11.02.2016

Riihimäen teatterin tulevaisuus

”Emme voi tietää, mitä riihimäkeläiset ja toiminta-alueemme asukkaat toivovat tulevaisuuden teatteritoiminnalta, ellemme kysy sitä heiltä suoraan. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa, millainen arvo Riihimäen Teatterilla nähdään olevan omassa arjessa ja yksittäisten ihmisten näkökulmasta. Lähtökohtanamme on kehittää teatterista kiinnostava paikallinen toimija, jolla on lämmin ja avoin suhde oman toiminta-alueensa ihmisiin", sanoo Riihimäen Teatterin toimitusjohtaja Matti Arnkil.

On hienoa, että teatteri pakkoraossa haluaa ja uskaltaa hahmotella erilaisia toimintavaihtoehtoja ja osallistaa kuntalaisiaan ja päättäjiään pohtimaan teatterinsa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Riihimäen teatteri järjestää kaksi avointa keskustelutilaisuutta

Riihimäen Teatteri on yksi VOS-teattereista. Sen itsensä esittämät mallit: Taiteilijavetoinen, vailla vakinaista tilaa toimiva teatteri, nykyisessä tilassaan toimiva vierailu- ja residenssiteatteri, nykyisen toiminnan supistaminen 25-50 %, yhdistyminen Hämeenlinnan Teatterin kanssa.

Talvi ANTIa – Miten ilmasto muokkaa identiteettiämme

Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki! En taaskaan pääse. ANTI – Contemporary Art Festival on jälleen tulossa, nyt Talvi ANTIna Tahkon matkailukeskuksessa. Teemoina ovat pimeys, kylmyys, jää ja lumi - pohjoisen talven ainutlaatuisuus. Se jatkaa kokeilevaa toimintakonseptiaan ja liittoutuu ei-taiteellisten toimijoiden kanssa. Haluaisin osallistua seminaariin, jossa sään asiantuntijat, teatterin ja kulttuurin tutkijat, taiteilijat ja kirjoittajat pohtivat yhdessä sään ja mielikuvituksen suhdetta. ”Missä määrin ilmasto - jossa asumme, vierailemme tai jota seuraamme kaukaa - muokkaa jaettua ja yksilöllistä kulttuurista identiteettiämme?” Kiehtovaa!

Teatterin jediritarien 25-vuotinen tarina

Marja Louhija on kirjannut teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksen eri vaiheita, oppisisältöjä ja taiteellis- pedagogista ajattelua 1990-luvulta 2010-luvulle. Julkaisu Paluu TIO-tulevaisuuteen. Soveltavan teatterin synnyt (Metropolia) on ohittamaton osa suomalaista kirjoittamatonta teatterihistoriaa, ammattien ja ammattikuvien ja identiteettien kehitystä. Se antaa lisäymmärrystä nykyhetken teatterille. On todella arvokasta, että alan pioneeri Marja Louhija on kerännyt hiljaisen tiedon, kokemukset ja näkemykset sekä konkreettiset oppisisällöt ja tulokset yksien kansien väliin. Tuloksena on kaikkea muuta kuin kuolonkankealla byrokratiakielellä tuotettua pakkopullaa. Louhija kirjoittaa taiteilijana, soveltavan teatterin eetikkona ja poliitikkona lihallisesti koko siitä vaiheesta, jossa teatterilähtöisiä menetelmiä ryhdyttiin soveltamaan ja niitä on kehitelty. Tuolloin luotiin uudenlaista taiteilijakuvaa. Taide lähti mustista laatikoistaan ulos maailmaan erilaisin tehtävänasetteluin ja tavoittein. 25-vuotistaival on ollut myös oman identiteetin puolesta taistelua ja toiseuden positiosta irtipyristelyä. Miten huima työ koulutuksessa onkaan tehty alueen oikeutetuksi tekemisessä ja sisältöjen artikuloimisessa! Se, mikä 90-luvulla oli valtavirtateatterissa ja teattereiden ammattikuvissa vielä ufoa, on nyt jo onneksi sisällä, teatteria, sen työmenetelmiä ja yleisösuhdetta monimuotoistaen ja rikastaen. Mutta savottaa riittää edelleen!   

Teoksessa on lisäksi noin 30 teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turussa (TuTVO) tai Helsingissä (HKI_AMK/Stadia, Metropolia) kouluttautuneiden mainioita haastattelukatkelmia. Teoksen lopussa on heistä jokaisesta lyhyet tiedot. Jokainen voi näiden jediritarien toiminnasta lukiessaan pohtia, kuinka paljon köyhempi ja yksipuolisempi oli käsityksemme siitä, mitä teatteri ja esitykset ovat ja millaisin menetelmin teatterissa työskennellään.

Surullista ja irvokasta, että tämä koulutus nyt sitten on lakkautettu.

Pro Soveltavan Taiteen Tila ry:n verkkosivuilta voi seurata sitä, mitä teatteri-ilmaisun ohjaajat tekevät, mitä kaikkea tapahtuu.

