Pavel Semtšenko, mitä kuuluu? 

 

Pavel Semtšenko: Näin ensi-illan alla aikaa on aina liian vähän. Prosessi alkaa tuntua ruumiissa. Tarvitsisit lisää aikaa, lisää vaikka mitä. Eilen tuntui siltä kuin olisin tarvinnut lisää käsiä – ainakin neljä lisää –  ehtiäkseni rakentaa kaiken valmiiksi. Prosessia vaikeuttaa se seikka, ettemme ole teatterissa, vaan rakennamme näyttämön ja katsomon Vuosaaren vanhan koulurakennuksen kirjastoon. Täällä ei ole katossa teatteritekniikkaa, josta ripustaa valoja. Menetin viime viikolla viisi työpäivää maatessani sairaana koronassa ja tervehtyessäni siitä, joten nyt ne on kiireisesti korvattava työnteolla. 

 

Pääsimme tänne harjoittelemaan elokuun alussa. Olen voinut käyttää hyväkseni vanhoja koulun pöytiä ja tuoleja, ja olen myös kerännyt muita tänne jätettyjä vanhoja toimistokalusteita tarpeistoa varten. Puolisoni, pukusuunnittelija Anis Kronidova valmistaa parhaillaan viereisessä huoneessa teokseen tulevia ihmisen kokoisia nukkeja. 

 

Olen koulutukseltani kuvataiteilija, mutta aloin 1980-luvulla näyttelemään, ja 1990-luvulla perustin ystävieni kanssa AKHE-teatterin. Kutsuisin itseäni kuitenkin pikemmin ”lavastajaorjaksi”, tai ”teatteritekniikan operaattoriksi” tai yleisesti visuaaliseksi taiteilijaksi.  

 

En tuntenut valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin kirjoja sen tarkemmin aloittaessani tämän tuotannon suunnittelua. Olin lukenut häneltä pari kirjaa, mutta luin enemmän valmistautuessani tähän projektiin – minua kiinnostaa enemmän teatterissa kuvat kuin sanat, ja onneksi ohjaajat vastaavat sanoista. Onneksi myös luotan ohjaajaamme ja näyttelijöihimme. Minulta on lähinnä pari sanaa, jotka olen poiminut osaksi teoksen lavastusta.  

Aleksijevitšin teoksen dokumentaarisuus on joka tapauksessa kuin aikakone, jonka kautta on mahdollista hypätä takaisin Neuvostoliiton aikaan – omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Olen allerginen neuvostoliittolaiselle ideologialle ja ihmisille kuten näytelmämme päähenkilölle, joiden kanssa kommunikoiminen tuntuu epämukavalta. Nämä ovat henkilöitä menneisyydestäni, opettajia, valvojia. Ympärillä oli näitä aatteen ihmisiä, kuten George Orwellin kirjassa 1984, jotka vahtivat jokaista liikettämme ja yrittivät hallita mieltämme. Kaksinaismoraali oli etenkin viimeisimmän Neuvostokauden aikana voimakasta. Julkisesti toistettiin kommunistista ideologiaa, mutta omassa keittiössä puhuttiin jotain aivan muuta, oltiin normaalisti. Kaikki oli teatteria, syvällä verissä. Julkisesti oli pelattava sääntöjen mukaan. Tämä on yhä meidän venäläisten alitajunnassamme. 

 

Samat mekanismit ovat yhä vallassa Putinin Venäjällä. Putin ei välitä nykyhetkestä tai tulevaisuudesta, hän haluaa vain palauttaa menneen. Tässä esityksessä olemme halunneet tutkia, miten Aleksijevitšin teoksen voi nähdä käsittelevän myös nykyhetken Venäjää ja sen juuria. Kun Aleksijevitšin lailla tarkastelee ihmistä mikroskoopin alla, hahmottaa solut, luuston, lihakset, ihon ja lopulta yhteiskunnan rakenteet. Neuvostoihmisen ajattelun ja hänen omatuntonsa.  

