14.05.2021
Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto Anna-Elina Lyytikäiselle
Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuoden 2021 palkinto myönnettiin koskettavista kertomuksista, oivaltavista ohjauksista ja näyttelijäntyön riemusta näyttelijä, ohjaaja, näytelmäkirjailija Anna-Elina Lyytikäiselle. Palkinnon arvo on 15 000 euroa.
Anna-Elina Lyytikäinen (s. 1971 Kuopiossa) on suorittanut sekä näyttelijän että ohjaajan maisteritutkinnon Teatterikorkeakoulussa.
Viime vuodet Lyytikäinen on toiminut Tampereen Teatterin pääohjaajana, ja elokuun alusta alkaen hän jää freelanceriksi. Lyytikäinen on työskennellyt ohjaajana ja näyttelijänä useissa teattereissa sekä Tampereella että eri puolella Suomea.
Hänen viimeaikaisia näyttelijäntöitään on mm. Vili Tiippanaisen rooli Leea Klemolan Arktiset leikit -näytelmässä. Hän on kirjoittanut ja ohjannut mm. näytelmät 1918 – Teatteri taistelussa ja Sylityksin. Lyytikäisen viime vuosien ohjaustöitä ovat myös Agatha Christien dekkari Eikä yksikään pelastunut, Satu Rasilan koskettava draama Katoava maa ja Sirkku Peltolan kirjoittaman Tyttö ja varis -näytelmän kantaesitys.
Lyytikäinen on alan moniosaaja, jonka kädenjälki on vaikuttava kaikilla osa-alueilla. Urallaan hän on työskennellyt myös lukuisissa elokuva- ja tv-tuotannoissa sekä Tampereen Teatterikesän taiteellisen työryhmän jäsenenä.
Lisätietoja:
Näyttelijä, ohjaaja, näytelmäkirjailija Anna-Elina Lyytikäinen, p. 050 598 4196, anna-elina.lyytikainen@tampereenteatteri.fi
Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Matti Sommarberg, p. 040 502 8836, matti.sommarberg@tuni.fi
https://skr.fi/ajankohtaista/pirkanmaan-kulttuurirahasto-painotti-apurahojen-jaossa-taidetta