Riitta Aittokallio, GLIMS & GLOMS dance company
Työvaihto-organisaatio: Grand Performances, Los Angeles, USA
Ajankohta: 1.8.–19.8.2013
California Plaza Bunker Hillillä
Työvaihtopaikkani Grand Performances perustettiin 27 vuotta sitten Los Angelesin Downtowniin. Siitä lähtien Grand on tuottanut California Plazalle arvojensa mukaisesti yleisölle ilmaisia, mutta korkeatasoisia esityksiä ympäri maailmaa. Grand Performances on Yhdysvaltojen ainoa tässä mittakaavassa toimiva, ulkoilmatapahtumia tuottava kulttuuriorganisaatio.
Mielestäni alueen historialla on edelleen tärkeä osa sitä mitä Grand Performances ja sen missio ovat. California Plaza sijaitsee Bunker Hillillä, joka aikoinaan erotti Downtownin muusta Los Angelesista. Kuten nimestäkin voi päätellä Bunker Hill on kukkula, korkea sellainen muuten niin tasaisessa Downtownissa.
Bunker Hillillä on mielenkiintoinen historia. 1800-luvun loppupuoliskolla se oli suosittu asuinalue, mutta alkoi pikkuhiljaa slummiutua. 1950-luvulla kaupungin suunnittelijat päättivät puhdistaa alueen ja siitä alkoikin tiettävästi L.A:n kaikkien aikojen pisin kehitysprojekti, joka näillä näkymin päättyy vuonna 2015.
Koska kyseessä kuitenkin on elokuvakaupunki, on Downtown näkynyt kaikki nämä vuodet monissa elokuvissa niin omana itsenään kuin New Yorkina ja Etelä-Afrikkanakin. Pakko tässä vaiheessa mainita, että California Plazan nurkilla on kuvattu mm. 24H –sarjan kohtauksia. Eikä mennyt päivääkään ettenkö olisi Downtownissa ollessani törmännyt johonkin kuvausryhmään.
Koko Downtown on kärsinyt huonosta maineesta ja edelleen osa alueesta on autiota ja turvatonta etenkin pimeän tullessa. Viime vuosina Downtownissa on ollut käynnissä selvä gentrifikaaatio. Tyhjillään olevia toimistorakennuksia on muutettu asuinkäyttöön, mikä on puolestaan tuonut alueelle myöhään auki olevia laadukkaita ravintoloita, gallerioita ja muita kauppoja. Nyt Downtown onkin ns. place to be. Myös auringonlaskun jälkeen.
Alueelle satsatulla kulttuurilla on ollut tärkeä merkitys viihtyisyyden ja turvallisuuden lisääjänä. Grand Perfromancen lisäksi Grand Avenuen varrella sijaitsevat mm. vuonna 1986 avattu MOCA Grand Avenue (The Museum of Contemporary Art Los Angelesin yksi museoista) sekä vuonna 2003 avattu, yksi wau-arkkitehtuurin merkkipaaluista, Walt Disney Music Hall. Talo on Los Angeles Philharmonicoiden koti ja orkesterin johtajanahan on toiminut mm. Esa-Pekka Salonen.
Bunker Hill on nykyään Downtownin businesskeskittymä. 1980-luvulla kukkulalle aloitettiin rakentamaan kahta pilvenpiirtäjää (alun perin suunnitelmissa oli kolme pilvenpiirtäjää), jotka saivat nimekseen One California Plaza ja Two California Plaza. Näiden juurella sijaitsee California Plaza ja Grand Performancesin ”kahden näyttämön amfiteatteri” vesialtaineen.
Jo rakennusvaiheessa suunnitelmien toteuttamisen ehtona oli, että California Plazasta täytyy tehdä yleisölle avoin kohtaamispaikka. Näin syntyi ajatus Grand Performancesta, jonka perustajaksi kutsuttiin Michael Alexander. Hän toimii edelleen Grandin johtajana vielä muutaman vuoden ennen eläkkeelle jäämistään.
Grand Performances
“Grand Performances presents free performing arts that reflect the best of global culture and inspire community among the diverse peoples of Los Angeles”
Grandin esityskausi kestää kesäkuusta elokuulle. Tänä vuonna myös lokakuussa oli ohjelmaa, kun Grand järjesti eteläafrikkalaisen elokuvan festivaalin. Esitykset ovat enimmäkseen musiikkia, mutta mukaan mahtuu myös teatteria ja tanssia. Esityksiä on perjantaista sunnuntaihin, yhteensä noin 50 ja katsojia kauden aikana 50–60 000. Kaikki esitykset ovat maksuttomia.
