23.03.2021

Performing HEL ohjelmisto

Vuoden 2021 Performing HEL -ohjelmisto

Kahdeksan suomalaisen esittävän taiteen kentän toimijan yhteinen ponnistus, Performing HEL showcase, esittelee syyskuussa 2021 kiinnostavan kattauksen ajankohtaista sirkusta, tanssia ja teatteria Suomesta. Juuri julkaistussa vuoden 2021 ohjelmistossa on mukana 27 kotimaista taiteilijaa ja ryhmää. Poikkeuksellinen vuosi vie osan ohjelmasta verkkoon.

Helsingissä 2.-5.9.2021 jo kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma on suunnattu kansainvälisille ja kotimaisille presenttereille sekä teatteri- ja festivaalijohtajille. Rekisteröityminen verkossa. Rekisteröityminen Online-tapahtumiin 26.8.2021 mennessä.

Monitaiteellisten teosten ja työryhmien runsas määrä näkyy vuoden 2021 ohjelmistossa. Mukana on uransa eri vaiheissa olevia taiteilijoita, joilla on valmiudet kansainväliseen kiertämiseen ja työskentelyyn. Ohjelmiston 12 pitchausta, kahdeksan demoa ja seitsemän täyspitkää esitystä tuovat näytille monipuolisen kokoelman ajankohtaisia teoksia.

Perinteisen näyttämön lisäksi osa tapahtuman teoksista levittäytyy kaupunkitilaan ja VR-maailmaan. Syyskuun alussa järjestettävä Performing HEL osuu jälleen Helsingin juhlaviikkojen viimeiselle viikolle.

Ohjelmisto valittiin avoimen haun kautta tulleista lähes 140 teosehdotuksesta. Lisäksi kolme ohjelmiston esitystä on Helsingin juhlaviikkojen vuoden 2021 kotimaisesta esittävän taiteen ohjelmistosta. Esitysten osalta yhteistyötä tehdään myös Helsinki Biennaalin, Zodiak – Uuden tanssin keskuksen ja Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen kanssa.

Vuoden 2021 Performing HEL -ohjelmiston taiteilijat ja teokset

Ajankohtaiset tiedot: https://www.performinghel.fi/productions/

Pitch

Blind Gut Company: Transparent Surfaces

Agit-Cirk: Ghost Town

Oblivia: Obsessions

Turunen Company: Trilogy of stage productions by Saara Turunen

Sonya Lindfors: camouflage

Janina Rajakangas: Meadow

Sisus: Split Ends

Otava-project: Otava

Essi Rossi & Mihail Durnenkov: A New Project (performance's name TBC)

sadsongskomplex:fi: ...and the rest is silence

Kekäläinen Company: If I Would Lose My Voice

Johanna Nuutinen +CO: SKIN HUNGER

Demo

Sari Palmgren & Co: Joy Riot

Mikko Niemistö: Odd Meters

Race Horse Company: O’DD

Portmanteau: Piste, piste, piste

Jenni-Elina von Bagh: A Prologue 

Maija Hirvanen & Juha Valkeapää: Life as we know it

Carl Knif Company: A Dream Play

Kallo Collective: The Divine Lie (Orig. The Divine Lie - Jumalaton Valhe)

Performance

Michael Baran: Hitler and blondi

Laura Jäntti: The Ghost Sonata (Orig. Aavesonaatti)

Live Art Society: Listening

Fheel Concepts: HOLD ON

Nuua: Vaarna (in collaboration with Cirko – Center for New Circus)

W A U H A U S: A Great Mess (in collaboration with Helsinki Biennial)

Tari Doris, Meri Ekola & Kid Kokko: Disappearing - a passion (part of the Helsinki Festival programme, in collaboration with AISTIT / coming to our senses)

Tiia Kasurinen: I'm not entirely here (cybersad) (part of the Helsinki Festival programme, in collaboration with Zodiak – Center for New Dance)

Tuukka Jukola & Kira Riikonen: Cycle City (part of the Helsinki Festival programme, in collaboration with Zodiak – Center for New Dance)

The pieces for the 2021 event programme were selected by: Manager of International Affairs Katarina Lindholm (Dance Info Finland), Head of International Development Lotta Nevalainen (CircusInfo Finland), Director Linnea Stara (Theatre Info Finland TINFO), Head of Production Eeva Bergroth (Klockriketeatern), Artistic Director Erik Söderblom (Espoo City Theatre), Dramaturg Maria Lundström (The Swedish Theatre), Dramaturg Eva Buchwald (The Finnish National Theatre) and Artistic Director Marko Ahtisaari (Helsinki Festival). 

The aim of this event, which has been supported by the Finnish Ministry of Education and Culture, is to promote sales and export of Finnish performing arts. The 2021 event is being organised by Dance Info Finland and CircusInfo Finland, in collaboration with Helsinki Festival, Espoo City Theatre, The Swedish Theatre, Klockriketeatern, The Finnish National Theatre, and Theatre Info Finland (TINFO).

More information at www.performinghel.fi

Sinua voisi kiinnostaa

Tapahtumat Ilmoitukset Uutiset