15.01.2025

Oulun teatteri Perillä

Parempaa palvelua 

Oulun teatterin saama suuri säätiöapuraha laitetaan aiempaa laadukkaampaan ja monimuotoisempaan ohjelmistoon, jonka on tarkoitus tavoittaa taloon sekä uusia tekijöitä että uutta yleisöä. Teatterin taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion mielestä parhaat taiteelliset voitot voivat hyvin tietää myös parhaita myyntivoittoja. Apuraha auttaa taidelaitosta valitsemallaan monimuotoisuuden tiellä, kohti yhä parempaa palvelua. Toimittaja Eeva Kauppisen kirjoittamasta artikkelista luemme, mitä Jane ja Aatos Erkon säätiön myöntämällä, melkein puolen miljoonan euron rahoituksella tullaan saamaan aikaan. 
 
Koko esittävän taiteen ala on vakavassa kriisissä ja sen tulevaisuus on vaarannettu. Tätä mieltä on Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio. Petteri Orpon johtama hallitus tekee päätöksiä, joiden seuraamuksia se ei tunne lainkaan. 
 
”Onhan tämä ihan karmaiseva suunta. Hallitus ei tajua vähääkään siitä, mitä se päättää”, Lehmuskallio sanoo. 
 
Vallanpitäjät ikään kuin kokeilevat jäätä, että murtuuko se nyt toimijoiden alta vai jatkuuko hiihto entiseen malliin, ehkä vapaaehtoisvoimin. Oulun teatterin valtionosuudet vuodelle 2025 putosivat 5,7 prosenttia eli 157 481 euroa. Se on vähemmän kuin keskimäärin, sillä joidenkin teattereiden rahoitus vähenee jopa 10–17 prosenttia. Kun jaettavaa rahaa ei riitä, vos-toimijoiden henkilötyövuosivaje kasvaa vuosi vuodelta. 
 
Lähes yhtä aikaa valtionosuusleikkausten kanssa Taiteen edistämiskeskus leikkasi kokonaan pois myös Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalin avustuksen, 40 000 euroa, ja nyt festivaalin jatko on katkolla. 
 
Tiedotteessaan opetus- ja kulttuuriministeriö totesi, että hallituslinjausten mukaisesti lastenteatteritoimijoita ja kiertuetoimintaa harjoittavia teattereita on suojeltu rahoituspäätöksissä. 
 
”Siellä ne vain kiillottelevat kilpeään. Ministeriön viesti on ristiriitainen suhteessa siihen, miten meidän festivaalille kävi.”  
 
“Kaikki kaupunginteatterit tekevät ohjelmistoa myös lapsille. Rahoituksen pienentyessä vähenevät juuri ne tuotannot, jotka ovat vähiten tuottavia”, Lehmuskallio huomauttaa. Kuten juuri lastenteatteri sen halvempien lippujen takia. 
 
”Todellisuudessa lastenteatterin suojelemisen sijaan leikataan nimenomaan mahdollisuuksista palvella näitä jo valmiiksi haavoittuvammassa asemassa olevia yleisöjä.” 
  
 

Tukea taiteelliseen riskinottoon 

Synkkien leikkauspäätösten ohessa Alma Lehmuskallio on iloinen, että Oulun teatteri sai Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 497 000 euron apurahan hankkeelle, jonka tavoite on moninaistaa suuren näyttämön sisältöjä vuosina 2025–2027. 
 
Hankkeen nimi on Suuren näyttämön teosten monimuotoisuus ja kansainvälinen osaaminen tulevaisuustekijöinä.  Kyseessä on kehittämisraha, jolla ei voi rahoittaa teatterin perustoimintaa. Lehmuskallion mukaan säätiöltä saadulla apurahalla juuri tähän saumaan on sekä henkisesti että konkreettisesti iso merkitys. 
 
Alma Lehmuskallio”Ulkopuolisen avustuksen ajoitus on erinomainen. Lähdimme hakemaan apurahaa jo ennen kuin leikkausuutiset realisoituivat, koska emme halua muuttaa teatterin taiteellista linjaa ja luopua monimuotoisuuden kehittämisestä”, Lehmuskallio kertoo. ”Samaan aikaan koen surua siitä, että teattereiden kehittämiseen liittyvää panostusta ei pysty löytämään teattereiden pysyvästä rahoituksesta.” 
 
