06.08.2019

Hanna blogikuva

Nudge ja teatteri – tuuppausta ja tönäisyä

Luin Hesarista Vieraskynä-artikkelin Ilmastonmuutosta voidaan torjua tönäisyin. Siinä puhuttiin pehmeästä sääntelystä, nudging. Ajatuksena on, että käyttäytymistä ja valintoja tönäistään tai tuupataan hienovaraisesti johonkin tiettyyn suuntaan. Meitä voidaan rohkaista ja houkutella tekemään jotain. Yritin selvittää ja taustoittaa ja avuksi tuli tämä professori emerita Briitta Koskiahon kirjoitus.

Nudge asettautui nyt mielessäni vuoropuheluun Saimaan teatterin ja ylipäätään teatterin yhteiskunnallisen vaikuttajaroolin kanssa. Ajattelen ihmisen toimijuutta, valinnanvapautta, autonomiaa ja vapautta. Ehkä parasta teatterissa onkin juuri se esityksen ja katsojan yhteistoimijuus tai keskinäinen vuorovaikutus. Onko esitys sellainen vapauden valtakunta, yhteinen näyttämö, jolla katsoja on vapaa itse valitsemaan tapansa toimia ja oman roolinsa. Ehkä parasta teatterissa on sen tietoinen kehystys: esitys tulee esiin, se ei piilota itseään ja prosessiluonnettaan.  Se ei piilota omaa välittyneisyyttään. Siis juuri siksi teatteri on niin tärkeää! Ei ole merkityksetöntä, että meillä on Pipsa Longan näytelmä Toinen luonto, Ilja Lehtisen Elinvoima, Saimaan teatterin Saimaan demokraattinen tasavalta, Ylioppilasteatterin Kansallinen metsästrategia, Levoteatterin Maasta ja työryhmän Toxic Sea
 

Miten puhutaan kun puhutaan teatterista?

Lueskelin kesällä Jouni Tillin teosta Miten puhumme kun puhumme politiikkaa. Tilli on analysoinut poliitikkojen puhetta ja Sipilän hallituksen toimia ja vallalla ollutta konservatiivisen linjan ja uusliberaalisten linjan retoriikkaa. Toisessa taistellaan ”todellisen suomalaisen kansakunnan puolesta” ja toisessa koulut ja yliopistot ”ylipäätään perinteinen hyvinvointivaltio sosiaalisine, taloudellisine ja poliittisine lähtökohtineen” on nähty menestyksen esteenä. Meitä on syyllistetty ja tarjottu markkinoita hyväksi paimeneksi.

Miten puhutaan, kun puhutaan teatterista? Tässä voisi harjoittaa ite-retorista analyysia ja kuulostella, mitä meidän teatterinjohtajamme kauden avajaispuheissaan sanovat. Minusta ei ole siihen ole. Katson toiveikkaasti T-efektin suuntaan. Tämä Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelijoiden verkkosivusto tarjoaa ”kaiken maailman teatterihumanismia sinunkin verorahoillasi”.  Irrottelevalla älykkäällä asenteella, kielen ilolla. Please, katsokaa! Eihän meillä olla pelkkiä pragmatiikan vetojuhtia, eihän?
 

Teatterinjohtajista ja dramaturgeista

Lähitulevaisuudessa on liikettä. Miika Muranen on aloittanut Rovaniemen Teatterin taiteellisena johtajana, Alma Lehmuskallio aloittaa Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana ensi vuoden alusta, mutta osallistuu jo nyt syksyllä ohjelmistosuunnitteluun. Kuopion kaupunginteatterin johtajaksi valittiin Tommi Auvinen, Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen aloittaa marraskuussa 2019. Iiris Rannio johtaa nyt Lappeenrannan Kaupunginteatteria. Riihimäen Teatterin uudeksi johtajaksi valittiin Olga Horila. Lilla Teaternin johtajana aloittaa Jakob Höglund.  Porin kaupunginteatteriin johtajaksi tulee Christian Lindroos, joka aloittaa uudessa pestissään viimeistään vuoden 2021 alussa. 

Seinäjoen Kaupunginteatteri on nyt hakemassa taiteellista johtajaa. Hämeenlinnan Teatterin muutosjohtajan paikkaa haki 11 henkilöä, joiden nimet hallitus on päättänyt olla julkistamatta. Teatteri käsittelee hakijoita tiistaina 6.8.

Tampereen Työväen Teatterin eläkkeelle jäänyt dramaturgi Seija Holma puhui joitain vuosia sitten dramaturgeista sukupuuttoon kuolevana lajina. Onneksi ei ole aivan niin. Tampereen Työväen Teatterissa on aloittamaisillaan kiintoisa yhteisöpää, 50 %:een työsuhteeseen dramaturgipariksi valitut Hanna Suutela ja Juho Gröndahl ja Helsingin Kaupunginteatterissa Ari-Pekka Lahti. 
 

