22.10.2020

Linnea_eka blogikuva 2020

Näytelmiä lukemaan 

 

Yhteyden merkitys globaalissa teatteriyhteisössä korostuu pandemian aikana. Uusille näytelmille on oma Lea-palkintonsa, joka nostaa esiin myös kysymyksen siitä, miten draamatekstejä saa luettavaksi, vai saako mitenkään. Teatterien tarpeistotyö tulee näkyväksi näyttelyssä, jonka taustoista kertoo Toinen ääni Linnea Staran Huomioissa tällä viikolla. 

 

TINFO tällä viikolla: 

Etäkosketuksissa kollegojen kanssa maailmalla 

Kansainvälinen Teatteri-instituutti (ITI) piti alueellisen kokouksensa etäyhteydellä, ja TINFO kansallisena ITI-keskuksena oli tietenkin mukana. Yhteisessä istunnossa puheena oli pandemian aikainen toiminta ja kuultiin ohjeita joulukuun suurkokouksen järjestämiseen. 
 
UNESCOn vuonna 1948 perustama järjestö, jonka päätoimipaikka sijaitsee nykyisin Shanghaissa, on kasvanut maailman suurimmaksi esittävien taiteiden verkostoksi, jolla on 90 kansallista keskusta jokaisella mantereella. Nämä keskukset hoitavat ITI-tehtäväänsä samoin kuin TINFO, muun toiminnan ohessa.  
 
ITI perustettiin alun perin kansainvälisen vaihdon alustaksi. On ollut tarkoitus, että globaali yhteisymmärrys ja rauhan edistäminen kävisivät luontevasti esittävien taiteiden kautta. Nyt akuutisti ITI:n rooli on pyrkiä kokemuksia jakamalla antamaan voimia tekijöille menneillään olevan pandemian aikana. Joulukuussa kuulemme tarkemmin mitä toimenpiteitä maailmalla on tehty ja esittelemme myös itse suomalaisen esittävän taiteen kenttää ja kentän toimenpiteitä covid-19 -kriisin aikana.  
 
 

Viikon nostot: 

Lue näytelmiä! 

Tämän vuoden Lea-ehdokkaiden Sirkku Peltolan Koiran morsiamet (julkaisija: Sateen ääni), Milja Sarkolan Harriet (Sunklo), Saara Turusen Medusan huone (Into Kustannus) ja Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän Yhdestoista hetki (ntamo) löytyvät kaikki painettuina – hip hip hurraa! Heidi Backströmiä lainaten: 
 
Näytelmät ovat kirjoitettu paitsi esitettäväksi näyttämöillä myös luettaviksi > näytelmän lukeminen vaatii toisenlaista taitoa kuin proosan tai lyriikan lukeminen ja tätä taitoa tulee opetella siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa > näytelmiä ei opita lukemaan >  näytelmiä ei opita lukemaan, koska näytelmiä ei ole saatavilla > näytelmiä ei ole saatavilla, koska niitä ei kustanneta > näytelmiä ei kustanneta, koska niitä ei lueta > näytelmiä ei lueta, koska niitä ei ole saatavilla > näytelmiä ei kustanneta, koska niitä ei lueta > > näytelmiä ei lueta, koska niitä ei ole saatavilla >>>>>>” 
 
Tästä Backströmin esseessään Näytelmien lukemisen vaikeudesta kuvailemasta suomalaisen näytelmäkirjallisuuden noidankehästä ei ole muuta ulospääsyä kuin kasvava kustannustoiminta. Kiitos siis kustantamoille ja Sunklolle! 
 
Suosittelen lämpimästi näiden neljän näytelmän lukemista, vaikka esitykset olisi tullut nähtyäkin. Ne ovat kaikki osoituksia siitä, miten edistyksellinen, monipuolinen ja yhteiskunnallisesti valveutunut suomalainen näytelmä on tänä päivänä.  
 
 

Observerat:

Aune Kallinen tar över efter Anders Carlsson 

Teaterregissören, performanceartisten och universitetslektorn Aune Kallinen har valts till professor i scenkonst på svenska! Det arbete som Anders Carlsson påbörjade för några år sedan får i och med utnämningen av henne en slags fortsättning, något som säkert många – inte bara jag själv – har hoppats på. Carlsson har provocerat och utmanat, säkert också delat en hel del åsikter, men han har kommit med en ny blick på skådespelararbetet och ett psykofysiskt grepp som varit i tiden. Tack Anders och grattis Aune! 
 

 

Toinen ääni:   

Antti Hosia, tarpeisto 

Teatterialan ammattilaiset TAM ry:n puheenjohtaja Antti Hosia on tehnyt 17 vuotta tarpeistotyötä Svenska Teaternissa. Hänellä on monipuolinen kokemus tarpeistosta, sillä keskisuurissa teattereissa kuten Svenskanissa, on tarpeistossa vain pari työntekijää joten tehtävänkuva muodostuu monesti ammattinimikettä laajemmaksi, voiden sisältää tarpeistosuunnittelua, -valmistamista ja -hoitoa.  
 