Kun rahoitus supistuu, se tarkoittaa Lehmuskallion mielestä vääjäämättä myyntivarmempaa ohjelmistoa ja monimuotoisuuden vähenemistä: pienempien taiteellisten riskien ottamista, vähemmän vierailevia taiteilijoita sekä vähemmän tilattuja näytelmiä eli uusia kantaesityksiä. 
 
”Vastuullisena johtajana ajattelen, että en halua tehdä niin. En kestä sitä, että teatterin ohjelmisto menee myynti edellä siihen suuntaan, että näyttämöllä on se valkoinen mies pulassa kolmen rakastajattarensa keskellä”, hän toteaa. ”Siinä jää niin paljon maailmasta ja teatterista käsittelemättä.” 
 
Hänen mielestään olisi vaarallista ajattelua, jos teatteri alkaisi tyypittää, että Oulussa menevät vain hauskat ja kevyet jutut. Kun myyntitulojen merkitys korostuu, kasvaa paine valita etenkin suurelle näyttämölle tuttua ja turvallista. 
 
”En halua, että kevennämme ohjelmistoa taiteellisen kunnianhimon kustannuksella, ja ehkä erityisesti vielä niiden vähemmistöaiheiden tai sen hyvän kehityksen kustannuksella, millä tiellä olemme olleet jo jonkin aikaa monimuotoisempaa teatteria kohti”, sanoo Lehmuskallio. ”En halua, että me mennään teatterina taaksepäin. Haluan, että me mennään eteenpäin. Kaikista parhaat taiteelliset voitot voivat tietenkin olla myös kaikista parhaita myyntivoittoja.” 
 
 

Monimuotoisuus tavoitteena 

Jane ja Aatos Erkon hankeapurahalla Oulun teatteri toteuttaa kuusi suuren näyttämön produktiota. Esityksillä tavoitellaan etenkin eritaustaisia ja ei-suomenkielisiä katsojia sekä 13–18 -vuotiasta yleisöä. 
 
Hankkeella on kolme tavoitetta: ykkösenä on sisältöjen ja tekijöiden monimuotoisuus, kakkosena eri esittävän taiteen lajien monimuotoisuus ja kolmantena kansainvälisen osaamisen kehittäminen. 
 
”Taide osaltaan määrittelee sitä, miltä suomalaisuus näyttää ja kenen näkökulmia pidetään olennaisina. Vähemmistönäkökulmien huomiotta jättäminen ei vastaa nykymaailmaa”, Lehmuskallio toteaa. ”Siksi olen poiminut sekä eritaustaiset että nuoret. Nämä ovat selvästi kohderyhmiä, joita emme ehkä palvele parhaalla mahdollisella tavalla, tai näitä haluttaisiin palvella paremmin. Heille räätälöityjä produktioita on suunnitelmassa sisällä.” 
 
Nyt tammikuussa alkavan suuren näyttämön monimuotoisuushankkeen ensimmäinen tuotanto on kantaesitysnäytelmä Perillä – Destination. Sen ovat kirjoittaneet Oulun teatterin dramaturgi Jukka Heinänen sekä Helsingissä ja Berliinissä toimiva kuva- ja äänitaiteilija, teatterintekijä Moe Mustafa yhdessä. 
 
Perillä sijoittuu tavalliseen suomalaiseen kerrostaloon, jonka rappukäytävässä erilaiset ihmiset, monikulttuuriset taustat, muistot ja käsitykset kodista kohtaavat. 
 
Jukka Heinänen kertoo, että mukaan haluttiin heti käsikirjoitusvaiheessa kokemusasiantuntija suunnittelemaan tiettyjä hahmoja. Heinänen kertoo, että tavoitteena on aiempaa monimuotoisempi tekijäporukka niin suunnittelijapuolella kuin siinä, mikä näkyy yleisölle. 
Jukka Heinänen
”Oli itsestään selvää, etten yksin viisikymppisenä valkoisena miehenä pysty kirjoittamaan maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, enkä uskalla ottaa sitä vastuuta. Moe Mustafan mukanaolo oli helpotus”, Heinänen sanoo. ”Häneltä tulleet ideat eivät ole niin stereotyyppisiä kuin minun saattaisivat olla, kun katson näitä asioita ulkopuolelta. Antaa sen äänen kuulua, jolla on omakohtaista kokemusta asiasta.” 
 