Arts Council England – kunnianhimoista kulttuuripolitiikkaa

Englannin, käsivarren etäisyydellä ministeriöistä toimivan, itsenäisen taideneuvoston ACE (jonka piirissä ovat myös kirjastot ja museot) strategiaprosessi on loppusuoralla ja ACE julkaisi kesäkuussa strategialuonnoksen. Uusi kymmenvuotiskauden 2020-2030 strategia julkistetaan joulukuussa, mutta nyt on mahdollisuus viimeisiin tarkennuksiin ja korjausliikkeisiin ennen lopullista versiota. Sidosryhmät ja yhteistyökumppanit haastetaan vielä kerran kommentoimaan sitä, liikutaanko strategiassa oikeilla poluilla.

Pitkän prosessin kuluessa on käyty keskusteluja 5000 ihmisen kanssa, on tutustuttu suureen määrään raportteja, on luodattu eri asiantuntijoiden kanssa tulevaisuutta, on otettu selville, miten instituutioita johdetaan ja mikä niiden vaikuttavuus on. Tuloksena nyt oheinen tiivis ja selkeä strategialuonnos, jossa se käy lävitse kulttuuria yksilön, paikallistason yhteisön ja valtion näkökulmasta.

Missä ollaan nyt? Mitä tulevaisuus edellyttää? Millaisia ovat haasteet? Missä halutaan olla, mitä halutaan tavoitella ja millä keinoin tuo kaikki on mahdollista saavuttaa? Tällaisiin kysymyksiin parikymmensivuinen helposti luettava strategialuonnos yrittää vastata. Keskeisimmät yhteiset huolenaiheet ovat maantieteelliset ja sosiaaliset erot. Luovat alat ja julkisesti tuetut organisaatiot eivät ole riittävän monimuotoisia. Lapsilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia kulttuuriin ja taiteeseen. Liian paljon riippuu vanhempien taustasta ja postinumerosta. Nämä erot heijastuvat sitten myös alalla työskentelevien taustoihin. Kestävä ura taiteen tai kulttuurin piirissä on sekin usein vain rajallisesti mahdollinen. Vammaiset ja eri etniset vähemmistöt ovat aliedustettuina.

Luonnoksessa kiinnitetään huomiota myös julkista tukea nauttivien organisaatioiden liiketoimintamallien haurauteen, riittämättömään uudistumiseen ja riskinottoon. Alalla ei kestävällä tavalla edistetä lahjakkuuksia. Koulujen opetussuunnitelmiakin tulisi tarkistaa.

Strategiassa kulttuurin tukeminen on investointia, jolla on selkeästi artikuloidut kriteerit. Halutaan edistää kunnianhimoa ja laatua. Osallisuus ja merkityksellisyys ja relevanssi ovat keskiössä. Tarvitaan enemmän dynaamisuutta, uudistamista ja riskinottoa, mutta ekologisesti entistä kestävämmin ja hiilijalanjälkeä vähentäen. 

ACE näkee vastuunsa kehitys- ja uudistamistyön tukijana. Kohteliaasti se pukee haastajantehtävänsä sanoiksi siten, että aika ajoin tällainen uudistaminen ”saattaa vaatia haastavia keskusteluita ja vaikeita valintoja”. Sen tavoitteena on uudistamishaluinen riskinottoihin kykenevä ja yhteistyöhön sitoutunut toimiala, jossa myös harrastajilla, vapaaehtoisilla ja kaupallisella sektorilla on roolinsa. ACE näkee tärkeäksi lisätä itsenäisten kentällä toimivien (instituutioiden ulkopuolella toimivien) freelancereiden ja muiden tukea. Se aikoo yksinkertaistaa hakuprosessejaan ja lisätä joustavuuttaan. Se tutkii myös mahdollisuuksia pääomasijoituksiin, lainoituksiin. Sen tavoitteena on myös luoda jaettua kieltä ja ymmärrystä siitä, miten laatu ymmärretään. Tämä tarkoittaa itsearviointi- ja vertaisarvioinnin kehittämistä edelleen ja myös yleisöjen sitouttamista.
 

Saimaan Demokraattisessa Tasavallassa poliittista teatteria 3.0

Kesään kuuluu joka vuosi puheluja, joissa soittaja (kuvitelmissani se, joka ei ole diginatiivi) huolestuneena tiedustelee, onko kesäteatteriesitys se ja se varmasti paikassa se ja se ja onko sinne varmasti lippuja. Näitä soittoja sataa puhelimeeni, epäviralliseen TINFO-palveluun pitkin kesää. Parhaani mukaan yritän neuvoa. Ei hinku teatteria katsomaan jätä kylmäksi.

