30.03.2017

Oikeutta ja kohtuutta Artaud’n ja Beckettin hengessä

Ohjaaja-näyttelijä-esitystaiteilija Bakr Hasanin performanssi jatkaa aiemman teoksen Made in Baghdad tematiikkaa. Näyttämöllä on kaksi liitupiiriä, pienemmässä piirissä on viherkasvi. Mies riisuu paitansa, asettaa liekaköyden kaulaansa, pudottaa kasvoilleen ja alastomalle ylävartalolleen hiekkaa. Mies kiertää kehää, koettelee turhaan liian lyhyen liekaköyden rajoja, ei tavoita kasvia, vetäytyy kuin sikiöksi.

Tässä on Artaud´n ja Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmän ruumiillis-käsitteellinen tapahtuma. Isäntä ja orja -suhde vain sillä erotuksella, että isänsä on näkymättömissä. Nyt mies on näkymättömän talutusnuorassa. Meidän on helppo ajatella, mitä tuo löyhässä hirressä olo tarkoittaa ihmiselle, joka kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan odottaa ja odottaa valitusprosessin tulosta.

Jo teoksessaan Made in Bagdad Hasan näytti mitä tapahtuu ruumiille, ihmiselle. Keho on tapahtumapaikka. Niin tässäkin. Katso ihmistä!

Oikeus ja kohtuus -tapahtumassamme Maailman teatteripäivänä parasta oli nähdä taiteilijoiden teoksia, kuulla heidän ajatteluaan teoksistaan, aistia ja ymmärtää, miksi omasta maasta on ollut pakko lähteä tavoittelemaan toista kotia.

Voi, meillä olisi pitänyt enemmän aikaa keskustelulle, mutta sellaista se on. Kiitos Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön Toisen kodin taiteilijat.

Thalia-juhlassa alan ammattikenttä palkitsi taiteilijoitaan. Tämä Thalia-juhla oli varmasti paras kaikista. Parhaaksi sen tekivät taiteilijat itse. Jakamisen iloa, moniäänisyyttä ja -kielisyyttä. On Suomessa jokin muuttunut.

Saalistajat – viimeisellä vapaalla rannalla

Moraalipanikoijat ja lagomit hyggeilijät jääkööt kotiin! Sanna Hietalan kirjoittama ja ohjaama Saalistajat on sukupuuttoon kuolevan white trashin puolustustuspuhe ja pelastuslaulu. Merenrantatontilla elävän alfanaaraan ympärille keräytynyt yhteisö, peräkammarin poika ja idolstähden urasta haaveksiva Pamela käyvät elintaisteluaan terapiatytärtä vastaan.

Täällä he ovat kuin elinkautistaan lusivat, häkkiään kiertävät siperiantiikerit ja sisälle lentäneet shokissa ja hätäpäissään paskovat linnut – tämä on ehtaa Sanna Hietalaa. Täällä tiedetään, mitä on elämä markinaalissa ja että elämä on kuin portaat jotka eivät johda mihinkään ja jossa jo alimmalle portaalle kiipeämisestä uuvahtaa. Tämä yhteisö ei halua terapoinnin kesyttämäksi ja kutistamaksi eikä menettää tilaansa ja taloaan puskutraktorin ja minkään uuden talopaketin tieltä.

Kontrolloivan yhteiskunnan ja sen kulttuuristen normien tavoittamattomissa ihmiset elävät niin kuin parhaaksi katsovat ja kehtaavat kaikkea. Tässä panettaa, tässä vedetään nappia napaan, sekoillaan viinan ja lääkkeiden voimasta. Saalistajat on sukua Leea Klemolan Jessikan pennulle pohtiessaan kesyttämisen ja villiyden rajoja. Suojelu degeneroi. Universumin tila on täydellinen tälle Raisa Kilpeläisen luomalle trash-installaatiolle, miltei haistan jätteen! Me katsomme tätä maailmaa näkökulmahenkilön luontoäänen kautta.

Saalistajat on täynnänsä marginalisoitumisesta, tappiosta ja luuseriudesta syntyvää vapautumista ja ylvästä poetiikkaa. Niin poetiikkaa! Siinä, miten tämän lajin edustajat itsensä näkevät ja itseään artikuloivat taistellessaan kaikenlaista terapoinnin väkivaltaa ja kontrollia vastaan.  

Sanna Hietala ja upea näyttelijäensemble välttää romanttisen sankaruuden. Mitä härskimpää ja häpeämättömämpää, sitä parempi. Ei armoa, ei tätä käy siistiminen, ei energian säännöstely! Ja näyttelijät vetävät häpeilemättä, täysillä Rammsteininsä, Westlifensa. Vuhuu!

Kuntavaalia ja rahoitusuudistusta

Kuntaliitto kertoo yhä liikkuvammista äänestäjistä: liiton teettämän kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen vaihtaa puoluetta eri vaaleissa. Puolueuskollisia löytyi eniten yli 70-vuotiaiden ikäryhmästä. Kuntavaaleissa mennään henkilö edellä. Tarjolla on yli 33 000 ehdokasta, joista 8 999 valitaan. Äänestä hyvä ihminen, niin kehottaa Kuntaliittokin äänestysaktivointikampanjallaan suomeksi ja ruotsiksi.

Olen ollut reissussa ja kuntavaalikeskustelujen seuraaminen on jäänyt vähiin. Nämä ovat koulutuksen, kulttuurin ja taiteen ja lähiympäristön vaalit, vaikkei se paljon näykään. Eikö kulttuurista ja taiteesta uskalleta puhua?  Ei pelkästään matkailunedistämis- ja brändimielessä, ei talentin metsästyksen ajatuksella, vaan ihan sillä, missä ympäristössä ja ilmapiirissä kuntalainen voi elää.

Jo melkoisen mitättömillä resursseilla taidekenttä saa paljon aikaan. Kulttuuri on keuhkot, niin kuin puistot ja luonto. Siinä on elinvoimaa. Elinvoimaa ei synny pelkän projektirahoituksen turvin.

Vastusta managerialistista giljotiinia! Taiteiden tutkimuksen tuntiopetus turvattava

Hälytyskellot kilkkaa! Pahaa kuuluu Helsingin yliopiston rahoitusmallin uudistuksesta. Yliopisto on karsimassa taiteiden tutkimuksen tuntiopetusmäärärahoja. Rahoitusmallin uudistus on rahoitusmallin kutistamista, jossa pienten oppiaineiden opetus asetetaan näin managerialistisen giljotiinin alle. 

Tarkoitus on nimittäin se, että koulutusohjelmien opetusohjelma pitäisi toteuttaa vakituisen henkilökunnan voimin. Revi siitä sitten. Pienen oppiaineen jo valmiiksi pieni ja pienennetty opetus- ja tutkimusväki vain lisää opettamaan tilanteessa, jossa se joutuu yhä enemmän huolehtimaan myös hallinnosta, kun hallintohenkilökuntaa on vähennetty. Pöyristyttävää ja pelottavaa! Vähemmän ja kapeammin opetusta, peruskurssia harvemmalla välillä. Yliopisto sahaa omaa oksaansa.

Taiteiden tutkimuksen oppiainejärjestöt Repliikki, Synkooppi, Katharsis ja Aistimus ovatkin tarmokkaasti ryhtyneet vastarintaan. Oppiaineiden kannanoton tueksi on laadittu addressi, jonka voi allekirjoittaa.  Vastarintaa tarvitaan enemmän!

Bristolissa

Ihan olin perhereissulla Bristolissa. Mutta siellä nyt sattuu olemaan englanninkielisen maailman vanhin toiminnassa oleva teatterirakennus, jossa toimii Bristol Old Vic, jota monet kehuvat kauneimmaksi. Olihan se katsastettava. Teatteri juhli viime toukokuussa 250-vuotisjuhlaansa. On se kaunis, mittasuhteiltaan sopiva, miltei oltiin kuin sylissä. Ei megalomaniaa. Teatterissa on vielä lämpiön peruskorjaukset meneillään, kuljimme takakautta.

Kun kerran satuin siellä olemaan, ja kun siellä sattui vierailemaan Royal Court Theatre Carol Chruchillin Escaped alone -näytelmällä, niin oli ihan pakko mennä katsomaan. Vicky Featherstone on Royal Coartin suht tuore johtaja, joka on kantanut huolta brittiteatterin seksismistä, naisnäytelmäkirjailijoiden ja naisroolien vähäisyydestä. Tässä Featherstonen ja muiden ajattelua tästä. Carol Chruchillin Escaped alone on yksi Royal Coartin naisteksteistä. Se on neljän ikääntyvän naisen jutustelua auringonpaisteisessa puutarhassa. Mutta miten? Näennäisen arkipuheen takaa purskahtaa piilossa oleva dystopia tai apokalypsi. Kotoisa yhdistyy kauhistuttavaan. Vajaan tunnin esitys on creepy ja viihdyttävä, ihanan outo yhdistelmä. Liityn Linda Bassettin faniksi.

Tiloista ja korjauksista – jatkuvaa huolenpitoa

Helsingin Sanomat kirjoittaa Kansallisteatterin remonttitarpeesta, ihan nyt putkirempasta. Minulla on hieno pääjohtaja Kai Savolan (1974 –1991) tekemä katsaus kaikista niistä korjauksista ja uudisrakennustöistä, joita hänen aikanaan teatterissa tehtiin.

Willensauna-näyttämö valmistui vuonna 1977, Ravintola Teatterigrilli sai väistyä, Omapohja valmistui vuonna 1987. Tämä on se jäävuoren huippu, minkä me yleisönä tiedämme. Mutta harva tietää kaikesta siitä muusta sitkeästä korjausrakennustyöstä, joka teatterissa oli jatkuvasti meneillään. Yhtä remppaa, jatkuvaa huolenpitoa!