Näytelmään haettiin maahanmuuttajille ja kantasuomalaisille yhteisiä teemoja. 
 
”Ei me tätä tehdessä ajatella, että tämä on maahanmuuttajajuttu, vaan tarina kerrostalosta, jossa asuu eritaustaisia ihmisiä. Nykyisin ovissa on myös ulkomaalaisperäisiä nimiä”, Heinänen toteaa. ”Tematiikka liittyy kodin kaipuuseen ja turvapaikan löytämiseen ylipäätään. Kysymys siitä, onko elämä jatkuvaa liikettä vai sitä, että rakennetaan pesä ja pysytään siellä.” 
 
Heinäselle näyttämön monimuotoisuus on ”ihan hiton tärkeää”.  ”Suomi on monikulttuuristunut; mikä meidän katukuva on, kenen tarinoita kuullaan ja keitä me nostetaan näyttämölle. Kaupunginteatterina meidän pitäisi olla niidenkin teatteri, jota ovat tulleet muualta,” hän sanoo. ”Juuri tämänkaltaiset jutut Jane ja Aatos Erkon säätiön myöntämä hankeapuraha mahdollistaa. Uudet avaukset jäisivät ilman sitä helposti tekemättä.” 
 
Näytelmän esityskielet ovat suomi, englanti ja arabia. Lisäksi esitys tekstitetään englanniksi, niin kuin kaikki Oulun teatterin suuren näyttämön tuotannot jatkossa. 
 
 

Teatteri poteroitumista vastaan 

Teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio myöntää, että Perillä-näytelmän kaltaiset suuren näyttämön produktiot ovat taloudellinen riski, koska niillä tavoitellaan myös uusia yleisöjä. Mutta ne ovat tärkeitä, koska yhteiskunnassa näkyy poteroitumista. 
 
”Toivoisin, että inklusiivisuus läpäisisi mahdollisimman hyvin koko meidän ohjelmiston ja kaiken toiminnan. Se on aivan elinehto meidän teatterin tulevaisuudelle, mutta myös inhimillisen maailman kannalta. Mutta me ei olla kyllä vielä siellä.” 
 
Oulussa vähemmistöt ovat aika pienet. Niitäkään ei Lehmuskallion mielestä pitäisi hukata vaan löytää heidät sisään teatterin ja kulttuurien vuoropuheluun. 
 
”Meillä on ehdottomasti velvollisuus valjastaa teatteri siihen, että erilaiset kulttuurit, äänet ja ajattelutavat loistaisivat näyttämöltä. Teatterilla on älyttömän siisti kyky luoda yhteyksiä ihmisten välille huolimatta siitä, mistä taustasta he tulevat ja millaisia he ovat.” 
 
Jokainen kuudesta Erkkojen säätiön apurahan avulla tuotettavasta teoksesta toteutetaan eri tavalla. Kolme niistä on kokonaan Oulun teatterin omia tuotantoja, kaksi puhtaasti vierailutuotantoja ja yksi yhteistuotanto, jossa on Oulun teatterin lisäksi mukana yksi suomalainen ja yksi kansainvälinen kumppani. 
 
”Vierailuista todennäköisesti molemmat osuvat tanssin alalle. Toinen tehdään yhteistyössä Tanssin talon kanssa ja toinen on todennäköisesti kansainvälinen tanssivierailu. Jos me emme tuo suuren näyttämön nykytanssi- ja sirkusteoksia Oulun alueelle, niitä ei yksinkertaisesti voi nähdä täällä.” 
 
Onko tämä sellainen malli, joka kannattaisi levittää suurille näyttämöille myös muualle Suomeen? 
 
”Toivoisin, että tämmöinen herättäisi toivoa. Kaikki teatterinjohtajat, joilla on suuria näyttämöitä, painivat enemmän tai vähemmän samojen kysymysten kanssa.” 
 