Tunnustaudun sisä-Erkiksi ja urbaani-Urpoksi, joka ei paljon liiku, mutta jotkin esitykset liikuttavat. Oli pakko tehdä matka Saimaan teatterin Saimaan Demokraattisen Tasavallan esitykseen, jossa käsittelyn alla oli Heinäveden kaivoshanke ja demokratia. Taipalsaari oli määränpääni – mahdollista jollain kulkupelillä (= taksi, anteeksi!) päästä suhtläheiseltä junapaikkakunnalta (= Lappeenranta) esitystä katsomaan. Toiset menevät Santiago de Compostellaan, toiset kesäteatteriin. Myönnän, että vertaus ontuu.

Reissu oli kaiken väärtti. Nähdä nykykansanteatteria, iltamameininkiä seurojentalossa, kokea esitys yhdessä ihan toisenlaisen yleisön kanssa kuin tavallisesti. Asenteeltaan muuna kuin katsojaa kohteeksi alistavana opetusnäytelmänä. Ovelaa, kuin Maiju Lassila – Irmari Rantamala meets Hamlet. Kyläkokouksen viattomassa esityskehyksessä paljastetaan, miten valtarakenteet ja mielipiteenilmaisu toimivat, miten sutki pelimies vedättää ja millainen himmelihäkkyrä on ns. paikallinen kuuleminen, juuri se demokratiaosasto. Ihan kuollut kirjaintuhero joku AVI. Me nauramme kippurassa ja välillä hipihiljennytään.

Nauru (ja musiikki) on mahtava poliittinen ase! Yhteistekijyyttä, yhteisöpään käyttöä, jossa yhteiskuntatieteilijä (Sanna Ryynänen) ja teatterintekijät (Piia Peltola, Boodi Kabbani, Jonnakaisa Risto, Janna Räsänen, Pietu Wikström, Ada Halonen) kohtaavat ja kohtaamisen jälkiä myös tutkitaan. Toivottavasti Ryynäsen ja Peltolan yhteistyö saa jatkoa myös Joensuun kaupunginteatterissa.

Muutamaa päivää ennen esitystä luin lehdestä, että kansalaisaloite kaivoslain muuttamiseksi etenee eduskuntaan.
 

Levoteatteri – uusi kiintoisa ryhmä

Syntyy uudenlaisia ryhmiä, kiintoisia uusia muodostelmia, oman sukupolvensa näköistä ja kuuloista estetiikkaa. Kävin kesällä katsomassa Levoteatterin teoksen Maasta. Maasta-teos vie  J.V.Snellmaniin, kansakunnan velkakuri-ideologiaan ja suurten nälkävuosien (1866-1868) väestökatastrofiin. Armoa ei tunneta. Hätäaputyönä maaseutuköyhälistö rakentaa junarataa nälkäpalkalla. Joka viides radan rakentajista kuoli nälkään ja tauteihin.

Esitys vetää yhteyksiä talouspoliittiseen tarkan markan ja kustannustehokkuuden mantraan ja sanelumekanismiin, mutta yllättävällä tavalla. Minulle esitys näyttäytyy runollisena, surrealistisena, unenomaisena, absurdina. Tällainen yhteenkoplaus hämmentää ja kiehtoo. Ikään kuin historian henkilöt, kuten esimerkiksi nyt tämä Snellman, olisivat väärässä ajassa ja paikassa, itsestään ja ympäristöstään irrallaan, kykenemättömiä toimimaan ja näkemään tilannetta.

Yksi huikeista kohtauksista on Snellmanin uni. Tätä itsestä irtiolevaa leijuvuutta lisäsi vielä äänimaailma, kuin radioaseman tai avaruuden kohinaa, kohtaamattomuutta, yhteydettömyyttä, asemoimattomuutta, joka sitten yhdistetään ratatyön kylmänmetalliseen kalinaan.

Pian voi nähdä ryhmän teoksen v*ttusaatana (2): ”Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana”.
 

Performanssipäivien taiteilija ja teos valittu!

Performanssipäivät pidetään Turussa maanantaina 7.10. Laita päivämäärä ylös. Virastotalon ei kannata antaa pelottaa! Tiedosta valtaa! Monimielisesti.

Jury valitsi taiteilijaksi Hanna Arvelan ja hänen teoksensa Yes you can.

Muu ry:n ylläpitämästä Performanssipankista, hetken tallettamosta löytyy vaikka mitä. Nyt tutustuin useampiin tämän humoristisen aktivistin Hanna Arvelan teoksiin, kuten Bird Eye View ja Monopoly.

Minua kiinnosti tällainen irrottelu rajapinnoilla. Halusin tietää lisää. Löysin Arvelan opinnäytteen ja tässä Asylum
 

Teatteritilastot matkalla postilaatikoihin

Teatteritilastot 2018 on nyt myös printtijulkaisuna olemassa. Viime viikolla se lähti noin 300 osalliselle: teattereille, kulttuuripoliittisille päätöksentekijöille – poliitikoille ja virkamiehille, medialle! Teatteritilastot ei ole koskaan valmis. Parannuksia tehdään jo nyt, ja uutta on suunnitteilla, mutta siten ettei tiedontuottamisen taakka kasva!

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät