07.09.2017

Pohdintaa laadusta ja arvioinnista

Ei taide rajoista piittaa! Eläköön iloisesti sekarotuinen taide ja uudet muodot! Eläköön elävä liikehdintä! Ja samaan hengenvetoon erilaiset laadullisuudet. Ja sitten! Pohdimme yhdessä Teatterikeskuksen Maaria Kuukorennon, Sirkuksen tiedotuskeskuksen Lotta Vaulon ja Reetta Ristimäen kanssa aamukahveilla laatua ja arviointia.  Teatterikeskus pyysi taiteilijoilta pohdintaa oman genrensä laadusta. Miksi? Siksi, että näimme ”teatterin” alueella pienoisena ongelmana vähäisen genretietoisuuden tai -sivistyksen.

Teatteri tullaan niputtaneeksi yhdeksi, esityksiä katsotaan ja arvioidaan väärillä silmälaseilla. Me olemme kuitenkin hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin musiikissa, jossa eri genrejen erilaiset toimintalogiikat tunnustetaan ja tunnistetaan. Tällöin myös arviointi on genrekohtaista ja kontekstisidonnaista. Meillä on siis erilaisia genresidonnaisia ekosysteemejä ja toimintalogiikoita. Ja tietenkin toimintaa suuntaa se, ollaanko omassa tilassa vai tilattomia.

Oli avartavaa lukea taiteilijoiden pohdintoja siitä, miten he näkevät laadun (improvisaatio, nukketeatteri, musiikkiteatteri, naamioteatteri, lastenteatteri, sirkus). Tällainen pohdiskelu on kohottavaa ja arvokasta kohdistuessaan tekemisen ytimeen. Eikä tietenkään mitenkään helppoa tekijöille tai vertais- ja asiantuntija-arvioijille ja päätöksentekijöille. Eikä mitenkään helppoa esittävien taiteiden toimikunnan jäsenille tai Taiken johtajalle, joka yhteisöavustuksista tekee päätökset.

Yhteisöavustusten haku avautuu 29.9. ja ohjeistukset saadaan noin viikkoa ennen. Katselen viime vuoden perusteita, ja myös toiminnan tunnuslukujen lomaketta. Miten antaa entistä parempia työkaluja yhteisöjen itsearviointiin? Olisiko mahdollista pohtia tunnuslukuja yhdessä – siis Taike ja esittävien taiteiden tiedotuskeskukset kimpassa? Josko yksillä luvuilla pärjättäisiin?

Kuka on ammattitaiteilija ja mitä on ammattimainen toiminta?

Esittävien taiteiden kenttä kasvaa ja moninaistuu, ja tekijöiden määrä on kasvanut, erityisesti uusien koulutusväylien (ammattikorkeakoulut) myötä. Taiteilijakunta on moninaistunut ja moninaistuu edelleen, myös kansainvälistymisen kautta. Rinnan ammatillisen koulutuksen kanssa on erilaista yksityistä koulutusta ja ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta. Ja edelleen taiteilija voi olla myös taiteen tekemiseensä itse tekemällä oppinut.

Kuka on ammattitaiteilija, mitä on ammattimainen toiminta? Ei ole yhtä kiistatonta määritelmää. Kysymykseen törmää Teatterikeskus ja kysymykseen törmää TINFO, kysymykseen törmäävät alan ammattijärjestöt, Taike, yksityiset säätiöt ja rahastot. Tunkua ammattilaislistoilla ja tilastoitavaksi näyttää olevan. Kukaan ei halua portinvartijaksi, mutta jonkinlaisia kriteerejä tarvitaan. Esimerkiksi ammattimaiseksi ryhmäksi ei vielä riitä se, että tekijät ovat valmistuneet ammatilliseen koulutukseen valmistavasta opistosta.

Kyse on taiteilijoiden identiteettipolitiikasta ja sitä kautta taide- ja taiteilijapolitiikasta. Poliittisesti ja tilastollisesti me rakennamme taiteilijaidentiteettiä ja ajattelen meidän näin tekevän taiteilijoita ja taidetta näkyväksi. Samaa identiteettien rakentamispolitiikkaa harjoitetaan taiteenalan ammattijärjestöissä, yksityisissä rahastoissa ja säätiöissä, meidän esimerkiksi tilastotarkastelumme antavat vain kapean kuvan siitä, miten taiteilijat ja yhteisöt itse itseään määrittelevät. Pohdintaa tarvitaan. Kaipaan päivitettyä taide- ja taiteilijapolitiikkaa!

Tietokortti tarpeeseen

Kättä pidempää yhdenvertaisuuteen Cuporelta

Stagen tulevaisuusdialogeissa – Klemola, Hulkko, Smeds

Leea Klemola: ”Minua ei kiinnosta tehdä esitystä ilmastonmuutoksesta välineellä joka on hidas ja asioista, jotka jo tiedetään.”  ”Ainut todistus ihmistenvälisistä kohtaamisista tapahtuu, kun keskellä silmitöntä määrää pahuutta tapahtuu irrationaalia hyvää, ihminen kurottaa kohti toista. Meissä on lajina selkärangasta lähtevää irrationaalista hyvää – siinä on toivo. Oma suhteeni teatteriin on voimakkaasti suhteessa näyttelijän läsnäoloon. Aiheet ovat tekosyitä.”

Pauliina Hulkko: ”Kiinnostavaa, että viisikymppiset puhuvat tulevaisuudesta. Näyttelijöiden kouluttajana olen rakentamassa tulevaisuutta. Meidän pitää olla tekemättä oikeassa olevia esityksiä. Me määrittelemme sitä, mitä teatteri on tulevaisuudessa. Minkälaisia eleitä täytyy nyt tehdä?” ” Teatterissa Suomessa on aivan liian haperoa ajattelua. Ei tehdä tarpeeksi.”

Kristian Smeds: ”Toivoisin, että teatteri on turvallinen paikka. Ihmiset tulevat huoneeseen, erimielisinä, siellä voi testata ja kokeilla. Uskon, että teatteri turvapaikkana säilyy.”

Pauliina Hulkko: ”Mikä turvapaikka?”

Kristian Smeds: ”Pelon määrä on vakio. Turvapaikassa uskaltaa olla keskeneräinen.”