29.09.2016

TINFO e-Nytt. Lue ja löydä uutta!

TINFO kokee pienen sisäisen tyydytyksen hetken. Uudistunut ruotsinkielinen uutiskirjeemme tarjoaa aiemmin julkaisemattomia sisältöjä. Ei suomenkielisen uutiskirjeen käännöksiä. Festivaalit ja sukupuoli fokuksessa. Ruotsinkielisestä uutisaviisista TINFO e-Nytistä voit lukea, mitä festivaalikuraattorit Annika Tudeer, Johanna Tuukkanen, Milja Sarkola ja Satu Herrala ajattelevat.  Ajankohtaisen tekijä-äänen tarjoaa Akse Pettersson, jonka haastattelu ”Olemme hyviä ulkoistamaan pahan” taustoittaa Teatteri Takomon ja Klockriketeaternin pian ensi-iltaan tulevaa yhteistuotantoa Noitavaino.

Loiset ja kompostit – taiteilija jälkifossiilisessa ajassa

Viime viikolla järjestetty seminaari taiteilijan uusista toimenkuvista oli vähän floppi. Tulevaisuuteen ei päästy. Koko päiväksi en pystynyt jäämään, mutta ne, jotka jaksoivat sitkeänä seminaarilihana, jakoivat pettymykseni.  Noloa. Tekisi mieli sanoa, että siellä meitä oli fossiileja… kun pitäisi pohtia sitä, mitä tarkoittaa olla taiteilija jälkifossiilisessa ajassa, jossa ei enää eletä öljypohjaisessa taloudessa. Ei meidän elonkehä nykymenoa kestä. 

Tämän nosti esiin Saana Lavaste yhtenä paneelin puhujista. Käsissäni on nyt kulunut Antti Salmisen teos Kokeellisuudesta. Historiallisesta avantgardesta jälkifossiiliseen elämään.

Salmiselle jälkifossiiilinen taide on kuin loinen. Salminen kirjoittaa taiteilijoiden kokeelliseen elämään syrjäytymisestä ja villiinnyttämisestä. Perinteiset kulttuurikäsitykset, avantgarde ja subjekti on ajettava alas.  Antti Salminen vertaa tätä prosessia kompostiin: ”Siinä missä 1900-luvun avantgarde mieli palaa äkkipikaisella ilmiliekillä, hyvin toimiva komposti on jatkuvassa näkymättömässä tulessa. Komposti ei ole luonnollinen tai annettu: sen rakentaminen on keinotekoinen prosessi, samoin kompostin käynnistäminen ja ylläpito vaatii ihmiskäden kajoamista. Vanhaa ja uutta ainesta, nopeasti ja hitaasti maatuvaa on välillä syytä myllätä ja mullistaa, jotta palamisprosessi voi jatkua eikä maa-aines homehdu. Kompostissa on kerroksia, tunnistettavia ja tunnistamattomia muotoja, se järjestyy sekoittuessaan ja jäsentyy kaaoksessa – näin se voi palaa yli kovankin talven.

Jälkifossiilinen alasajo tarkoittaa Antti Salmista lainaten ”sinnikästä maantasoisuutta ja ruohonjuurisuutta, kurittomuutta ja herruudettomuutta”.

Mitä matalampina hierarkiat ja rakennukset pysyvät, sitä vähäisempiä rakenteellinen tihutyö ja väkivalta.

Canth on kovaa kamaa

Teatteri Avointen Ovien Anna Liisa sen jälleen todistaa.  Canthissa on kanttia. Dramaturgia ja ohjaus (Heini Tola) uskaltavat puhdistaa, pelkistää ja keskittyä olennaiseen, ja liike (Marjo Kuusela) ja musiikki (Suvi Isotalo) nostetaan täysivaltaiseen asemaan.  Anna Liisan ja Mikon suhteessa on sähköä, siihen esityksen alkukohtaus virittää.  Anna Liisa (Helmi-Leena Nummela) on täynnä halun iloa, nuorta rakkautta, eikä Mikko (Kai Bäckström) ole mikään tunteeton viettelijä. Tätä alkukohtausta vasten Anna Liisan raskas salaisuus, murhemieli ja kasvu painavaan vastuuseen piirtyvät entistä selkeämmin esiin, samoin vanhempien ja koko yhteisön julmat kulissit. Katsomo oli liki täynnä lukiolaisia, hipihiljaa. Esityksen jälkeen erotan erään tytön sanat ”Ihan hirveetä, jos mulle olis käynyt noin”.

