kädessä. Suojaa ei-hyväksytyille asioille ja ihmisille ei ole.
Rajua rajankäyntiä
Uzbekistanilaisen ILHOM-teatterin perustaja ja taiteellinen johtaja Mark Weil tapettiin syyskuussa 2007. Tekoa pidettiin täysin poliittisena. Teatterin keskeisimpiä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat eri maiden valtiolliset instituutit, joista teatterin nykyinen johtaja Irina Bharat mainitsi Goethe-instituutin, joka onkin melko kattavasti levittäytynyt Keski-Aasiaan.
”Valtion kouluttamat näyttelijät eivät aina sovi meidän tarpeisiimme ja tavoitteisiimme. Koulutamme näyttelijöitä itse. Suurin osa on 25-30-vuotiaita”, kuvasi Bharat teatterintekemisen arkea Tashkentissa. Bharat kertoi myös naapurimaa Afganistanin tilanteesta, että sieltä on vyörymässä pakolaisia Uzbekistaniin, mutta koska heillä ei ole minkäänlaisia vastaanottovalmiuksia, niin pakolaiset ohjataan Venäjälle. Saa nähdä, näkyykö tämä jonain päivänä Suomenkin rajalla.
Valkovenäläisen Nikolai Halezinin kirjoittama ja yhdessä Natalia Koljadan kanssa ohjaama Error 403 valaisi viime elokuisen kansannousun ensimmäisen uhrin vaatinutta mielenilmausta. Päärooliin oli nostettu Alexander Taraikovskin hengiltä ampunut Almaz-erikoisjoukkojen poliisi Nikita, jota intensiivisesti esitti kaksi virolaisnäyttelijää; toinen fyysisesti lavalla olleena ajatusäänenä. Esiin nousi diktatuurihallinnon epätoivoinen yritys pitää valta käsissään, ei ihmisen demonisointi. Belarus Free Theatre (BFT) on toiminut maanpaossa Lontoossa jo kymmenisen vuotta. Sitä ennen se nähtiin useasti myös Helsingissä Baltic Circle ja Stage-festivaaleilla.
Nuoret virolaiset teatterintekijät saivat vanhemmalta venäläiskollegaltaan, kriitikko Marina Dmitrevskajalta julkista palautetta esityksestään Ihmiset ja numerot: Narva, jossa kierreltiin narvalaisissa kodeissa. ”Ei tämä ole teatteria, vaan yhteiskunnallista raportointia”. Työryhmään kuuluva Märt Koik vastasi toivovansa vielä toiset kolmekymmentä vuotta elinvuosia, jotta pääsisi festivaalifoorumilla kertomaan mikä on teatteria ja mikä ei.
Sanoa saa, mutta välittääkö kukaan
Vaba Lavan yhteistyössä Viron Kansallismuseon kanssa tuottama Joku KGB:stä yritti jäljittää Baltian alueen entisiä KGB-työntekijöitä. Tulos jäi todellisuudessa laihaksi, eivätkä 1990-luvulla syntyneet löytäneet yhteyksiä etsimiinsä henkilöihin, mutta prosessi synnytti kysymyksiä herättävän teatteriesityksen. Missä he ovat, mitä heille tapahtui suuressa mullistuksessa?
Unkarilainen Studio K tuli festivaalille Vaba Lavan johtajan Märt Meosin kutsumana. Sacra Hungarica oli hyperenergistä iskulauseteatteria siitä, millainen on aito, puhdas unkarilainen. Selkäpiitä karmivasti joidenkin sloganeiden kohdalla sanasta unkarilainen tuli mieleen sana suomalainen. Ryhmän näyttelijä Gábor Nagypálin mukaan Unkarissa ei ole tabuja, vaan tilanne on pahempi. Kaikesta voi puhua, mutta kukaan ei kuuntele tai välitä. Teatteriesityksillä ole vaikutusta, koska sekä tekijät että pienet yleisöt ovat samaa mieltä, mutta he elävätkin samassa kuplassa. ”Kummallista vapautta”, Nagypál ihmetteli.
Merkittävä varsovalainen laitosteatteri Teatr Powszechny toi näyttämölle Adolf Hitlerin Mein Kampfin. Tekijät kertovat vertailevansa esityksessään Hitlerin retoriikkaa ja nykypäivän vihapuhetta. Jo pelkkä esityksen nimi närkästytti monia Narvassa. Keväällä 2019 ensi-iltaan tullut esitys on osa puolalaisteatterin antifasistista ohjelmistosarjaa.
Vabaduse-festivaalin yhteinen keskustelukieli oli venäjä, mutta kaikki simultaanitulkattiin tyylikkäästi englanniksi. Tapahtuma-alueelle pääsyyn vaadittiin rokotustodistus, jolla sai festivaalirannekkeen. Virolaisen Vaba Lavan toinen perustaja Allan Kaldoja summasi festivaalin hienoina numeroina: esityksiä yhdeksästä maasta, kansainvälisiä teatterintekijöitä vieraina 15 maasta ja yli 3 000 katsojaa. Hyvin tehty Vaba Lava!
Jukka Hyde Hytti
Kirjoittaja on teatterituottaja vuodesta 1992 ja Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) kansainvälisten asioiden päällikkö. Umpihangesta-sarja on kuin kirjoittajansa, avarakatseinen ja maailmasta utelias.