19.04.2018

Hanna blogikuva

Saavutettavuutta bussilla, pyörällä tai digillä

Ikea varmistaa ilmaisilla bussikuljetuksillaan, että ostamaan päästään. Välimatka ei ole este. Teatterit tekevät ilahduttavasti samaa, huolehtivat teatterikyydeistä, että esityksiä katsomaan päästään. Koulukyydeistäkin huolehditaan, miksei sitten teatterikyydeistä, jos tavoitteena on helpottaa saavutettavuutta.

Henkilöauto voi jäädä kotiin eikä autottoman tarvitse kärvistellä. Turussa pääsee teatterilipulla Turun ja lähialueen bussilinjalla matkaamaan teatteriin. Turun kaupunginteatterin ja Föli-linjojen yhteistyö takaa sen, että yhtiön linjoilla Turussa ja lähikunnissa teatterilipun vilautus käy maksukortista sekä esitystä ennen että sen jälkeen. Esityksiin voi myös pyöräillä. Kaupunkifillareiden parkki löytyy teatterin edestä. Vähemmän ekologista kuormitusta. Syksyllä alkavalle bussikokeilulle onnea ja myötätuulta!

Espoon kaupunginteatterin teatteribussi lähtee Kiasman edestä.

Taidelähtöistä vuorovaikutusta, mihin kaikkeen digiä voi käyttää? Riihimäellä #kaaosperhonen lentää, oikeastaan lensi eilen. #Digiteatteri-hankkeeseen liittyen riihimäkeläisille on lähetetty treffisovelluksella, Tinder-matcheille tanssiinkutsu. Treffaajat kokoontuvat Peltosaaren lähiössä peruskorjausta varten tyhjennetyn elementtikerrostalon luokse.

Teatteripäivä Puolan malliin: teatteriin pikkurahalla

Jotain hyvää Puolasta. Poliittinen tilanne on mikä on, mutta teatterit yrittävät kaikkensa ja tekevät työtä myös saavutettavuuden eteen. Ihailen tätä loputonta kekseliäisyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Puolan teatterin 250-vuotisia juhliessa Varsovan teatteri-instituutti lanseerasi idean Teatteripäivästä, jolloin kansalaiset saattoivat päästä tiettyihin esityksiin 250 grossin hintaan (noin 60 sentillä). Puolalaisteatterit ovat jatkaneet juhlavuoden jälkeenkin. Maassa on eräänlainen ”julkisesti tuetun teatterin päivä”. Tänä vuonna, toukokuun 12. päivä on mukana 100 julkisesti rahoitettua teatteria 39 kaupungissa.

Kampanjapäivänä 300 grossia maksavat liput myydään suoraan teattereiden lippukassalta. Yksinkertaista, ei tarvita nypläyksiä verkkokauppajärjestelmään. Kampanjassa ollaan liikkeellä jalan ja vanhanaikaisesti jonotetaan. Perusteena kampanjoimattomuuteen ei siis voi käyttää sitä, että järjestelmät menevät sekaisin. Teatteri-instituutin johtaja Dorota Buchwald viittaa lippujonojen sosiologiaan. Jonossa ollaan kasvotusten, erilaiset ihmiset yhteisellä asialla, teatteri yhdistää, lippujonossa syntyy väliaikainen, teatterista keskusteleva yhteisö. Kampanja on tavoittanut vuosittain 50 000 katsojaa, useat sellaisia, jotka eivät muuten juuri käy teatterissa. Ja ehkä kysymys ei ole edes katsojamääristä vaan good willistä.

Olisiko meillä mahdollista ajatella esimerkiksi Maailman teatteripäivää 27.3. tällaisena kampanjapäivänä, jolloin ostettuja lippuja saisi sopivaan alennushintaan. Ja jos teattereilla ei ole lippukassaa, niin voisiko se pitää oviaan auki, järjestää iloisen karnevaalin ja myydä lippujaan suoraan.