Mikä meitä liikuttaa – Hiljaiset tanssit

Yritän piipahtaa Ateneumissa Urban Apan X Ateneum festivaaleilla installaatiossa Hiljaset tanssit tänään. Tapahtumaa voi seurata myös livestriimauksena. Minua kiinnostaa nähdä, mikä tanssijaa liikuttaa, minkälaiseen liikkeeseen äänetön musiikki tanssijan saattaa. Kun musiikkia ei kuule, kaikki huomio kiinnittyy liikekieleen. Kiehtovaa.

Jos kaikki hyvä voisikin saada rahaa…

Jenny ja Antti Wihurin rahaston päätökset ovat jo hakijoiden tiedossa. Parhaillaan suuri joukko taiteilijoita hikoilee Koneen Säätiön hakemusten kanssa. Kuukauden kuluttua on vuorossa Suomen Kulttuurirahaston deadline, sitten Svenska Kulturfonden.  

Pirstomieli valtaa minussa alaa. Yhtäaikainen voimattomuuden tunne yhdistyy rinta rottingilla -oloon. Hitto, meillä on upeita taiteilijoita, pitkälle mietittyjä omaäänisiä hankkeita, kunnianhimoista uuden etsintää, älyllistä taiteellista intohimoa. Kaikkiin näihin taiteilijoihin ei yksityisten säätiöiden ja rahastojen antelias käsi millään voi ulottua. ”Perustulo olisi parasta taidepolitiikkaa”, tiivisti eräs hakija. Niinpä.

Odotan Kulttuurin norsunluutornia

Disruptio ja pirstaloituminen ovat totta myös kulttuurijournalismissa. On vaikea päästä käsiksi kaikkeen siihen, mitä esityksistä tai mistä tahansa muusta taiteenlajista kirjoitetaan. Sanomalehtien kulttuurisivut ovat muuttuneet surullisen yhdenmukaisiksi ja pintapuolisiksi. Kulttuuritoimitusten harvenevaa joukkoa asiantilasta on turha syyttää. Valtamedia ei tunnu kaipaavan ulkoistettujen freelancereiden asiantuntemusta.   

Kulttuurin norsunluutorni avataan lokakuussa. Se on verkkoportaali, joka tulee kokoamaan sivustoilleen taidetekstejä, kritiikkejä. Sivuston kehittäjinä ovat Suomen Arvostelijain Liitto ja pienet kulttuurilehdet ja -blogit. Aineiston kokoaa kriitikko Maria Säkö.

Kritiikin norsunluutornista on sitten kätevästi saatavissa yhdessä paketissa taidekentän kiinnostavimpia kirjoituksia. Ensimmäinen teema tulee olemaan mainstream. Yeah!  Vielä pitää vähän odottaa.

Toivotan onnea. Mietin, antavatko alan erikoistuneet printtilehdet sisältöjään Kulttuurin norsunluutorniin. Tuskin maksullinen lehti pystyy sahaamaan omaa oksaansa.

Esitys-lehti lopettaa, se tiedettiin jo vuosi sitten. Numero 4/2016 tulee olemaan Todellisuuden tutkimuskeskuksen vuonna 2007 perustaman lehden viimeinen.  Kunniakas jakso suomalaisen nykyteatterin ja esitystaiteen historiaa siirtyy manan majoille. Kaipauksella ja kunnioituksella muistaen.

Miten hyvä vaikuttaa?

Yhteiskunnallisesti vaikuttavaa hyvän tekemistä aletaan mitata.  Maanantaina käynnistyy Hyvän mitta -hanke, jossa Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys, Sitra, Me-säätiö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä ARVO-säätiö alkavat kehittää mittareita hyvien tekojen vaikuttavuudelle. Ylen aamu-tv:n juttu hankkeesta.