Paratiisin jälkipohdintaa: Piileviä hierarkioita

Kirjoitin juuri Teatteri&Tanssi -lehteen juttua piilohierarkioista. Sain itseni kiinni siitä, että en maininnut Teatterikorkeakoulun Paratiisin yhteydessä näyttelijöitä Ella Lahdenmäkeä ja Verneri Liljaa ja näyttelijäntyötä. Ehkä helvetissä on varattu erityinen paikka niille ihmisille, jotka jättävät huomiotta näyttelijän!

Miten esittää vilpittömyyttä olematta naiivi, miten olla läsnä, havaitsemassa, aistimassa ja leikkisänläheisessä suhteessa toiseen näyttelijään ja tilaan ja meihin. Lahdenmäki ja Lilja osasivat luoda tilanteen, joka toimii ilman, että se vaikuttaisi keinotekoiselta. Millainen ihmettelyn ja tekeillä olemisen tila syntyi näyttelijöiden tavasta työskennellä: tässä ja nyt – keveää aineettomuutta, vähän kuin perhosen siiven värähdyksiä. Näyttelijät tuottivat kesäpäivän auvon, pilvet ja lintujen ääniä. Hetken magiaa. Ja näyttelijät tuottavat idyllin mummosta ja papasta kesämökkinsä rannassa. Minimalistisin keinoin viritetty idylli. Siihen uskoo. Se toimii.

Mikä oli opetus?

Näyttelijä joutuu ilmiselvästi Suomessa edelleen elämään sisäänrakennettujen, sukupuolistettujen ja luonnollistettujen käsitysten ja rakenteiden pakkopaidassa ja panttivankeuden tilassa. Tämä tarkoittaa pahimmillaan piilohierarkioita, hyssyttelyä ja mykistämistä, näyttelijään itseensä kohdistamaa epäilyä omasta ammattitaidosta ja osaamisesta. Minkälaisiin yksioikoisiin ruumisnormeihin näyttelijät joutuvat sovittautumaan? Millaista sukupuolitapaisuutta teatteri tulee tuottaneeksi?

Feminismi ja valta

Feminismistä ja vallasta keskustellaan tänään. Pitäisikö feminismin olla yhteiskuntakelpoista vai yhteiskuntakelvotonta. Keskustelijoina Suvi Auvinen ja Tiina Rosenberg. Hitto, en pääse.

Mitä kaikkia hierarkioita ja tapaisuuksia?

Voisi kysyä laajemmin, minkälaista tapaisuutta teatteri tulee tuottaneeksi? Onko yksi tapaisuus itsepintaisesti sellainen, että näyttelijät/esiintyjät joutuvat kerta toisensa jälkeen kohtaamaan esimerkiksi seuraavanlaisia piilohierarkioita: näyttelemistä/esiintymistä ja näyttelijän/esiintyjän työtä ei tunnisteta. Sitä ei kyetä artikuloimaan. Se sysitään syrjään ja puhutaan/kirjoitetaan muusta: tekstistä, ohjaajantyöstä. Saman piilohierarkian iskemiä ovat usein valo- ja äänisuunnittelijat. Tapaisuuden yhtenä lajina näyttäytyy myö se pakkomielteinen ammattilokerointi ja yksilösuoritusten korostus (siis meidän ei-tekijöiden keskuudessa). Ryhmälähtöinen, hierarkiaton esitys, jossa ammatti-identiteetit ovat liikkeessä, on jonkinlainen ongelma. 

Miten osallistutaan arjessa?

Briteissä kansalaisten osallistuminen taiteeseen ja taiteen saavutettavuus ovat jatkuvasti agendalla. Liekö sitten luokkayhteiskunnalla suurempi tarve ja paine kaventaa osallistumiskuiluja.

Understanding Everyday Participation - Articulating Cultural Values on viisivuotinen hanke, joka jatkuu vielä vuoden 2017 puolelle. Hanke pyrkii laajentamaan koko osallistumisen käsitettä. Kyse ei ole vain kapeassa mielessä vierailuista eri instituutioihin. Nyt halutaan tutkia sitä, miten kulttuuri vaikuttaa ihmisten merkityssisältöihin, miten ihmisten elämä on kulttuurin läpäisemä ja miten yhteisöjä rakentuu kulttuurisen osallistumisen kautta. Yksi hankkeen tärkeä tulos tähän mennessä on ollut havainto siitä, että tärkein taiteesta nauttimiseen este on se, ettei taidetta ole lähellä ja ettei se ole tullut tutuksi. Niinpä! Eläköön Suomi (ainakin toistaiseksi!). Omakohtainen harrastaminen helpottaa saavutettavuutta. Se madaltaa kynnystä. Eläköön siis myös suomalainen harrastajateatteri kaikissa muodoissaan!

Manchesterissa konferenssissa siitä, miten osallistumista tulisi tutkia.

Kevytyrittäjät

Kumma sana tuo kevytyrittäjä. Laskutuspalvelut lisääntyvät. Tällaisia ”kevytyrittäjiä”, tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että näyttämötaiteilija myy omaa osaamistaan ja laskuttaa työsuoritteet laskutuspalvelun kautta. Työttömyysturvajärjestelmässä tämä tarkoittaa ns. omaa työtä, joka ei kerrytä oikeutta työttömyyspäivärahaan, koska työtä ei tehdä yrittäjäasemassa eikä työntekijänä.

Löysin tällaisen gradun itsensä työllistäjän henkilöriskeistä. Henkilöriskeihin liittyviä riskejä olivat alivakuuttaminen, pienet ja epäsäännölliset tulot, pakollisen työtapaturmavakuutuksen puuttuminen, työttömyysturvan haasteet sivutoimisella yrittäjällä, työttömän itsensä työllistäjän määritelmä, itsensä työllistäjän sairastuminen ja näennäisyrittäjyyteen liittyvät haasteet. Siinä sitä. Sitten ovat vielä kaikki mahdolliset oman työn hinnoitteluun, oman osaamisen markkinointiin, verotukseen ja byrokratiaan (ja niiden ulkoistamiseen) liittyvät kysymykset. Koulutusta antavat jo nyt laskutuspalvelut itse, tarvittaisiinko muidenkin antamaan koulutusta?

Vihdoin Algernon, Kuriton Company palaa työryhmäksi

Onneksi Kuriton Companyn Algernon – mielen odysseia jatkaa vielä kiertue-esityksenä. Lisäesityksiä on vielä luvassa syksylläkin. Kuriton Company jatkaa tulevaisuudessa työryhmänä. Algernon on ihmislajin hybriksen auditiivis-tilallinen matka, Terhi Suorlahden muodonmuutosten ja muusikkojen kanssa. Suorlahti ei pelkästään ruumiillista Charlien geenimanipuloitua vaiheittain tapahtuvaa matkaa huippuälykkääksi tiedemieheksi ja takaisin vaan tekee myös muut henkilöhahmot, myös kertojan ja laulajan. Kubrickin avaruusodysseia näytti ihmiskunnan haaksirikkoisen matkan tämän yrittäessä tavoittaa jotain ”itseään suurempaa”. Kuriton Companyn mielen odysseia tekee saman.

Muumiriippuvaisia – Tartu Tovesta kiinni ja päästä irti

Joka nainen/ihminen on napanuoralla kiinni Tove Janssonissa ja muumeissa! Idolista tulee pallotteluseinä oman elämän prosesseille, sukupolvien ketjun, äiti- ja isäsuhteiden, seksuaalisen identiteetin, riippuvuuksien ja taiteilijaksi tulon pohdinnalle. Toimii! Avoimien ovien Majakanvartijan (Anna Krogerus ja työryhmä, ohjaus Sakari Kirjavainen, valo- ja äänisuunnittelu Janne Auvinen) Anu Koskinen, Eeva Putro ja Eila Pyhältö ovat kertakaikkisen hulvattomia, itseironisia, älykkäitä kepeyden ja kipeyden välittäviä näyttämöhahmoja. Muumiriippuvaisten terapeuttisen vertaistukiryhmän kokoukset (AA) ovat huippu, Anu Koskisen Hemulin Muumi-väitös jää historiaan! Ja ah, valo ja ääni intensifioivat, ovat materiaa, miltei voisi koskettaa.

Luottamus katkolla – Nyt on opittava nopeasti

Leena Malkki, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja, on kirjoittanut viisaan ja ajankohtaiseen artikkeliin Mitä tapahtui lintukodolle? Malkki analysoi globaalin Suomen tilannetta, jossa ei enää eletä eristyksissä. Meilläkin tuntuvat jihaditerrorismin roiskeet ja laajempi poliittisen tyytymättömyyden ja protestoinnin aalto (maahanmuuttokriittinen ja nationalistinen aalto). Keskeisintä on kuitenkin Malkin mukaan se, että luottamus on haurastunut ja katkolla. Poliittisen väkivallan taustalla on pettymys perinteisiin poliittisen vaikuttamisen keinoihin ja epäluottamus valtiovaltaa kohtaan. Meillä on sellaisia rakenteellisia tekijöitä ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, joista tällainen väkivalta sikiää. Myös vääränlainen puuttuminen protestointiin vain aiheuttaa lisää väkivaltaa. Lisäksi on tahoja, jotka puheellaan luovat kertomusta, joka antaa oikeutusta väkivallalle ja pitää sitä jopa oikeutettuna. Nyt olisi Malkin mukaan viranomaisten opittava nopeasti, miten toimitaan.

Olen naiivi, kun ajattelen, että suomalainen teatteri osallistuu tähän opettamiseen näyttämöllistäessään tuota epäluottamuksen ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Parhaimmillaan teatteriesityksissä tehdään syvätarkkoja havaintoja nykytodellisuudesta.

twitter.com/tinfotweets