Tasa_arvosemma_Teatterikesa 2019

Olisiko tietoa nyt tarpeeksi?

Tampereen Teatterikesässä järjestettiin avoin yleisöseminaari, jonka aiheena oli Mahdollisuuksien tasa-arvo – Onko nykypäivän ammattiteatteri työ- ja uramahdolliskuuksiltaan yhdenvertainen? Tilaisuuden järjesti Suomen Teatterit ry (Stefi) yhdessä Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto (Teme) kanssa. T-efekti raportoi paikan päältä.

Tapahtuman keynote-puhuja oli Kirsti Lempiäinen, joka on kasvatustieteen professori Lapin yliopistossa. Lempiäisen puheenvuoroa kommentoivat teatterialan näkökulmasta Temen Anu Suoranta sekä TINFOn Hanna Helavuori. Lisäksi tasa-arvon tämänhetkistä tilannetta käsiteltiin paneelikeskustelussa. Paneelin muodostivat Oulun kaupunginteatterin tuleva taiteellinen johtaja ja ohjaaja Alma Lehmuskallio, Tampereen Työväen Teatterin johtaja ja ohjaaja Otso Kautto sekä Suomen Kansallisteatterin valo-ääni- ja videosuunnitteluosaston päälliköksi valittu freelancer-valosuunnittelija Kalle Ropponen. Tilaisuutta moderoi Stefin toimitusjohtaja Tommi Saarikivi.

Kirsti Lempiäinen käsitteli puheenvuorossaan tasa-arvon esteitä ja ongelmia laajemmin työelämän näkökulmasta. Nämä liittyvät työllistymiseen ja palkkaukseen, syrjintään ja häirintään sekä työn ja perheen tai yksityiselämän yhdistämiseen. Lisäksi sukupuolitetut roolit ja tehtävät työpaikalla ovat ongelmallisia. Lempiäinen käytti esimerkkinä Lapin yliopiston tasa-arvoselvitystä, jonka mukaan naiset tekevät työpaikalla ylimääräisiä tehtäviä saamatta siitä kiitosta. Miespuolisten ei joko tarvitse ylimääräisiin tehtäviin ruveta tai niiden tekeminen huomioidaan positiivisesti tavalla tai toisella.

Sukupuolittuneita hierarkiakäytäntöjä uusinnetaan jatkuvasti arkisessa toiminnassa, joten rakenteiden tarkastelun sijaan tarvitaan toiminnan ja toimijoiden tarkastelua. Sukupuolikokemukseen ja muiden kohtaamiseen vaikuttavat yhteiskuntaluokka, ikä, ihonväri, uskonto, kulttuuri, kieli ja ruumiillisuus.

voivatko taiteilijauralle lähteä vain ne, joiden taloudellinen asema on etuoikeutettu

Temen työehtoasiantuntija Anu Suoranta valitteli alan toimintatapoja koskevan tiedon puutetta. Suurin osa teatterin ammattinimikkeistä jää kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle.

Suorannan mukaan pätevä työkalu tasa-arvon edistämiseen on työehtosopimus. Nykyisessä muodossaan työehtosopimus on kuitenkin ongelmallinen ja ylläpitää haitallisia rakenteita. Näitä ovat esimerkiksi sukupuolittuneet ammattinimikkeet, kuten valomies, sekä sukupuolittuneet ammatit. Pulmallisena Suoranta sanoi pitävänsä myös työaikaa, joka teatterissa muodostuu kuusipäiväisistä työviikoista ja kaksiosaisista työpäivistä. Perheellisten työntekijöiden ei ole helppo sitoutua hankalaan työaikaan, kun taas perheettömien voidaan ajatella suostuvan mihin vain, kun perhe ei rajoita työntekoa.

TINFOn johtaja Hanna Helavuori huomautti, että tiedon puutetta ei saa käyttää perusteluna passiivisuudelle. Nykyisellään tietoa kuitenkin on jo melko paljon, mutta tekoja ei juurikaan näy. Pelkkä selvitystyö ja miksi-kysymykset eivät yksinään riitä. Puheenvuorossaan Helavuori käsitteli myös sitä, minkä verran esimerkiksi keikkatyössä olevan työntekijän ääni kuuluu työpaikan sisäisessä keskustelussa. Huonompaan asemaan jäävät myös esimerkiksi osatyökykyiset, ikääntyneet ja piilotyöttömät. Helavuori nosti esille myös yhteiskuntaluokan vaikutuksen ja pohti sitä, voivatko taiteilijauralle lähteä vain ne, joiden taloudellinen asema on etuoikeutettu. Millaista teatteria syntyy tällaisen luokkaepätasa-arvon tuloksena?

 

Teatterialan rekrytoinnissa mennään fiiliksellä


Paneelikeskustelun aloitti Alma Lehmuskallio kertomalla ohjaajien sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta käsittelevistä selvityksistä, joita hän on tehnyt Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit (STOD) ry:lle vuodesta 2014 alkaen. Selvityksistä on käynyt ilmi, että miehet ohjaavat edelleen naisia enemmän laitosteattereissa ja suurilla näyttämöillä, joskin naisoletettujen ohjaajien osuus on noussut viime aikoina. Lehmuskallio muistutti sukupuolen vaikutuksesta mieltymyksiin: johtajan sukupuoli vaikuttaa ohjaajan sukupuoleen, sillä kukin sukupuoli suosii omaansa. Tämän asian suhteen myös naisten on oltava hereillä.

Kalle Ropponen antoi paljon puhuvan esimerkin työllistymisnäkymistä: tällä hetkellä teattereissa on kiinnityksillä 22 valo- tai äänisuunnittelijaa, joista ainoastaan yksi on nainen, vaikka alalle valmistuvien sukupuolijakauma on noin puolet ja puolet. Ropponen piti keskustelussa esillä myös freelancereiden asemaa. Freelancereiden mahdollisuus saada työterveyshuoltoa tai vaikuttaa työpaikalla ja osallistua tämän seminaarin kaltaisten tilaisuuksien keskusteluihin on heikompi kuin kiinnitetyillä kollegoillaan. Freelancerin ura voi myös kärsiä vaikkapa perheen perustamisesta, ja freelancer-naisen urakaari on näin ollen huomattavasti alttiimpi katkoksille.

Otso Kauton mukaan näillä näkymin TTT:n Suurella näyttämöllä sekä mies- että naisoletettujen ohjaajien teoksia tulee olemaan suunnilleen saman verran vuonna 2022. Kautto totesi, ettei halua palkata tai valita tekijöitä vain sukupuolen perusteella, mutta pyrkimys tasa-arvoon varmasti vaikuttaa jonkin verran päätösten taustalla. Kautto pohti myös, kuinka paljon potentiaalia alalla haaskataan tietynlaisen temperamentin ja miehisinä pidettyjen ominaisuuksien ihannoinnin takia.

Keskustelussa mainittiin useasti nuorten tulo alalle muutokseen kannustavana tekijänä. Alan kouluissa tasa-arvoasioissa ollaan työelämää pidemmällä. Työelämän käytännöt tulevat valmistuville ammattilaisille yllätyksenä, eivätkä he enää suostu työpaikalla mihin tahansa. Tästä syystä monet eivät viihdy työssään esimerkiksi kiinnityksellä. Toisaalta ei tule tuudittautua liikaa myöskään siihen, että nuoret osaavat pitää huolen itsestään ja tietävät oikeutensa. Palkka ei esimerkiksi saa riippua siitä, kuka kehtaa pyytää lisää.

Lahden kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen otti puheeksi suomalaisen teatterin rekrytointiprosessin, josta nykyisellään puuttuu tasa-arvon toteutumisen takaava rakenne. Prosessi etenee liikaa rekrytoijan “fiilispohjalta” ja sallii helpommin tietynlaisten ihmisten suosimisen. Hänen mukaansa Suomessa on vain hyvin harvoja tahoja, kuten esimerkiksi Seta, joiden rekrytointiprosessi on jo itsessään monimuotoisuutta ja tasa-arvoa tukeva. Hyvä ja jo jonkin verran käytetty työkalu on teatterikohtainen tasa-arvosuunnitelma, joiden laatimiseen on alettu järjestää koulutuksia sen jälkeen kun Jaana Paanetojan raportti  elokuva- ja teatterialalla tapahtuvasta häirinnästä julkaistiin.

Tällaista oman toiminnan reflektointia ja ratkaisujen etsimistä tarvitaan rutkasti lisää. Kuten keskustelussa paneelin ja yleisön kesken korostettiin, kehittyminen edellyttää vaikeankin palautteen vastaanottamista. Tasa-arvoa ei varmisteta vakuuttelulla vaan aktiivisella pyrkimisellä parempaan.

 

Sanni Martiskainen
Maura Minerva
Sofia Valtanen

 

***

Kommentoiva analyysi aiheesta löytyy T-efektin sivuilta