Rohkeille tekijöille ja teoille palkintoja Maailman teatteripäivänä

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ja muut teatterialan yhteisöt palkitsivat ansioituneita tekijöitä Thalia-juhlassa Maailman Teatteripäivänä 27.3.2017. Suomen Teatterit ry palkitsi Vuoden teatterina Riihimäen Teatterin. Vuoden näyttelijöiksi valittiin Niina Hosiasluoma ja Seela Sella Suomen Näyttelijäliiton jäsenäänestyksen perusteella.

Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) jakoi kolme palkintoa. TINFO-palkinnon sai koreografi, taiteellinen johtaja Sonya Lindfors rodullistamisen ja kulttuurisen omimisen esiin nostamisesta esittävän taiteen kentällä. Perinteisellä Silmänkääntäjällä palkittiin Wasa Teaterin kekseliäät ja sinnikkäät yleisötyöntekijät Nina Dahl-Tallgren ja Sarah Bergkulla.

Thalia-tunnustuspalkinnon arvoisiksi nostettiin neljä esitystä: Aurinkoteatterin ja Universumin Maa-Tuska, Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin Vaimoni, Casanova, Q-teatterin Tavallisuuden aave ja Wauhausin ja Teater 90 graderin Wunderkinder. Keskenään hyvin erilaisille teoksille yhteistä on vahvan intohimoinen omaäänisyys, muodon ja sisällön uutta luova kokonaistaiteellinen kohtaaminen sekä terävät havainnot omasta ajastamme.

Humaanisuus ja rohkeus tehdä asioita toisin painoivat palkintoperusteluissa. Teatterikeskus ry:n Vuoden teatteriteko -palkinto myönnettiin neljän teatterin Universum ry:lle, joka tuo maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat, pakolaiset ja kantasuomalaiset jakamaan tarinoita International Story Sharing Café -tapahtumiin.

Sirkus Magenta putsasi palkintopöydän sekä Sirkuksen tiedotuskeskuksen Sirkuksen lumo - että Tanssin ja sirkuksen mainetekopalkinnon osalta. Suomen Tanssi- ja Sirkustaiteilijat STST:n 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Tanssin ja sirkuksen mainetekopalkintoja myönnettiin kaksi ja toinen niistä jaettiin urallaan tanssijoiden terveyttä edistäneelle Jarmo Ahoselle.

Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit STOD palkitsi Hanna Kirjavaisen ohjaaja-dramaturgipalkinnolla. Lavastus- ja pukusuunnittelijat LP palkitsi Eeva Ijäksen Illusion-palkinnolla huomionosoituksena pitkästä urasta mm. KOM-teatterin skenografina. Valosuunnittelija Erno Aaltonen palkittiin Valosäde- ja äänisuunnittelija Janne Hast Äänisäde-palkinnolla. Säde-palkinnot jakaa Suomen valo-, ääni- ja videosuunnittelijat SVÄV.

Katso kaikki palkitut ja perustelut

Mahdolliset kysymykset ja haastattelupyynnöt tulee osoittaa kyseisen palkinnon jakajataholle.

Pristagare på Thalia-festen den 27.3.2017

Vuonna 2017 jaettavat palkinnot

Illusion-palkinto lavastajalle ja pukusuunnittelijalle
Lavastus- ja pukusuunnittelijat LP

Lasten- ja nuortenteatteri -palkinto
Suomen Teatterit ry STEFI

Vuoden teatteri
Suomen Teatterit ry STEFI

Sirkuksen lumo -palkinto
Sirkuksen tiedotuskeskus

Vuoden teatterinäyttelijä
Suomen Näyttelijäliitto

Tanssin ja sirkuksen mainetekopalkinto
Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat STST

Thalia-palkinto vuoden esitykselle
Teatterin tiedotuskeskus (TINFO)

TINFO-palkinto
Teatterin tiedotuskeskus (TINFO)

Vuoden teatteriteko
Teatterikeskus

Ohjaaja-/dramaturgipalkinto
Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit STOD

Silmänkääntäjäpalkinto
Teatterin tiedotuskeskus (TINFO)

Säde-palkinto (kuva-, valo- ja äänisäde)
Suomen valo-, ääni- ja videosuunnittelijat SVÄV

Lisätietoa teatterialan palkinnoista: www.tinfo.fi/fi/Teatterialan_palkintoja

Yhteystiedot:
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto
c/o Suomen Näyttelijäliitto
Meritullinkatu 33 C
00170 HELSINKI
sihteeri(a)teatterijarjestojenkeskusliitto.fi
045 8964024
www.teatterijarjestojenkeskusliitto.fi