Riikka Thitz: Oikein hyvää kuuluu. Meillä on huomenna Nykyesityksen näyttämöllä Pasilassa Kaino Wennerstrandin Empty Stagen ensi-ilta ja seuraavalla viikolla on Arni Rajamäen Alku keskikohta loppu -teoksen vierailu. On ihanaa nähdä nämä teokset peräkkäin, koska ne käsittelevät samoja näyttämön ja teatterin kysymyksiä eri kanteilta, minkä lisäksi tekijät ovat tietenkin todella kiinnostavia. Olen näistä tosi iloinen.    

 

Olen ollut aina kiinnostunut taiteesta ja sen tiloista, mutta en koskaan kuvitellut työskenteleväni taiteen parissa itse. Mutta ollessani työharjoittelussa Suomen Benelux-instituutissa näin belgialaisen koreografin Anne Teresa De Keersmakerin klassikkoteoksen Drumming, enkä tiedä voiko sitä kutsua herätykseksi, mutta sellaiselta se tuntui. Aloin aktiivisesti seurata taidetta, sen sijaan että olisin pitänyt museoissa ja teattereissa käymistä pelkästään kivana juttuna. Aloin seurata mitä kentällä tapahtui, ja hiljalleen hakeuduin taiteen tekemisen pariin.

 

Asuin Belgiassa useampia vuosia. Sieltä pääsi helposti muualle Eurooppaan, ja kulttuurielämä oli vilkasta. 1980-luvulla valtio panosti vahvasti esittäviin taiteisiin, ja siellä nousi esiin paljon tekijöitä ja instituutioita syntyi sen seurauksena. Nykyisin siellä on oikeistolaisempi hallitus, ja taiteista on sielläkin leikattu paljon, mutta esimerkiksi Gent kaupunkina on itse tehnyt arvovalintansa ja päättänyt panostaa taiteeseen – ja se näkyy. Bryssel puolestaan on tekijöineen mahtava kaupunki, jossa etelä- ja pohjoiseurooppalaiset vaikutteet törmäävät.    

 

Tein Saksassa ja Hollannissa maisteriopintoja monitieteisessä Eurooppa-tutkimuksen maisteriohjelmassa, ja tein opintoihin liittyvän työharjoittelun Belgiassa. Opinnot antoivat todella hyvän pohjan kriittiselle ajattelulle ja erilaisille lähestymisille erilaisiin ilmiöihin, vaikka niistä ei varsinaisesti valmistuttu tiettyyn ammattiin. Mutta oli hienoa saada näkökulmia eri Euroopan maista ja siitä mitä Euroopan Unioni merkitsee eri maissa – esimerkiksi Hollannissa lähestyttiin Euroopan tutkimusta EU:n maatalouspolitiikan kautta.  

 

Suomeen palattuani opiskelin kuratointia Kuvataideakatemiassa Praxis-maisteriohjelmassa, jossa olin tietääkseni ensimmäinen opiskelija, jonka tausta ja painotus oli esittävissä taiteissa. Kuvataiteen puolella on tietyt traditiot ja rakenteet olemassa ja ajatus kuraattorista on jo muodostunut tietynlaiseksi – esittävissä taiteissa kuraattorit ovat uudempi ammattiryhmä. Näen itse, että esittävän taiteen kentälle voidaan tuoda toiselta alalta uusia tapoja, kuten esimerkiksi meidän Nykyesityksen näyttämön avoimet haut, jotka pohjaavat kuvataiteen alan työhuonevierailuihin. Haussa taiteilija tai taiteilijaryhmä tapaa kuraattorin ja esittelee esitysideaansa haluamallaan tavalla. Helsingin kaupunginteatterissa dramaturgit osallistuvat vahvasti vastuuteostensa tekstityöhön – kuraattorina lähden projektikohtaisesti siitä, miten työryhmä haluaa työskennellä kanssani ja mistä tekijöille olisi kulloinkin hyötyä.    

 

Kuratointi on taiteellista ja tuotannollista työtä. Kuraattorin on pystyttävä liikkumaan eri tasojen välillä ja toimimaan välittäjänä eri suuntiin teoksen ja yleisön välillä, myös teoksen ja maailman välillä – tai ihan vain teoksen ja instituution, tai työryhmän ja instituution välillä. Kuratointi ei työnä välttämättä tule näkyväksi, mutta toisaalta myös esittävien taiteiden kohdalla olisi mahdollista tuottaa enemmän näyttelytekstityyppistä materiaalia, statement-kirjoituksia, kuten Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla on tapana tehdä, jonka kautta tuodaan kuratoinnin linjaa näkyväksi.    

Olen toiminut Nykyesityksen näyttämön kolmevuotisen pilottivaiheen aikana sen kuraattorina yhdessä Suvi Tuomisen ja Tuomas Laitisen kanssa. Viime vuoden lopulla päättyneen pilotin aikana meillä oli kolme avointa hakua, ja neljäs on tulossa syksyllä. Tulevan haun toteutan yhdessä erikseen kutsutun avustavan kuraattorin kanssa. Nämä haut ovat mahdollistaneet mahtavia kohtaamisia, joissa ihan eri tavalla on päässyt näkemään, minkälaiset asiat kiinnostavat taiteilijoita. Emme ole halunneet tematisoida hakuja itse, vaan nähdä mikä tekijöitä kiinnostaa, mikä ajassa puhuttaa. Mutta lyhyessäkin ajassa ollaan huomattu, miten posthumanistisista teemoista on liikuttu identiteetin ja aktivismin kysymyksiin. Ylipäänsä on ollut hienoa pystyä keskustelemaan taiteesta jonkun toisen kanssa, se on todella arvokasta ja tärkeätä, eikä siihen hirveästi mahdollisuuksia ole. Soisin pelkästään ajatusten vaihtoon olevan enemmän tilaisuuksia, jopa ihan rakenteita keskustelulle ja kohtaamiselle.    