Vakituista henkilökuntaa Grandissa on 11, joista yhdeksän työskentelee toimistossa. Harjoittelijoita on koko ajan 5-7. Lisäksi Grandissa auttaa lukuisa joukko vapaaehtoisia kuten amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu.
Varainhankinta
Oma Taivex2-tavoitteeni oli tutustua varainhankintaan. Siksi valitsinkin maaksi Yhdysvallat jossa kulttuurin rahoitusjärjestelmä on täysin meidän systeemistä poikkeava. Valtion ja kaupunkien tuki on minimaalinen tai se puuttuu kokonaan ja elinehtona onkin muu varainkeruu.
Grand Performancesin vuosibudjetti on 1,7 miljoonaa dollaria. Valtion tuki tästä summasta on vain noin $100.000. Yksityisten säätiöiden apurahat sekä yritysten ja yksityisten lahjoitukset ovatkin Grandin tärkein tulonlähde.
Mielenkiintoista on, että yksityisten lahjoitusten kokonaissumma on lähes kolme kertaa suurempi kuin yritysten lahjoittama dollarimäärä. Tämä kertoo mielestäni paljon amerikkalaisesta hyväntekeväisyysajattelusta. Michael Alexanderin mukaan nyrkkisääntönä pidetään, että jokaisen ihmisen pitää käyttää ajastaan tai varallisuudestaan 10% hyväntekeväisyyteen.
Lahjoituksille on totta kai omat nimikkeensä: sadalla dollarilla pääsee Amethyst-luokkaan ja vähintään $10.000:n vuosilahjoituksella kuuluu Grand Jewel-ryhmään. Eri ryhmille on tarjolla erilaisia etuisuuksia, kuten istumapaikat hyviltä paikoilta ja kutsuja erilaisiin tapahtumiin.
Myös California Plazan pilvenpiirtäjissä toimivien yritysten tuki on Grandille tärkeä. Kukin yritys on vuokrasopimuksissaan velvoitettuja tukemaan Grandia tietyllä summalla. Samalla he tulevat toteuttaneeksi yhteiskuntavastuutaan.
Grand Performancen hallituksen jäsenet ovat myös velvoitettuja keräämään rahoitusta ja omasta hallituspaikasta pitää myös maksaa $1000 vuodessa. Tämä on pieni summa isompien kulttuurilaitosten hallituspaikkojen hintoihin verrattuna. Osa hallituksen jäsenistä tukee myös yksittäisten esiintyjien vierailuja omien intressiensä mukaan.
Varainkeruuseen kuuluu totta kai myös muutakin kuin suoria lahjoituksia. Grandilla on mm. eri mediapartnereita. Lisäksi yhteistyö eri puolilla Yhdysvaltoja olevien kulttuuritalojen kanssa (mm. Lincoln Center) auttaa laskemaan vierailevien esitysten kokonaishintaa, kun kuluja saadaan jaettua useamman tahon kanssa.
Amerikkalainen hyväntekeväisyyskulttuuri ei ole mikään raha-automaatti vaan kulttuuriorganisaatioiden varainkeruu on kovaa ja kokopäiväistä työtä. Christie Lesinskin (Grandin director of development) mukaan lahjoittajia kontaktoidessa joutuu useasti perustelemaan kulttuurin olemassaoloa, sen merkitystä ja tärkeyttä. Samoista lahjoittajista kun ovat taistelemassa myös kaikki muut tahot lasten syöpäjärjestöistä sotien veteraaneihin, uskonnollisiin järjestöihin ja kodittomiin eläimiin.
Tärkeää on myös lahjoittajien sitouttaminen kohteen arvoihin ja tavoitteisiin. Grand Performancesinkin tavoitteena on saada monivuotisia lahjoittajia, jotka aloittavat ehkä pienellä summalla mutta kasvattavat summaa pikkuhiljaa.
Haastavaksi sitouttamisen tekee Grandin kauden lyhyys kesäkuusta elokuuhun. Kuinka pitää Grand osana lahjoittajien arkea ja elämää koko vuoden ja näin tarjota heille vastinetta rahoille?
Ohjelmisto ja yleisö
Grand Performancen iltaohjelma alkaa aina klo 20:00. Yleisö alkaa tulla paikalle kello kuuden jälkeen. Monilla on oma picknic-kori mukana. Esitykset päättyvät kello 23. Yleisöä Plazalle mahtuu maksimissaan noin 5000. Sisäänkäyntejä on 15. Yleisöä tulee ja menee illan aikana, mutta tunnelma on hieno. Lämmin ilma, pimeys ja valot takaavat unohtumattomia elämyksiä. Koko perheelle suunnatut lastenesitykset alkavat yleensä kello 14. Lisäksi arkisin plazalla on silloin tällöin lounaskonsertteja sillä alueen työntekijät tulevat usein syömään plazalle eväitään ja lähialueen ravintoloista hakemiaan take away-lounaitaan.
Esiintymislavoja on kaksi. Isot konsertit ovat ns. isolla näyttämöllä ja pienemmät, kuten tanssi- ja lastenesitykset pienemmällä näyttämöllä. Suuren näyttämön ja katsomon välissä on pieni vesiallas, mutta vaikka esiintyjät ovatkin hieman kauempana niin se ei haittaa. Pienen näyttämön edessä on nouseva, kivestä tehty porraskatsomo johon mahtuu lähes 300 katsojaa. Onneksi tarjolla on istuintyynyjä.
Jokaisen illan juontajana toimii itse Michael Alexander. Tervetulopuheessaan hän muistaa aina kiittää suurimpia tukijoita ja muistuttaa yleisöä lahjoittamaan väliajalla ja esitysten jälkeen rahaa punaisiin ämpäreihin joita kierrättävät alueella niin työntekijät kuin vapaaehtoisetkin. Alussa tämä tuntui amerikkalaiselta markkinameiningiltä, mutta sitten siihen tottui ja ymmärsi kuinka tärkeässä roolissa jokainen lahjoittaja ja yhteistyökumppani on.
Sain hyvän kuvan Grand Perfomancen monikulttuurisesta ohjelmistosta kolmen viikon työvaihdon aikana. Hienoin kokemus tuli heti toisena työpäivänä, kun Songs in the Key of L.A. with Ozomatli and Friends –illassa esiintyi Jackson Browne ja todellisena yllätysvieraana Stevie Wonder.
Muuten esiintyjät olivat musiikin saralta Kolumbiasta, Perusta, Kiinasta, Filippiineiltä, Algeriasta, Brasiliasta ja totta kai Yhdysvalloista. Nykytanssia näin ja koin meksikolaisen Lux Borealin vierailulla ja nukketeatteria lapsiyleisölle esitti yhtenä sunnuntaina paikallinen, ihastuttava Sock Puppet Sitcom Theater.
Grandin tavoitteena on tarjota helposti lähestyttäviä kulttuurikokemuksia etenkin eri kulttuureista tuleville, ns. alempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluville losangelesilaisille. Yleisöstä lähes 30 %:n vuositulot ovat 25-30 000 dollaria.
Grandin oman yleisötutkimuksen mukaan heidän yleisöstään 40,6 % on 41-65-vuotiaita. Minä olisin veikannut, että suurin yleisö on noin 25–40-vuotiaita, mutta heidän osuutensa on 25,1 %.
Los Angelesin monikulttuurisuudesta kertoo jotakin, että 41,7 % Grandin kävijöistä on kaukasialaisia, seuraavaksi tulevat latinot (26,5 %) ja kolmantena ovat afrikanamerikkalaiset 12,7 prosentilla. Syntyperäisiä amerikkalaisia on vain 1,5 %. Lisäksi katsojiin kuuluvat vielä aasialaiset, Lähi-idästä tulleet sekä ”muut”.
Omat kokemukset ja oppimistavoitteet
Työvaihtoni Grand Peformancesissa järjestyi hyvin lyhyellä varoitusajalla ja osittain tästä syystä minulle ei ollut järjestetty mitään tiettyä tehtävää. Toimenkuvaani kuului lähinnä Grandin toimintaan tutustuminen muiden töitä seuraamalla ja osallistumalla erilaisiin tapaamisiin ja kokouksiin. Pääsin myös lukemaan kaikki mahdolliset apurahahakemukset ja suunnitelmat. Niiden pohjalta kävin mielenkiintoisia keskusteluja Michael Alexanderin ja muiden työntekijöiden kanssa.
Luin paljon ja kyselin. Välillä varmasti tein heidän mielestään varsin tyhmiäkin kysymyksiä, mutta samalla pääsin myös valottamaan suomalaista rahoitusjärjestelmää ja työtapoja.
Oman oppimiseni kannalta mielenkiintoisinta oli seurata Grandin hakuprosessia kolmivuotisen projektin suunnittelussa. Yksi suurimmista taiteen apurahoja myöntävistä tahoista, The James Irvine Foundation oli julkaissut haun josta Grand haki kolmelle vuodelle yhteensä yli 600 000 dollaria.
Haku oli kolmivaiheinen ja säätiön edustaja oli mukana hakuprosessissa neuvomassa ja konsultoimassa. Mielestäni tämä oli hieno tapa edetä. Yllättäen Grandille ilmoitettiinkin, että heidät oli hylätty viimeisestä vaiheesta. Tämä tuli täytenä yllätyksenä ja shokkina. Suureen hakuun mukaan pääseminen nimittäin tarkoitti samalla, että Grandille ei myönnetty enää vuodelle 2014 pienempää (noin $100 000) apurahaa. Tämä taas tarkoitti suurta budjettivajetta ensi vuodelle. Tunnelmat olivat sen mukaiset.
Grand panosti hakemukseen paljon. He mm. palkkasivat ulkopuolisen kirjoittajan hakemusta tekemään sekä sosiologin konsultoimaan hankesuunnittelua. Jotta hankkeen kohderyhmä (afrikanamerikkalaiset) tunnettaisiin hyvin, järjestettiin Grandissa myös erillinen focus-tapaaminen kymmenelle eri alojen ammattilaisille, joiden katsottiin edustavan laajasti kohderyhmää. Tapaamisessa keskusteltiin Downtownin kulttuuritapahtumista ja alueesta ylipäätään sekä kartoitettiin, mitä ja miten afrikanamerikkalaiset nuoret kulttuuria kuluttavat. Keskusteluissa nousi esiin kuinka kulttuurikokemukseen ja päätökseen lähteä vaikuttavat mm. alueen maantieteellinen saavutettavuus, esityksen tiedotus ja markkinointi (lehtimainosta tärkeämpi kanava on sosiaalinen media ja ystävät) ja oheispalvelut. Muutaman tunnin tapaaminen oli todella mielenkiintoinen. Tällaista tapaa voisi mielestäni soveltaa myös Suomessa erilaisia projekteja ja esityksiä valmisteltaessa.
Lisäksi opin paljon ja sain uusia ideoita omaan työhöni mm. yhdistysten hallitustyöskentelystä, budjetoinnista ja markkinoinnista. Niin ja tietenkin myös varainkeruusta – siihen liittyvästä taustatyöstä, mahdollisten sponsoreiden ja lahjoittajien kartoittamisesta ja kontaktoimisesta sekä sitouttamisesta, suhteiden ylläpidosta ja jälkitöistä.
Kevyempiin töihini kuului punaisen ämpärin kanssa esityksissä kiertäminen, piippurassista kruunujen valmistaminen sunnuntain lastentapahtumaa varten sekä lasten työpajassa mukana oleminen.
Grandin lisäksi vierailin myös Heidi Ducler Dance Companyssa Hollywoodin pohjoispuolella. Ryhmän taiteellinen johtaja, koreografi Heidi Ducler on tunnettu site specific -teoksistaan. Oli hienoa päästä keskustelemaan ryhmän kanssa, joka kooltaan vastaa omaan työpaikkaani Tanssiteatteri Glims & Glomsia. Toiminnan haasteet ovat ihan samat.
Mielenkiintoista oli totta kai myös vertailla suomalaista ja amerikkalaista työkulttuuria. Suuria eroja ei ole. Tärkeintä on tulla kuulluksi ja nähdyksi. Muuten sinut unohdetaan. Losangelesilaiset eivät ole mitään turhaan hymyilijöitä ja heistä saattaa saada äkkiseltään hyvinkin kopean kuvan. Grandissa sanottiinkin, että jos joku on oikeasti ystävällinen ja hymyilevä niin hän on lähtöisin jostain muualta kuin L.A.:sta.
Muuta kulttuuria
Koska työpäivät olivat pitkiä ja vain maanantait olivat vapaapäiviä, ei minulle jäänyt paljon aikaa tutustua Los Angelesiin. Pakollisten Hollywood- ja Santa Monica-vierailujen lisäksi keskityin Downtownin tarjontaan, joka sekin oli täynnä kaikkea mielenkiintoista aina MOCAsta ja pienistä gallerioista, hämäriin kujiin ja meksikolaisiin ravintoloihin.
Lopuksi
Ilman Taivex2-ohjelmaa ja loistavaa työnantajaani, ei minulla olisi ollut mahdollista matkustaa maailman toiselle puolelle tutustumaan erilaiseen toimintaympäristöön ja oppia uutta. Lähdin opiskelemaan varainkeruuta, mutta opinkin siinä sivussa paljon kulttuurin alueellisesta merkityksestä, yleisötyöstä ja yleisötutkimuksesta. Sain myös uusia ideoita apurahahakemusten tekemiseen.
Kolmen viikon vierailu antoi mahdollisuuden miettiä ja analysoida omaa työtäni ja sen kehittämistä. Oli myös opettavaista huomata kuinka loppujen lopuksi osaankin paljon asioita. Muutaman vuoden ajan mielessäni pyörineet kehitysideat ovatkin ihan toteuttamiskelpoisia!