Tulin ajatelleeksi Unkaria ja kiskapua, joka on pieni portti, porsaanreikä. Unkarilaiset ovat taitavia etsimään ratkaisuja, löytämään tuon pienen portin. Porsaanreikä ei aina ole kielteistä, se on pienen ihmisen kekseliästä ja ennakkoluulotonta ratkaisukeskeisyyttä.

Työviksen SuperKymppi

Tampereen Työväen Teatterissa vietetään kolmipäiväistä SuperKymppiä ulkosalla (sateen sattuessa sisällä). Tarjolla kaikenlaista hyvää, puvuston kirpputori ja kympin teatterilippuja. Ensimmäiselle 100:lle teatterilipun ostajalle luvassa Tapolan mustaamakkaraa. Sama idea kuin Puolassa. Kasvokkaista kohtaamista, jalkatyötä, liput suoraan paikan päältä.

Vedestä, vessasta ja ajasta

Ajalla on vinhat siivet. Voi jos teleporttaus olisi mahdollista. Mietin, mitä olen saanut aikaiseksi. Onko aika valunut hukkaan? Missä ovat minun aikasyöppöni?

Nyt kun kotona tehdään putkiremppaa sukittamalla, huomaan tehostuneeni. En jää kotiin venkoilemaan, ei ole suihkua, suoritan ripeän pesuliinapesun, käytän hyväksi kavereiden suihkut, myös yhteiset saunatilat ovat käytössä. Olen sosiaalisempi. Kotona eteisessä on kuivakäymälä eteisessä, putkimiehet tulevat avaimillaan milloin tahansa kahdeksan jälkeen. En riskeeraa pöntöllä istumiseen. Osaan arvostaa suuresti työpaikan ja esitysten vessafasiliteetteja. Ajattelen ylenmääräistä vedellä läträämistä ja kulutusta. Paljon pienemmällä tulee toimeen. Olen varmistellut työkavereilta ja ystäviltä, etten haise.

Yksi aikasyöppöys liittyi siis ”puhtauteen”. Mitä muuta. Kokousliha on ollut aktiivinen. Esitykset ovat vain ani harvoin aikasyöppöjä. Ne syventävät ja tilallistavat aikaa. Ehkä esityksissä tapahtuu teleporttausta. Olen uusissa ulottuvuuksissa. Aika on täyttä. Täyttymyksistä vähän myöhemmin. Mutta viikko on kulunut kehityskeskustellen (äärimmäisen innostavaa ja motivoivaa), artikkelia ja powerpointtia Hanasaareen valmistellen, saas nähdä. Ja olo oli kuin koulun pääsykokeissa, kun olin Taideyliopiston auditoinnissa.

Käsittelyaika – tekemisen meininkiä

Teatterikorkeakoulussa jälleen esityksissä. Käsittelyaika – uusi poliittinen tekee tuloaan, post-rekolundan -sukupolvi. Uskomaton viritys, jossa ensin pelataan kestollisuudella äärirajoille saakka. Toimeentulotukea odottavan aika on pitkä. Seitsemän päivää. Tila on muovitettu, ollaan julkisivuremontin sisällä, mentaalisesti ja fyysisesti eristyksissä. Pesukoneen ohjelma kestää, pyykkien laittaminen kuivumaan kestää. Aika mataa. Ja mitä sitten, seitsemän päivää on lusittu.

Äärisubjektikokemuksesta hypätään musiikkiin (vessakäynnin, vissyn ja lonkeron voimistamina) ja uudelle levelille yhteiskunnallis-poliittis-filosofistutkiskeluna. Merkityksettömyyden tunteesta, tyhjyydestä, masennuksesta, kuoleman kanssa flirttailusta, yksilöpatologisoinnista pois kohti rankkaa poliittista kelaa bändäämällä. ”Miinusmerkkinen elämä” – tämä ja moni muu Onni Pirkolan ja työryhmän musiikin haluaisin jossain muodossa itselleni. Miten lunastaa elämänsä ”ennen kaikkea taloudellisena rasitteena”, ”entä jos en koskaan pysty maksamaan takaisin, tai jos en halua”. ”Yleisesti ottaen ketä minun taiteeni kiinnostaa”.

Tämä omaehtoinen musisointi poiki lisätiedon tarpeen. Markus Fagerudd puhuu koulun hyvästä boogiesta: ”Ihmiset perustavat bändejä, jotkut nousevat myös valtakunnallisesti esiin.” Nyt täytyy tutustua: Tilhet, Pajut ja muut. Fageruddin mielestä kyse on myös siitä, että koulussa opiskelevat ovat usein jo lähtökohtaisesti pidemmällä musiikin teossa, kun kouluun tullaan.

”… jotenki tässä kropassa se tieto”

Tämä on lainaus Leea Klemolan Jessikan pennusta ja Teatterikorkeakoulun Jessikan pennun ohjaajan sanana. Myönnän, että olin alun perin peloissani. Mitä tästä tulee, miten tuo Klemolan ruumiissa syntyvän ilmaisun onnistuu luomaan. No ei huolen häivää. Tässä osataan lukea tekstin sisältöjä ja havaintoja tarkasti, saada ulos uusia ulottuvuuksia ja samalla säilyttää teoksen tapahtumaluonne, ruumiintunto näyttelijöissä. Näyttelijät synnyttävät tekstin ruumiillaan. Teksti ei ole tappokone, joka tuottaisi jähmettynyttä teatteritodellisuutta. Ihan kuin kaikki tapahtuisi tässä ja nyt, tämä häpeän kela, tämä kesytetyksi tulleen kela, parisuhteen, äiti-lapsi -suhteiden kelat. Kun meiltä löytyy ohjaajia, jotka osaavat lukea tekstiä ja ohjata pelotta ja vapaudella, ja kun meiltä löytyy näyttelijöitä, joilla on osaamista ruumiilliseen näyttelijändramaturgiaan, niin avot.

Kovaa settiä Kansallisessa

Atlantis, Korjaamo, Mauri ja mini-isoveli – kova Kansallisen setti. Minulle se näyttäytyy yhteiskunnallisen ja poliittisen eri sävyinä, makrosta mikroon tai miniin. Kun asialla on sellainen konkari kuin Juha Mustanoja ja Aurinkoteatteri, niin allegoria toimii. Opetusnäytelmää asioiden tilasta, sivistyksestä ja tiedosta muodossa, jonka suoruuden, vilpittömyyden ja älykkyyden yhdistelmään väkisinkin lankeaa.

Mauri ja mini-isoveljen dramatisointi ja ohjaus (Irene Aho) ja antoi rauhan ja tilan tälle ihanalle filosofi-Maurille ja hänen kokemuksilleen. Ja koska vihko on niin tärkeä, niin se animoi, nuo kuvat. Ja sen musisointi hyrisyttää. Mika Myllyahon Korjaamo asettuu päässäni dialogiin Töppöhörön kanssa, ja tietenkin myös Paniikin. Korjaamo antaa äänen miehille, se antaa äänen sellaisille maskuliinisuuksille ja arvoille, joita ei liiemmin teatterissa kuulla, todellisuudessakin ne ovat jossain toisaalla. Korjaamo on ihmisen/miehen itsekunnioituksesta ja omanarvontunnosta, luokkarailoista, työn murroksesta.

Tämä on nerokas teksti, hittikamaa. Ajattelen jo heti Tsekkejä, Sloveniaa, Espanjaa, Venäjää. Ja ajattelen Suomea. Kaksi miestä ja korjaamo, jossa miehen arvoa asetellaan uuteen uskoon. Ihminen/mies, kuten ei auton moottorikaan, ole poisheitettävää kertakäyttökamaa. Tämän esityksen musiikki on eeppistä. Johnny Cashin Hurt lopussa. If I could start again… Uhuu, itku siinä tulee naurun jälkeen. Katsomossa paljon miehiä, ehkä heidänkin silmänsä kostuvat.

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät