02.09.2015
Neo noo -teatterirakennus valmistuu vuonna 2017
Virtasalmen kirkonkylän kesäasukas, Yhdysvalloissa talvehtiva tohtori Sirkku M. Sky Hiltunen on rakennuttamassa kirkonkylään Neo noo -teatterirakennusta, jossa esitetään niin japanilaiseen klassiseen teatteriin perustuvaa Neo noo -teatteria kuin muutakin esittävää taidetta.
– Neo noo -teatterissa yhdistyvät muinaiskulttuurit. Esimerkiksi kansanlaulut sopivat hyvin tälle areenalle, Hiltunen kertoo.
Yli 200-paikkaisen ulkoilmateatterin perustus ja runko ovat jo valmiit. Seuraavassa vaiheessa rakennus saa katon päälleen. Rakennuksen on määrä valmistua vuoden 2017 keväällä.
– Avajaisesitys on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuovuoden kesällä.
Rakennushanke on edennyt verkkaisesti rahoituksen vaikeuden takia. Oman aikansa vei myös saada sopiva rakennuspaikka.
– Lahjoituksia ja talkooapua on tullut hankkeen kuluessa ja niitä toivotaan edelleenkin.
Hiltunen arvioi käyttävänsä rakentamiseen omaa rahaa yli 100 000 euroa.
Hiltunen asuu Yhdysvalloissa Washington DC:ssa, jossa hänellä on Taide- ja draamaterapiainstituutti. Hän on perehtynyt erityisesti kehitysvammaisten draamaterapioihin.
Lähde: savonsanomat.fi