16.10.2020

Hyde Espoon kt pol_fin

Umpihangesta-sarja:
 

Näytelmä puhuu lukuteatterina 

 
Minua vaivaavat kysymykset; antakaa te minulle vastaus niihin”, anelee Dostojevskin Kellariloukon päähenkilö. Espoon Kaupunginteatterin ja Adam Mickiewicz -instituutin järjestämä kaksipäiväinen puolalaisen nykydraaman lukuteatteri-ilta ja siihen linkittyneet paneelikeskustelut synnyttivät laadukkaita kysymyksiä, joita on ilo ja into pureskella myös jälkikäteen. 
 
Miten ja millaiset näytelmät kulkevat kulttuurista toiseen? Miten näytelmien tulkinnat muuttuvat ajan saatossa ja eri ympäristöissä? Mikä on nykynäytelmän suhde muuhun kirjallisuuteen? Miten saada näytelmät teksteinä lukijoiden ulottuville? Miten lukea näytelmää? Miten lukea näytelmään kirjoitettua tilaa, ääntä tai hiljaisuutta? Millaisia ja keiden ääniä nykynäytelmästä löytää? Miksi meidän olisi hyvä osata vastata, että miksi emme pidä jostain asiasta? Miksi kaikki näytelmän henkilöt puhuisivat totta, kun kaikki ihmiset kuitenkin valehtelevat – ainakin silloin tällöin? 
 
Kolmen puolalaisnäytelmän avautuminen suomalaiselle yleisölle askarrutti sekä lukuteatteritapahtuman järjestäjiä että näytelmäkirjailijoita itseään. Perhe – konkreettisesti kuviteltuna ja abstraktimpana vertauskuvana – on kaikkia kolmea käännettyä näytelmää yhdistävä tekijä. Artur Pałyga kertoi (videon välityksellä) pelänneensä millaisen vastaanoton hänen Isä meidän -näytelmänsä saisi. Sadistisen upseeri-isän vallankäytössä ja perheväkivallassa löytyy, ikävä kyllä, yhdistäviä tekijöitä Suomeenkin ja jopa yhteisiä metaforia vaikka maailmanpoliittiseen tilanteeseen.  
 
Anna Wakulikin näytelmässä maanisesti vuorikiipeilyä vaarallisissa oloissa harrastava äiti vie koko lähisuvun olemisen äärirajoille miettimään hedonistisuutta ja syyllisyyttä ja kyvyttömyyttä olla tyytyväinen. Marek Pruchniewskin Minun ruumiini jatkaa edellisten näytelmien aiheiden ja teemojen parissa ja on kuin eksistentiaalinen runoelma beckettmäisine tilanteineen ja kysymyksineen. Päähenkilö, keski-ikäinen Wiktoria halvaantuu eikä perhe tiedä ymmärtääkö hän yhtään mitä ympärillä tapahtuu? Kunnes vieras mies ilmestyy tekstiin. 
 
 

Yhteisen äärellä 

Suomessa tiedetään aivan liian vähän niinkin merkittävästä teatterimaasta kuin Puola. Tadeusz Kantor ja Jerzy Grotowski ovat toki jättäneet jälkiään, mutta nyky-Puolassakin teatterilla on vahva asema. Muun muassa vapaamielisemmän tasavertaisuuden äänitorvena. Sanan- ja ilmaisunvapaus ovat kovemmalla koetuksella kuin Suomessa. Espoossa nähdyt puolalaiset näytelmät vahventavat kuitenkin tutun intuition, että mitä paikallisemmin kuvaamme ja tarkemmin havainnoimme, niin sen yleisemmin aiheet ja teemat ovat kaikkien kuviteltavissa. 
 
Kääntäjät Päivi Paloposki ja Niklas Salmi saavat tekstit soljumaan. Lopusta vastaavat Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäopiskelijat (yhdellä ammattinäyttelijällä täydennettynä) laittamalla fyysisen ja emotionaalisen ymmärryksensä täysillä peliin ja siirtämällä kirjailijoiden ajatukset kirkkaina katsomoon asti. Liikaa tulkitsematta, kaikkea mielikuvittelulta viemättä. Ohjaajaopiskelijat olivat hienosti tiivistäneet ohjaamansa näytelmät noin tunnin mittaisiksi. Lukuteatteria puhtaimmillaan. 
 
Koska kansainvälinen liikkuvuus on nyt fyysisesti rajoittuneempaa, niin tarve jakaa ajattelua ja kokemuksia keskustelemalla – vaikka vain virtuaalisesti – tuntuu tärkeältä. Kiitän mielessäni seminaarikeskusteluihin Espoossa osallistuneita teatterintekijä- ja tutkijakollegojani. Puolassa ja Suomessa. Tuntuu myös siltä, että maailman hetkellinen seisahtuminen virittää antennimme eri tavalla perusasioiden äärelle. Jatkuvan, loputtoman kasvun ideologia on saanut kylkeensä koronalommon? 
 
 
Jukka Hyde Hytti 

Kirjoittaja on teatterituottaja vuodesta 1992 ja Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) kansainvälisten asioiden päällikkö. Umpihangesta-sarja on kuin kirjoittajansa, avarakatseinen ja maailmasta utelias.
 

 
 
 
 

Sinua voisi kiinnostaa

Kansainvälisyys Näytelmät Kirjailijat Kääntäjät Events Blogit