15.02.2024
Onyekachukwu Iwuchukwu, mitä kuuluu?
Teatterikorkeakoulussa vieraileva professori näkee suomalaisten työhön uppoutumisen, arvostaa mutkattomia välejä opettajien ja opiskelijoiden välillä, lumoutuu lumisateesta ja ihailee toisensa sulavasti ohittavia raitiovaunuja. Nigerialainen Onyekachukwu Iwuchukwu, itsekin näytelmäkirjailija on väitellyt kotimaansa draamakirjallisuudesta. Toisin kuin Iwuchukwun omassa yliopistossa, Helsingissä opiskelijat ovat haastaneet opettajansa, kun puhe on näytelmien henkilöhahmoista. Toisinaan kulttuurierot eivät pienene edes selittämällä, mutta esimerkiksi perinteisen teatterin harjoitusprosessit eroavat toisistaan tuskin ollenkaan, oli sitten kyse länsimaalaisesta tai nigerialaisesta tavasta tehdä teatteria, sanoo Iwuchukwu omiin tutkimuksiinsa perustuen. Ensimmäinen vuoden 2024 vierailujaksoista on juuri päättymässä, halusimme kysyä häneltä tunnelmia tänään: Onyekachukwu Iwuchukwu, mitä kuuluu?
Onyekachukwu Iwuchukwu: Katselen kahdeksannen kerroksen asuntoni ikkunasta lumisadetta. Olen niin onnellinen. En ole lähdössä minnekään tänään lumisateen takia, olen vain katsellut ikkunasta avautuvia maisemia aamusta lähtien. Aloitan päiväni ihailemalla näkymää, ja illalla palatessani kotiin jatkan sen katselemista. Kaukana näen Suomenlahden, ja Tallinnaan meneviä ja Tallinnasta tulevia laivoja – olen itsekin matkustanut niillä. Käydessäni Michiganissa näin jonkin verran lunta, mutta en ole kokenut mitään tämän kaltaista. Kokemus kun lumihiutaleet leijuvat taivaalta alas keholleni on aivan ihana.
Olen ollut Helsingissä kuusi viikkoa, ja takana on lukemattomia kokemuksia. En edes oikein tiedä miten kuvailisin kokemustani. Ihmiset, korkeakoulu – kaikki ovat olleet niin ihania, lämpimiä, ystävällisiä. Se jolla on ollut suurin vaikutus itseeni, on varmaan opiskelijoiden ja opettajien väliset suhteet. Täällä on sellainen opiskelijoiden ja opettajien välinen suhde, josta olen aina unelmoinut: henkilökohtainen ja epävirallinen. Omassa yliopistossani luennoitsija seisoo luentosalin yhdessä päässä, ja puhuu taukoamatta, kun taas opiskelijat kirjoittavat muistiinpanoja, eivätkä uskalla esittää kysymyksiä. Meillä on luentosaleissa 100–200 opiskelijaa yhdellä luennolla, ei siinä pysty kehittämään henkilökohtaisia suhteita heihin. Täällä Helsingissä olen käynyt keskusteluja opiskelijoiden kanssa, he ovat kyseenalaistaneet valintojani, ja minä puolestani olen joutunut perustelemaan niitä.
Täällä on sellainen opiskelijoiden ja opettajien välinen suhde, josta olen aina unelmoinut: henkilökohtainen ja epävirallinen.
Eräällä luennolla opiskelija kyseenalaisti esimerkiksi näytelmässäni olevan mieshenkilön, ja päätökseni tehdä hänestä paha. Hänen mukaansa hahmo ei ollut realistinen, joten jouduin selittelemään pitkään päätöstäni ja kulttuurisia lähtökohtiani, eikä hän siltikään vakuuttunut selityksistäni. (Nauraen) Joskus kulttuurierot ovat ylipääsemättömiä. Se mikä omassa kulttuurissani on mahdollista, ei ehkä täällä ole mahdollista. Joten kokemukseni näistä kohtaamisista opiskelijoiden kanssa ovat olleet toisinaan hilpeitä.
Olen myös seurannut suurella mielenkiinnolla sitä, miten Teatterikorkeakoulu seuraa digitaalista aikaa samassa tahdissa kehityksen kanssa ja vastaa muuttuvan yhteiskunnan vaatimuksiin. Olen myös Tallinnassa kokenut Eesti muusika- ja teatriakademian opiskelijoiden tekemän kävelykuunnelmateoksen, joka tarjosi itselleni aivan uudenkaltaisen teatterikokemuksen.
Kirjoitin aikoinaan tutkielman ns. perinteisen teatterin harjoitusprosesseista, jossa totesin, että jokainen vaihe länsimaalaisen teatterin harjoitusprosessista löytyy myös omasta perinteisestä teatteristamme, tekstin valinnasta viimeiseen esitykseen saakka – eivät ne erot ole suuria.
Olen täällä ollessani jopa kirjoittanut näytelmän, jonka olen sijoittanut Helsinkiin. Näytelmässä käsitellään parisuhdeväkivaltaa ja lasten laiminlyöntiä. En ole ihan varma, miten nämä aiheet istuvat tänne, mutta itseäni kiinnostaa nuorten rikollisuus ja tekijät, jotka saattavat johtaa siihen, että nuoret hakeutuvat katujengeihin. Tulen käymään lisää keskusteluja näytelmästä Teatterikorkeakoulun henkilökunnan kanssa, ja olen jo nyt kiitollinen siitä, että sain kuulla tekstini ammattinäyttelijöiden lukemana.
Mutta en ole ollut täällä tarpeeksi pitkään, jotta olisin pystynyt muodostamaan mitään erityistä näkemystä suomalaisesta näytelmäkirjallisuudesta saatikka teatterista. Olen kuitenkin huomannut, että täällä ollaan todella ahkeria ja sitoutuneita työhön. Täällä ihan uppoudutaan tekemiseen ja ollaan todella kiireisiä. Arvostan töihin uppoutumista, olen samanlainen omassa yliopistossani – mutta meillä arvostetaan myös yhteisöllisyyttä – ja nautin siitä, kun kotiin tullessani naapurini kyselevät miten päiväni on mennyt.
Näytelmiäni ei ole esitetty ulkomailla – paitsi Ruotsissa lukudraamana. Wisconsinin yliopistossa näin taannoin nigerialaisen näytelmän pohjalta tehdyn esityksen. Näytelmäkirjailija Tess Onwueme oli yliopistossa töissä, ja minut kutsuttiin sinne luennoimaan väitöskirjani aiheesta, joka käsittelee kapinaa hänen näytelmissään. Esityksen kaikki näyttelijät olivat valkoihoisia, mutta Onwueme oli hankkinut heille kaikille perinteiset nigerialaiset puvut. Oma näytelmäni Choices (2014) on sekoitus perinteistä ja nykyteatteria. Omasta mielestäni kuka tahansa voi esittää näytelmäni rooleja, mutta olisi hieno ele heijastaa nigerialaista kulttuuria esimerkiksi juuri vaatteiden kautta. Viimeiset kolme näytelmääni yhdistävät kokemuksia maaseudusta ja modernista kaupunkielämästä.
Otamme palan elämää, ja kuvittelemme siitä tarinan.
Oma näkemykseni näytelmäkirjailijana on, että teatteri heijastaa yhteiskuntaa, ja voit näytelmäkirjailijana kuvata ainoastaan sitä yhteiskuntaa, jonka tunnet. Mutta kyllä me Nigeriassa esitämme Shakespearea, Molièrea ja muita klassikoita. Ja niiden esittäminen edellyttää menneen ajan tutkimista, ja yhteisten tekijöiden löytämistä nykyajan kanssa. Mutta ennen kaikkea sanoisin kuitenkin, että teatterintekijöiltä edellytetään mielikuvitusta – eihän teatterin tekeminen suinkaan ole todellisuuden luomista. Otamme palan elämää, ja kuvittelemme siitä tarinan.
Lähden sunnuntaina takaisin Nigeriaan, mutta tulen tänne taas kuudeksi viikoksi syksyllä. On ollut todella erityistä tulla näin hyvin kohdelluksi, aivan kuin minä olisin joku merkittävä henkilö. (Nauraen) Vaikka olen pienikokoinen! Täällä ollessani olen kiinnostuksella seurannut ja hämmentyneenä ihmetellyt esimerkiksi sitä miten vaatimaton Teatterikorkeakoulun dekaani Otso Huopaniemi onkaan. Hän moikkaa kaikkia, ja käyttää ratikkaa! Omassa yliopistossani jos joku unohtaa kutsua professoria ’tohtori-siksi-tai-täksi’, saattaa joutua ongelmiin, siellä hierarkiat ovat yhä vahvoja. Olen nauttinut täällä olevasta tavasta käyttää kaikista etunimiä.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että olen ihaillut suuresti raitiovaunujen kiskoja täällä Helsingissä. Ne on sijoitettu niin lähelle vastaantulevia kiskoja, että kun vaunut ohittavat toisensa, jännitän ja pidättelen henkeäni – mutta ne liikkuvatkin soljuvasti toistensa ohi, kaartaen kauniisti. (Nauraen) Ja liikennevalot! Ne toimivat niin hyvin! Täällä ei ole sähkökatkoja kuten omassa maassani, jossa poliitikot ovat tuhoamassa kansakuntamme. Näistä seikoista huolimatta rakastan Nigeriassa asumista ja rakastan yhteisöllisyyttämme, jonka mainitsin jo aikaisemmin. Kun saavun kotiin naapurini tulevat kysymään milloin olen palannut Suomesta ja tiedustelemaan kuulumisiani.
Onyekachukwu Iwuchukwu on nigerialainen näytelmäkirjailija ja yliopistolehtori. Hän on työskennellyt Nnamdi Azikiwe Universityssä ja National Open University of Nigeriassa luennoitsijana. Hän toimii Calabar Study Centren johtajana, joka auttaa opiskelijoita eri sosioekonomisista taustoista. Hän on väitellyt vuonna 2010 ja julkaissut useita teoksia ja artikkeleita etenkin afrikkalaisesta näytelmäkirjallisuudesta. Hän on NOUN teatterin perustaja ja johtaja.
Iwuchukwu on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa vieraileva professori vuonna 2024. Teatterikorkeakoulun haastattelussa (15.12.2023) Iwuchukwu kertoo omasta teatteritaustastaan ja taiteellisesta toiminnastaan.
Valokuva: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuviikolla. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.