Hosia on toiminut Teatterimuseossa 9.10.2020 avatun Tarpeisto pääroolissa -näyttelyn koordinaattorina. Nyt pari viikkoa avajaisten jälkeen Hosia pohtii tarpeiston asemaa teatteritalojen rakenteessa ja sitä mitä uusia havaintoja tarpeiston olemuksesta näyttelyn suunnittelu on saanut aikaan. 
 
Antti Hosia: Yli kaksi vuotta kestäneen prosessin aikana syvennyimme siihen mitä tarpeisto todella on ja mikä tarpeiston rooli esittävissä taiteissa on nyt – ja millaiseksi sen pitäisi mielestämme tulevaisuudessa muotoutua. Pyrkimyksemme on tuoda näyttelyllä näkyväksi se, miksi tarpeisto on aidosti merkityksellinen. Näyttelytoimikunta tuli esittäneeksi sekä päivänselviä että vaikeita kysymyksiä, joihin vastaamalla näyttely alkoi rakentua. 
 
Yli kahden vuoden työ opetti monia uusia asioita, mm. näyttelykäsikirjoittamista ja museomaailman lainalaisuuksia. Yllätykseksemme kaikki museoon tuotava aineisto täytyi pakastaa, jotta mahdolliset öttiäiset eivät leviäisi ympäri maata tuotavan aineiston mukana museon kokoelmiin. 
 
Näyttelyn idea tuli meiltä ja museo antoi täyden vapauden tehdä siitä haluamamme näköinen. Työ lähti liikkeelle, kun Oopperan tarpeistosuunnittelija Pipsa Keski-Hakuni soitti minulle keväällä 2018 ja kertoi Tarpeistokillan 10-vuotistapahtumassa esiin nostetun ajatuksen tarpeistonäyttelystä. Tartuin tähän, ehdotin paikaksi Teatterimuseota ja otin museonjohtaja Raija-Liisa Seiloon yhteyttä – pian istuimme museolla kokoustamassa. Kutsuimme tätä työtä suunnittelevaan näyttelytoimikuntaan mukaan lähinnä pitkään alalla olleita tarpeistoaktiiveja eri puolilta Suomea sekä tarpeistoalalle koulutusta antavat oppilaitokset. Pyrkimys oli alusta asti osallistaa koko tarpeiston ammattikenttä näyttelyyyn ja tässä mielestämme onnistuimme. Näyttelystä tuli tekijöidensä näköinen.  
 
Näyttelytyö on syventänyt henkilökohtaista analyysiani siitä, minkä kysymysten kanssa ollaan tekemisissä kun suunnitellaan tarpeistoa. Tarpeistotyö on esittävissä taiteissa monesti aika reaktiivista. Osallistamalla tarpeisto taiteelliseen suunnitteluun, saisimme näyttämölle tarkemmin mietittyä ilmaisua. Suunnittelutyön ammattimaistuminen vaatii kylläkin korkeakoulutusta alalle.  
 
Näyttelyprosessin myötä tarpeiston tekstianalyysin ja suunnittelun merkitys on noussut kokonaisuutena esiin. Toivon, että näyttely herättää alalla työskentelevissä ihmisissä ajatuksen siitä, miten merkityksellistä tarpeiston huolellinen suunnittelu on esityksen lopputuloksen kannalta. Toivon myös, että tarpeistoammatti avautuisi näyttelyn myötä myös laajemmalle yleisölle. 
 
Tarpeiston kautta kerrotaan henkilöhistoriaa, luodaan odotuksia, jännitteitä, mielikuvia, kerrotaan ajasta ennen tai jälkeen nykyhetken, ladataan tunnelmia ja nostetaan esiin kysymyksiä. Tarpeisto kertoo omia tarinoitaan. Mikäli tarpeiston arvo ymmärrettäisiin alallamme laajemmin ja jos tarpeisto vielä otettaisiin suunnitteluprosessiin mukaan, saisimme syvennettyä myös yleisön kokemusta.   
 
Kannustan ihmisiä vierailemaan näyttelyssä ja perheellisille vinkkaan: lapset kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan! Eläinstudiossa on noin sata mielikuvituksellista otusta ja viereisessä tilassa 25 erilaista nukkea. Korona-ajan aiheuttamat rajoitukset pakottivat valitettavasti jättämään pois kosketeltavuuden, joka tarpeistonäyttelyssä olisi varmasti kiinnostanut yleisöä.   
 
Tarpeisto pääroolissa on Teatterimuseon viimeinen päänäyttely ennen museon remonttia. Näyttely ei kuitenkaan pääty tähän, vaan lähtee kiertueelle teatterien auloihin ympäri Suomea. 
 
Tarpeisto pääroolissa -näyttely Teatterimuseossa toukokuun 2021 loppuun saakka.