09.11.2023
Roosa Halme, mitä kuuluu?
Elämän rakennuspalikat ovat juuri nyt Roosa Halmeella melko lailla järjestyksessä. Säveltäjä ja nukketeatteritaiteilija, yksi kansainvälisen TIP-Festin perustajista on saattamassa ensi-iltaan uuden teoksen viikonloppuna. Kemiönsaaresta käsin toimiva taiteilija on nähnyt pitkältä ajalta suomalaista nukketeatteritaidetta, elänyt ja hengittänyt sen piirissä toimivien keskinäistä yhteisöllisyyttä. Halmeen mukaan taiteenlajille kuuluu hyvää, se on moninaista ja alati kehittyvää. Reissutyöläinen on kiitollinen lähipiirilleen ja tukiverkostolleen, joka mahdollistaa taiteen tekemisen, ja kokee kiitollisuutta myös siitä, että jäi onneksi hiuskarvan päähän, että liikenneonnettomuudessa olisi käynyt pahasti. Palikkateatteri: Variaatio III – Kello kahdentoista kattaus on pian valmiina tarjoiltavaksi, pyysimme vähän etukäteismaistiaisia kysyen Roosa Halmeelta, mitä kuuluu?
Roosa Halme: Ihan hyvää kuuluu. Tulin juuri bussilla Kemiönsaaresta Turkuun. Meillä päättyi eilen uuden esityksemme pilottikiertue, jonka jälkeen olemme yhä huojentuneita siitä, että ylipäänsä olemme elossa ja
saattamassa teosta ensi-iltaan. Olimme nimittäin pari viikkoa sitten tulossa Halikosta työparini Sinikka Lumiluodon kanssa, ja olimme juuri kääntyneet moottoritieltä Sauvoon päin, kun automme akseli repeytyi ruosteesta kokonaan rikki ja vasen takarengas lähti irti. Auto oli mennyt katsastuksesta läpi viime keväänä, joten tämä oli täysin odottamatonta. Jos akseli olisi repeytynyt moottoritiellä, ei ensi-iltaa varmastikaan olisi tulossa tällä viikolla, tuskin koskaan. Mutta nyt ollaan tässä, ja seuraava auto tulee olemaan paitsi hieman uudempi myös biokaasulla kulkeva menopeli.
Minulla on kolme siskoa, joista yksi on minua viisi vuotta vanhempi. Hän veti meille lapsina kaikenlaisia näytelmäkerhoja – hän on synnynnäinen opettaja. Hän myös harrasti pianonsoittoa, joten minäkin intouduin siitä. Koulun jälkeen soitimme ja lauloimme paljon. Hän on ollut itselleni pienenä esikuva, ja olen kulkenut ikään kuin hänen jalanjäljissään. Varsinaisen teatterikipinän sain eräänä päivänä ihan sattumalta, muistan sen elävästi. Lähdimme kahden ystäväni kanssa bussilla Littoisista Turkuun – mikä jo sinänsä oli iso asia – Turun Nuoreen Teatteriin, joka oli tuolloin nimeltään Turun lapsi- ja nuorisoteatteri. Olin yksitoistavuotias. Teatterilla oli avoimien ovien päivä ja muistan, kun avatessamme oven sisältä huokui erityinen, lämmin tunnelma. Minusta tuntui heti kuin olisin tullut kotiin. Jäin sinne lopulta moneksi vuodeksi ja teatterin maailmaan ilmeisesti loppuiäksi.
En halunnut näyttelijäksi, mutta päädyin aina säestämään tai soittamaan. Teimme teatterissa vähän kaikkea, kaikilla oli tiski- ja siivousvuorot, autoimme lavasteiden ja tarpeiston rakennuksessa, ja tavallaan elimme arkeamme siellä. Tunnelma oli kiehtova, hauska, salliva ja yhteisöllinen.
Kävin myöhemmin kuvaamataitopainotteista lukiota, enkä ollut vielä kuullut nukketeatterin olemassaolosta juurikaan. Hain opiskelemaan arkkitehtuuria Lundin yliopistoon, hain opiskelemaan graafista suunnittelua, kuvaamataidonopettajaksi, valokuvausta ja musiikkia – kaikkea samalla kerralla. Päädyin lopulta opiskelemaan säveltämistä Tampereelle. Parin vuoden päästä minulla oli kauhea kaipuu ulkomaille, joten olin puoli vuotta Ranskassa kulttuuriorganisaatiossa vapaaehtoistöissä. Siellä näin paljon nukketeatteria ja visuaalista teatteria, ja päätin lähteä Budapestiin puoleksitoista kuukaudeksi paikallisen nukketeatterin oppipojaksi. Palattuani Suomeen kuulin, että Turussa voi opiskella nukketeatteria. En voinut olla hakematta. Jatkoin sävellysopintoja, mutta aloitin samalla nukketeatterin opiskelun.
Palikka on samaan aikaa täysi ja tyhjä, ääretön, siinä on mahdollista nähdä ihan mitä vain.
Valmistumiseni jälkeisenä vuonna Porin lastenkulttuurikeskus haki nukketeatteritaiteilijaa. En ollut ikinä kuullut, että kukaan hakisi töihin nukketeatteritaiteilijaa – eikä varmaan kuka muukaan. (Nauraen) Olin varmana ainoa, joka sitä paikkaa haki, koska sain sen ja muutin Poriin vuonna 2011. Porissa tapasin kuvataiteilija Kai Ruohosen, joka työskenteli Porin taidemuseossa. Eräänä päivänä hän toi minulle pussillisen puupalikoita, joita hän oli pitkään suunnitellut ja kysyi, voisinko tehdä niillä jotain nukketeatteriin liittyvää. Vastasin, että voin minä kokeilla. Palikoista kehittyi mukava leikki, kivoja
rakennelmia. Palikat oli veistetty eri puulajeista, ne tuoksuivat ja tuntuivat tosi kivoilta. Tästä leikistä syntyi demo, jonka ensiesitys oli lastenoikeuksien päivänä Satakunnan kansantorilla. Esitystä oli katsomassa monen ikäisiä, ja minusta alkoi tuntua siltä, että jokainen pystyi löytämään palikoista jotain merkityksiä. Palikka on samaan aikaa täysi ja tyhjä, ääretön, siinä on mahdollista nähdä ihan mitä vain. Innostavaa on se, mitä tyhjyys tuo ja saa aikaan omassa ja toisten mielissä. Palikka on peilaava objekti, tavallaan todellisuuksien peili.
Vuosien varrella palikkateatteriteoksia on syntynyt enemmänkin. Klovni Sinikka Lumiluodon kanssa olemme kehitelleet palikkateatteria uudenlaisesta näkökulmasta. Variaatio III – Kello kahdentoista kattaus
-esitystä suunnitellessamme kävimme retkillä ja pohdiskelimme mahdollista teemaa syksystä 2021 alkaen. Esitys alkoi pikkuhiljaa muotoutua viime keväänä, ja yhtäkkiä huomasimme olevamme ravintolakonseptin äärellä. Mukana on kulkenut alusta asti myös luontokadon teema, joka on meille tärkeä. Lajikadosta saimme projektin aikana lisää ymmärrystä tutkijoilta, joiden tutkimuskenttää ovat mm. raakut, pyöriäiset, jääleinikit ja tundran kasvillisuus.
Esityksessä meillä on 14 asiakaspaikkaa ja pöytiin tarjoilu. Annokset ovat eri muotoisia ja eri kokoisia, ja jokainen pääsee myös rakentamaan omia annoksiaan. Tässä esityksessä "ruualla" saa leikkiä! (Nauraen)
Olemme saaneet pilottikiertueella varauksia, joiden yhteydessä asiakas on ilmoittanut olevansa vegaani. Esitys saa ensi-iltansa Turussa TIP-festivaalilla 11.11.2023.
Olin mukana perustamassa TIP-Festiä vuonna 2010. Nukketeatterikoulutuksemme oli todella kansainvälinen, meillä oli kansainvälinen opettajakunta, ja kävimme myös itse ulkomailla esiintymässä jo kouluaikana. Kun Turun nukketeatteriskene kasvoi, halusimme juhlia sitä perustamalla kansainvälisen festivaalin. Itselleni festivaali taiteenlajimme kansainvälisenä kohtaamisen ja keskustelun paikkana on ollut todella tärkeä. Olen ollut järjestämässä sitä 13 vuotta aktiivisesti, ja viettänyt paljon aikaa elämästäni sen parissa.
Kävin elokuussa Etelä-Koreassa esiintymässä Chuncheonin kansainvälisellä nukketeatterifestivaalilla. Sieltä saapui nyt TIP-Festiin erään nukketeatterin taiteellinen johtaja, joka haluaa tehdä yhteistyöprojektin suomalaisten nukketeatteritaiteilijoiden kanssa. Lähden seuraavaksi maaliskuussa Palikkateatteria -esitykseni kanssa Kanadaan kahdelle festivaalille – maan suurimmalle nukketeatterifestivaalille nimeltä Casteliers sekä skandinaavisen kulttuurin ja muotoilun festivaalille nimeltä FIKA(S).
Mutta nyt odotan Ishmael Falken ensimmäistä kertaa kuratoimalta TIP-festivaalilta ensinnäkin lämmintä festivaalihenkeä, kollegoiden ja yleisön kohtaamista, ja yhdessä saunomista. Juuri nyt suomalainen nukketeatteriskene näyttää monipuoliselta ja eläväiseltä. Kehitys viimeisten kymmenen vuoden aikana on ollut todella kiinnostavaa – ja on ollut hienoa nähdä miten nuket ovat vallanneet myös instituutiot, esimerkiksi nukenrakentajien upea työ on päässyt näkyville useissa vos-teattereissa. On paljon taiteilijoita, jotka tekevät tekstin kanssa töitä, ja toisaalta syntyy paljon myös sanattomia teoksia, erilaisten materiaalien tutkimuksia ja dramaturgisesti kirjavia, kiinnostavia muotoja. Jotkut käyvät opiskelemassa ulkomailla ja tuovat mukanaan uusia tuulia. Taiteenlajimme kasvaa ja laajenee, vaikuttuu ympäröivästä maailmasta ja toisaalta omasta sisäisestä, rajattomasta universumistaan.
On ollut hienoa nähdä miten nuket ovat vallanneet myös instituutiot, esimerkiksi nukenrakentajien upea työ on päässyt näkyville useissa vos-teattereissa.
Aura of Puppets järjesti viime viikolla valtavan inspiroivan esinedramaturgian mestarikurssin, jonka piti dramaturgi Sodja Zupanc Lotker Tšekistä. Omassa työskentelyssäni pyrin siihen, etten toistaisi samaa, vaan että töissäni olisi aina jokin uusi näkökulma. Siksikin jatko-opiskelut ja ajattelukulmien muuttaminen ja uudistaminen ovat todella tärkeitä.
Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että tämänkaltaisen työnteon mahdollistaa ihana tukiverkko. Minulla on tokaluokkalainen tyllerö ja kaksi kissaa – olen kiitollinen tietenkin siitä, että olen ylipäänsä elossa, mutta myös siitä, että saan tehdä tätä työtä. Se ei ole pelkästään omaa ansiotani, vaan siihen liittyy paljon muutakin. Esimerkiksi, Sinikka on suostunut tulemaan Kemiöön kotiresidenssiin pitkiksi ajoiksi, omat vanhempani ja lapsen fammu ja faffa ovat pitäneet lapsestani huolta ja naapurit ovat hoitaneet kissoja. Elämässäni on monenlaisia palikoita, jotka ovat löytäneet paikkansa ja joista olen kiitollinen.
Roosa Halme on kemiönsaarelainen nukketeatteritaiteilija ja säveltäjä. Hän on työskennellyt esiintyjänä, muusikkona, säveltäjänä, ohjaajana, taiteilijana kouluissa ja laitoksissa, erilaisten konseptien kehittäjänä sekä läänitaiteilijana ja festivaalin taiteellisena johtajana. Hän on valmistunut Turun Taideakatemiasta vuonna 2009 nukketeatteritaiteilijaksi sekä säveltäjäksi Pirkanmaan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2008 ja valmistunut Turun Taideakatatemiasta Taiteen uudet kontekstit -YAMK -koulutuksesta 2022.
Halme on kiertänyt teoksillaan paitsi Suomessa myös muun muassa Etelä-Koreassa, Virossa, Ranskassa, Skotlannissa, Italiassa, Tsekissä, Venäjällä, Sloveniassa ja Sveitsissä. Hän on perustanut luovuuteen perustuvan visuaalisen taiteen konseptin, KO-KOO-MOn yhdessä kuvataiteilija Kai Ruohosen ja kulttuurituottaja Annukka Ketolan kanssa.
Roosa Halmeen ja Sinikka Lumiluodon sekä KO-KOO-MO Palikkateatterin Variaatio III – Kello kahdentoista kattaus saa ensi-iltansa Turussa TIP-festivaalilla 11.11.2023.
Valokuva: Jesper Dolgov
TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuviikolla. Kaikki Mitä kuuluu -sarjan haastattelut.