 

Puolitoista vuotta sitten lähdin Venäjältä Suomeen Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Ei puolessatoista vuodessa ehdi sopeutua mihinkään uuteen normaaliin. Itselleni tämä aika on tarkoittanut sitä, että olen vasta alkanut ymmärtämään omia mahdollisuuksiani elämäni uudelleen muokkaamiseen.  

Alussa koin järkytystä, tyhjyyttä ja sisäistä tuskaa. Sitä oli vaikea kestää. Järkytyksen jälkeen sitä alkaa analysoimaan tarkemmin tilannetta, mutta ei sitä kuitenkaan ymmärrä mitä seuraavaksi saattaa tapahtua. Tapahtuuko jotain muutosta tilanteeseen nopeasti, vai vasta vuoden päästä? Alussa ikään kuin odotimme jotain muutosta, nyt minusta tuntuu, että tästä ei ole tulossa lyhyttä tarinaa. Tässä ei ole kyse vuodesta, parista tai edes viidestä. Ehkä tästä tulee kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden koettelemus. Minusta tuntuu kuin minun on löydettävä uusi maanperä Venäjän ulkopuolelta, Suomesta, tai muualta Euroopasta.  

 

Olen ollut onnekas, kun jotenkin olen pystynyt tulemaan toimeen taiteilijana, hankkeita on löytynyt ja minulla on yhä joitakin ystäviä tallella, jotka haluavat tehdä kanssani töitä. Minulla on myös venäläisiä ystäviä, jotka ovat muuttaneet Saksaan tai Ranskaan, osa heistä on ollut onnekkaita ja löytänyt töitä, osa taas ei. Venäjän historiassa on lukuisia toistuvia muuttoaaltoja, ihmiset ovat paenneet sotia ja vallankumouksia, ja jokaisessa maassa on oma erityinen historiansa Venäjän kanssa, joka vaikuttaa siihen, miten Venäjältä paenneet taiteilijat saavat uuden jalansijan kyseisessä maassa. 1900-luvun alussa venäläiset tanssijat ja kuvataiteilijat rikastuttivat Ranskan kulttuurielämää, kun taas Saksassa venäläiset futuristit toivat omia vaikutteitaan saksalaiseen kulttuuriin. 

Haluaisin tulla toimeen taiteilijana ja saada mahdollisuuden tehdä taidettani. Olin viime vuonna onnekas, sain pidettyä taidenäyttelyitä ja tehtyä esityksiä. Tänä vuonna tilanne on ollut vaikeampi, mutta toivottavasti tässä vielä jotain tapahtuu. Ennen kaikkea toivon kuitenkin rauhaa, Venäjän hyökkäyssodan loppumista ja sitä, etteivät ihmiset tappaisi enää toisiaan.  

  

 

Pavel Semtšenko on teatteriohjaaja, näyttelijä, lavastaja ja kuvataiteilija. Hän perusti pietarilaisen AKHE-teatterin Vadim Vasilievin ja Maxim Isaevin kanssa 1989. Ryhmä työskenteli performanssin, elokuvan ja kuvataiteen rajapinnoilla. Vuodesta 1996 lähtien ryhmä suuntautui tietoisemmin kohti teatteria ja alkoi myös esiintyä säännöllisesti teatterifestivaaleilla Venäjällä ja ympäri maailmaa. Teatterin tuotantoja on palkittu muun muassa festivaaleilla Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Teatterin Demokratia, diktatuuri, utopia -trilogia kiellettiin vuonna 2022, jolloin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB alkoi tutkia teatterin toimintaa. Teatterin oli allekirjoitettava sopimus, jolla teatterin jäsenet kiellettiin arvostelemasta Venäjän armeijaa sekä kutsumasta Ukrainan sotaa muuksi kuin erityisoperaatioksi. 

 

Semtšenko on ollut muun muassa taiteilijaresidenssissä Porvoon Taidetehtaalla vuonna 2022, osallistunut New Theatre Helsingin -festivaalille esityksellä 17 ½ Wrong Movements maaliskuussa 2023 ja työskennellyt vuoden aikana pariin otteeseen teatterin parissa Berliinissä.  

 

 

 

 

 

---

Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut