Osaamisen kehittäminen


Kääntäjätyöpaja

Näytelmäkääntäjien työpajaan lokakuussa osallistui 13 kääntäjää, jotka kääntävät englanniksi, espanjaksi, saksaksi, tšekiksi, venäjäksi ja viroksi. Työpaja on kääntämisen ammattilaisille räätälöityä jatkokoulutusta ja valmennusta draaman kääntämisen erityispiirteisiin. Vuorovaikutteinen koulutusmuoto toteutettiin yhteistyössä työpajaviikon vetäjän, suomentajan ja dramaturgin Jukka-Pekka Pajusen, Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelman ja Uuden näytelmän ohjelman (UNO) kanssa. Yhden kääntäjän matkakustannuksiin osallistui Kirjallisuuden vientikeskus FILI.

Näkökulma: Kääntäjä Alžběta Štollová

Minulla on kokemusta sekä kirjojen että näytelmien kääntämisestä. Huomaan, että molemmat työt täydentävät toisiaan monin eri tavoin. Mainitsen tässä vain ne, jotka koen joka päivä: kääntämällä lastenkirjoja opin paremmaksi näytelmäkääntäjäksi ja osaan ajatella toistoja, draamallista kaarta, huudahduksia ja ylipäätään ääneen lausuttavia repliikkejä ja niiden merkityksiä teoksen kokonaisuudessa. Kääntämällä näytelmää, kerään kokemuksia kirjoissa esiintyvien hahmojen syvempään ja monikerroksellisempaan ymmärtämiseen, tilojen ja tunnetilojen vaihtumisen tahtiin ja tilannekomiikan nopeampaan tajuamiseen.

Näytelmätekstejä julkaistaan harvoin, näytelmäkäännöksiä ns. pienistä kielistä vielä vähemmän. Vuonna 2012 minulta kuitenkin tilattiin käännös Sirkku Peltolan Suomen hevosesta (2004) viisi Pohjoismaista nykynäytelmää sisältävään antologiaan. Juuri Suomen hevonen on suomentaja, dramaturgi Jukka-Pekka Pajusen mukaan niitä suomalaisia näytelmiä, jotka voivat putkahtaa esiin missä päin maailmaa vaan. Näin on käynyt myös ”tšekkiläiselle“ Suomen hevoselle, joka sai kantaesityksensä vasta keväällä 2019 Klicperovo divadlo -teatterissa Hradec Královéssa ja joka on sen ohjelmistossa ainakin kevääseen 2020, todennäköisesti myös sen jälkeen. Esitys kerää kiitosta ja suosiota.

Sinnikkyyttä ja pitkää juoksua

Suomen hevonen Tšekissä joutui juoksemaan kuusi vuotta pitkää juoksuaan ”näkymättömänä” ennen kuin sai mahdollisuutensa loistaa teatterin lavalla. Kääntäjänä, teatterialan ammattilaisena ja uteliaana katsojana voin toivoa vain yhtä: olkoon jokainen suomalainen näytelmäteksti niin sisukas kuin Suomen hevonen!

Pitkäjänteinen suhteiden ylläpito vaatii osaamista, tukea, tuntemusta ja sitkeyttä. Olen sitä mieltä, että näytelmien kääntäjä on tässä keskeisessä asemassa ja tätä ei saa jättää yksin. Kun ajattelen omia – sekä aikaan saatuja että tulevia – näytelmäkäännöstöitäni, huomaan, että näytelmien tuntemus ja varsinainen käännöstyö ovat vain osa näytelmäkääntäjän työstä.

Minun on perehdyttävä teattereiden ohjelmistolinjoihin ja seurattava monenlaista teatteria. Minun tärkeimpiä työtehtäviäni on tunnistaa ero nähdyn ja luetun välillä ja ymmärtää, mikä teksti voisi toimia jossakin teatterissa Tšekissä. Minun on löydettävä sellaiset tekstit, jotka käännöksessä säilyttävät näytelmän mahdollisuudet tulkintoihin ja puhuttelevat eri kulttuurissa kasvanutta teatterintekijää, joka olisi valmis viemään käännöstekstin näyttämölle.

Vuonna 2012 osallistuin prahalaisen DILIA-agentuurin järjestämään käännöspajaan, jossa oli yksi paikka suomesta kääntävälle. Sain itse valita tekstin työpajaa varten. Valitsin Saara Turusen Puputytön (2007). Kaikkien käännösten valmistuttua järjestettiin lukuilta, jolloin esitettiin pätkiä jokaisesta uudesta käännöksestä. Kääntämäni Puputyttö onnistui niin hyvin, että Prahassa toimiva LETÍ-teatteri otti sen ohjelmistoonsa. Sen jälkeen minun on ollut helpompaa kääntää muut Saara Turusen kirjoittamat tekstit. Turusesta on tullut tunnettu näytelmäkirjailija Tšekissä. Pidän itsestäänselvyytenä, että hyvä ja ammattilainen näytelmäkääntäjä oma-aloitteisesti seuraa alaansa ja luo uusia kontakteja. Siksi on ollut suuri ilo osallistua jo neljä kertaa näytelmäkääntäjien työpajaan, jota TINFO järjestää. Viikon kestävä tiivis jatkokoulutus tarjoaa minulle aina uudet ja parhaat eväät työni tekemiseen. Työpajan antia on, että saan henkilökohtaisesti tutustua muihin näytelmäkääntäjiin eri maista ja saada hyödyllistä vertaistukea. Ja juuri työpajassa sain ensi kerran kuulla Saara Turusesta ja hänen näytelmästään Puputyttö.

Uskon, että on vain ajan kysymys, jolloin TINFO-apurahalla tuettuja käännöksiäni Pipsa Longan näytelmistä Lauluja harmaan meren laidalta (2011) ja Toinen luonto (2016) nähdään Tšekissä teatterin lavalla.                     

Alžběta Štollová

Näkökulma: Tabatha Leggett

Synnyin ja kasvoin Englannissa, mutta olen puoliksi suomalainen. Muutin Helsinkiin pari vuotta sitten, ja olin innoissani siitä, että minulla oli vihdoin mahdollisuus tutustua Suomen teatterimaailmaan kunnolla.
Ensimmäinen näytelmä, jonka näin Helsingissä oli Saara Turusen Medusan Huone Q-teatterissa. Hauska, provosoiva, ajatuksia herättävä ja viihdyttävä teos oli hieno johdanto Suomen teatterimaailmaan. Olen sen jälkeen käynyt teatterissa niin usein kuin on ollut mahdollista. Nauroin ja itkin vuorotellen, kun näin KOM-teatterin Valehtelijan peruukin. Oopperassa näkemäni Peppi Pitkätossu -baletti vei minut ajatuksissani lapsuuteeni, ja Kansallisteatterin lavalla esitetty Musta laatikko sai minut ajattelemaan asioita uudelta kannalta.

Ilahduin, kun TINFO kutsui minut vuotiseen kääntäjätyöpajaan. Meitä oli 13 kääntäjää, jotka käännämme suomalaisia näytelmiä englannin, espanjan, saksan, tšekin, venäjän ja viron kielille. Työpajaviikolla kävimme teatterissa, ja mikä hienointa, saimme lukea uusia näytelmiä, kuten Marie Kajavan Pussycat, Eeva Turusen Isoisä ja Elli Salon Alina.

Keskustelumme näytelmien kääntämisestä ja teatterista olivat tosi hyödyllisiä. Esille tuli erityisesti kysymys siitä, mitä tekstien kansainvälinen liikkuvuus vaatii. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että menestyäkseen ulkomailla, näytelmän on rohkeasti tarjottava jotain uutta ja sisällön on oltava sellainen, että siihen yleisö voi samaistua.

Ennen muuttoani Suomeen asuin Lontoossa lähes 10 vuotta. Lontoossa on uskomaton määrä upeita teattereita ja tarjonta on laaja. Mutta olen silti sitä mieltä, että käännettyjä teoksia on tarjolla aivan liian vähän.

Työpajan jälkeen olen toiveikas, että TINFOn avulla brittiyleisö saa mahdollisuuden kokea myös suomalaisen teatterin antia, johon itse olen täysin ihastunut.

Tabatha Leggett

Performanssipäivät – Tiedosta valtaa

TINFO järjesti 7.10.2019 yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa performanssi- ja esitystaiteen ammattilaispäivät, joissa keskityttiin dokumentointiin ja tiedolla vaikuttamiseen. Päiville osallistui kolmisenkymmentä alalla työskentelevää.

Performanssi ja esitystaide kyseenalaistavat ja murtavat perinteistä arkistologiikkaa. Teoksista jää fragmentaarisia jälkiä ja kuvia ja niiden pohjalta kokemuksia. Ne tuottavat ruumiillista tietoa, ne nostavat esiin vastamuistia kirjoitettujen dokumenttien rinnalle ja kyseenalaistavat kilpailulle ja yksinomistukselle perustuvaa praksista. Päivillä pohdittiin keinoja, joilla lisätä arvostusta performanssiin liittyvää ruumiillista tietoa ja kehollista tietämistä kohtaan. Tärkeänä nähtiin saada tukea myös taiteilijoiden työn dokumentoinnille ja arkistoinnille sekä keskinäisen tiedon jakamiselle.  

Keskeiseksi nousi tietoisuus vallasta. Jos et itse käytä valtaa, joku muu käyttää sitä puolestasi. Jos et itse kuulu taideinstituutioihin, joka muu tekee niissä työn puolestasi. Taiteilijoiden tulisi huolehtia myös taidekentästä eikä luovuttaa valtaa ja vallan tuomaa vastuuta pois. Tällaisen kysymyksen esitti performanssipäivien keynote puhuja Antti Majava, jonka mukaan taiteilijat eivät ole riittävän kiinnostuneita valtarakenteista, hallinnosta ja instituutioista.