 

Olen myös huomannut sen, että varsinkin tanssin alalla on suuri pula esitysmahdollisuuksista. Koreografien hakemuksia on tullut todella paljon – ehkä se on osviitta siitä, ketkä ilmoituksemme ovat nähneet ja ketkä jättävät hakemuksia, mutta tanssin alalla on suuri tarve saada lisää tiloja ja mahdollisuuksia suhteessa muihin esittäviin taiteisiin.    

 

Ennen kaikkea työni on kuitenkin kuratoiminen Helsingin kaupunginteatterille, ei itselleni. Minun on kuunneltava sitä, mitä teatterilla tapahtuu ja mitä muuta täällä tehdään. Millaiset rakenteet tänne sopivat ja millaiset eivät. Nykyesityksen näyttämön yhtenä tavoitteena on tuoda nykyesityksen eri muotoja suuremmille näyttämöille, eli niin sanotusti skaalata niitä ylöspäin. Pilottiaika on todella lyhyt aika johtopäätösten tekemiselle, pari vuotta vielä, niin voidaan oikeasti nähdä suurempia linjoja.    

 

Mutta se, mistä en ole halunnut luopua pilotin jälkeen, on kesäresidenssin avoin haku ja sen järjestäminen tapaamisen muotoisena. Siitä olemme saaneet hyvää palautetta, juuri aiemmin mainitsemani keskustelevuuden takia, ja se on ollut todella antoista.    

 

Pilottiaikana halusimme saada mahdollisimman monia eri aloja esille ja tehdä mahdollisimman paljon esityksiä pystyäksemme kuvailemaan kentän laajuutta, koska aloite tälle näyttämölle tuli vapaalta kentältä. Jatkossa pyrimme yhdenmukaistamaan Nykyesityksen näyttämön tuotantojen resursseja talon muiden tuotantojen kanssa. Tästä syystä keväällä nähdään yksi uusi Nykyesityksen näyttämön tuotanto, ja elokuussa yhden kesäresidenssissä olleen ryhmän oma tuotanto aiemman kahden residenssiesityksen sijaan.

Haluamme tarjota kesäresidenssejä, jotta kaupunginteatterin tilaresursseja saadaan hyödynnettyä ja tätä kautta vastata esittävien taiteiden tilapulaan. Residenssissä ryhmä saa harjoiteltua ja esitettyä teoksen samassa tilassa ja sen olemassa olevilla teknisillä resursseilla. Jatkossa Nykyesityksen näyttämön teokset näkyvät myös teatterin ohjelmassa näkyvämmin osana teatterin kausiohjelmistoa. Koneen Säätiö on myöntänyt tälle pilottivaiheen jälkeiselle kehittämistyölle tukea kahdeksi vuodeksi, ja se menee kokonaisuudessaan työryhmien palkkoihin. Teosten tekijäoikeudet jäävät aina työryhmälle, joten he voivat vapaasti suunnitella teoksille jatkoa esityskauden loputtua.    

 

Tosiasiahan vaan on se, ettei monilla ole resursseja, osaamista tai mahdollisuuksia pidentää teosten elinkaaria. Tarve tuottajille ja tuotannolliselle osaamiselle on valtava, jotta saataisiin taiteilijat pysymään taiteen kentällä. Moni uupuu näihin olosuhteisiin, epävarmuuteen ja rahoituksen vaikeaan saamiseen. On ymmärrettävää, että alaa vaihdetaan jossain vaiheessa. Sitkeimmät pysyvät, mutta eivät hekään veny kaikkeen.    

 

Belgiassa on taiteen kentällä erilainen rakenne kuin täällä ja erilaiset rahoitusmekanismit – sieltä löytyy esimerkiksi tuotantotoimistoja, jotka vastaavat teosten liikkuvuudesta.    

 

Huomenna iloitsemme Kainon ensi-illasta, mutta samalla suunnittelen jo tulevaa. Olen Nykyesityksen näyttämöllä puoliaikaisella sopimuksella ja sen ulkopuolella teen vapaan kentän tai omia hankkeitani. Omissa projekteissani paikkasidonnaisuuden pohtiminen on keskiössä. Taidetilaksi merkittyjen tilojen ulkopuolella toimiminen on lähellä sydäntäni. Olen i dolci -yhdistyksen puitteissa lähdössä Italiaan residenssiin, ja työn alla on erilaisia projekteja vuodelle 2025.    

 

Olen ollut myös viime syyskuun alusta HIAPin residenssissä, joka on ollut todella antoisaa itselleni. Olen päässyt tekemään työhuonevierailuja ulkomailta tulleiden residenssiläisten kanssa, mikä on tuonut hyviä kohtaamisia ja ajatustenvaihtoa. Taiteilijoiden kohtaaminen on se tämän työn suola. Se innostaa minua kaikkein eniten.    

 

 

 

 

 

Arni Rajamäen Alku keskikohta loppu vierailee Nykyesityksen näyttämöllä 19.4.-4.5.2024.   

 

---

 

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuviikolla. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.