Suuren näyttämön kysymys on Alma Lehmuskallion mielestä ”ihan sairaan kiinnostava”. ”Suomen teattereiden arkkitehtoninen rakenne on väärä nykyajassa. Yhtenäiskulttuurissa kaikki tulivat katsomaan samoja juttuja, tai tulivat teatteriin joka tapauksessa, sama mitä siellä meni”, Lehmuskallio vertaa. ”Nyt on menty yhä enemmän sitä kohti, että haluamme tarjota ja tehdä yksilöllisiä valintoja, jolloin meillä pitäisi olla kaksitoista pientä näyttämöä, joissa menee pienille porukoille omia esityksiään. Mutta on älyttömän kiinnostavaa yrittää löytää niitä teoksia, jotka voisivat yhdistää suurempaa yleisöä nykyajassa.” 
 
 

Säilytä ja uudistu samaan aikaan 

Oulun teatterin laajassa lasijulkisivussa lukee isoilla tikkukirjaimilla teatterin slogan: Rohkeasti uudistuva kaikkien teatteri. Teksti ilmestyi ikkunaan Alma Lehmuskallion johtajakaudella, joka alkoi vuoden 2020 alusta ja jatkuu vuoden 2026 loppuun. 
 
Miten ja miksi teatterin on jatkuvasti uudistuttava? 
 
”Siinä on monta asiaa päällekkäin. Se on jatkuvaa tasapainon hakemista. Meillä on kaupunginteatterina toisaalta jonkunlainen säilyttävä tehtävä, miten me säilytetään teatteritaide, siihen kuuluvat klassikot ja teatteri sellaisena kuin se on ollut jostakin nuotiopiiristä lähtien. Miten me opetetaan vaikka lapsille ja nuorille, että tämmöinen taidemuoto on olemassa ja näin sitä tehdään.” 
 
”Toisaalta on voimakas uudistamisen tarve, millä tavalla olemme oikeasti relevantteja tässä ajassa ja mitä teatterin pitää tulevaisuudessa olla.” 
 
Teatterin muuttajan tehtävä on Alma Lehmuskallion mielestä pohjoisessa radikaalisti erilainen kuin Etelä-Suomessa. 
 
”Olin ollut Oulussa jo muutaman vuoden töissä, kun tajusin, että yritän toteuttaa esittävän taiteen moninaisuutta tässä yhdessä teatterissa. Että samaan aikaan olemme Kansallisteatteri, Q-teatteri, Teatteri Takomo, Tanssin talo ja Cirko.” 
 
”Meillä on alueen ainoana isona teatterina aivan mielipuolisesti isompi vastuu kuin vaikka pääkaupunkiseudulla. Siellä voi profiloitua aika tarkastikin. Mutta jos me ei täytetä näitä kaikkia tehtäviä, niin sitä ei tee suuren näyttämön mittakaavassa kukaan muukaan täällä. Meillä ei kuitenkaan ole semmoista aluetukea, erillisrahoitusta, jolla me tuotaisiin esimerkiksi sirkus- ja tanssiesityksiä vaikka meidän suurelle näyttämölle.” 
 
Pitäisikö Suomessa olla olemassa tällaista aluekehitysrahaa tietyille teatterin vetureille? 
 
”Pitäisi olla kehittämisrahaa ylipäätänsä. Se on tosi iso ongelma koko alalla, että emme ehdi eikä meillä ole rahaa miettiä tulevaisuutta. Se sanonta on osuva, että pitää koko ajan juosta kovempaa ja kovempaa pysyäkseen edes paikallaan. Siltä just tuntuu.” 
 
 
Eeva Kauppinen 
 
Eeva Kauppinen on kulttuuritoimittaja, tanssi- ja teatterikriitikko Oulusta. Hän on työskennellyt sanomalehti Kalevassa vuodesta 1985 ja kirjoittanut Pohjois-Suomen aiheista Teatteri&Tanssi+sirkus-lehteen avustajana vuodesta 1999-2024. 
 
 
Valokuva on markkinointikuva Oulun teatteriin tekeillä olevasta esityksestä Perillä. Kuvassa ovat Moe Mustafa, Merja Pietilä, Youssef Asad Alkhatib ja Henri Halkola. Kuvaaaja on Kaisa Tiri.
 
Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehti oli tilannut jutun Eeva Kauppiselta vuoden 2024 viimeiseen, joulukuun numeroon, joka ei lehden konkurssin takia koskaan ilmestynyt. Kauppinen tarjosi artikkelin julkaistavaksi TINFO-verkkosivustolla.

Sinua voisi kiinnostaa

Apurahat Hankkeet Haastattelu Artikkeli