Seitsemän vuoden operaatio näytelmäkirjallisuuden tukemiseksi
On yhteenvedon aika.
- 19 näytelmäkirjailijan työn tukeminen
- 49 kirjailijoiden keskinäistä tapaamista
- 42 solmittua yhteistyökumppanuutta ammattiteattereiden ja muiden alan toimijoiden kanssa
- n. 300 järjestettyä tilaisuutta eli teatterin ammattilaisten työskentelyjä, koulutuksia, lukudraamailtoja, tekijöiden verkottumistapaamisia
- n. 758.000 euroa näytelmäkirjallisuuden laadun ja tulevaisuuden edistämiseen
Nämä luvut piirtävät kuvaa Uuden näytelmän ohjelman (UNO) laajasta toteutuksesta, mutta ne tavoittavat vain pintapuolisesti sen, mikä työssä oli antoisinta: Ainutlaatuiset hetket uusien näytelmäkirjallisuuden helmien äärellä. Etuoikeus tutustua erilaisiin kirjoitusprosesseihin. Ammattilaisten välisen vuorovaikutuksen mahdollistaminen. Yhteisen ajattelun avulla syntyneet oivallukset.
Vuonna 2016 käynnistyneen suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kehittämishankkeen viimeiset kuukaudet ovat meneillään. Keskeneräisten näytelmien, kehittämistyöskentelyjen ja ammattilaisten välisen vuorovaikutuksen synnyttämän puheensorinan sijaan unolaisten päivät täyttyvät nyt omasta kirjoitustyöstä, aivonystyröiden hieromisesta kaiken tapahtuneen hahmottamiseksi ja arvioimiseksi.
Mitä tavoiteltiin, mitä saatiin aikaiseksi? Missä onnistuttiin, mihin jäi vielä parantamisen varaa? Mitä tästä kaikesta jää lopulta käteen näytelmäkirjailijoille, teatterikentälle ja meille tekijöille? Hankkeen viimeisenä tehtävänä on pitkän ja monipolvisen työn dokumentoiminen: havaintojen, työvälineiden ja tekijöiden ajattelun jäsentäminen yleiseksi hyödyksi.
Tämä viimeistelytyö valmistuu kevään 2022 aikana ja sen jälkeen jätämme hyvästit UNOlle. Vaikka koemme onnistuneemme työssämme monin tavoin, voidaan ehkä vasta vuosien päästä todeta, mikä lopulta oli UNOn vaikutus suomalaisen näytelmäkirjallisuuden laatuun ja tulevaisuuteen.
Mistä ja miten kaikki alkoi?
Palataan hetkeksi alkupisteeseen. Kaikki alkoi Teatteri 2.0:ssa noin seitsemän vuotta sitten, keväällä 2015. Meille teatterin perustajille – allekirjoittaneelle ja ohjaaja Saana Lavasteelle – oli vuosien saatossa kehittynyt uteliaan kiinnostunut suhde nykynäytelmään. Se inspiroi meitä oman taiteellis-tuotannollisen työmme lähtökohtana.
Näytelmäkirjailijat olivat tärkeä osa teatterin tekijäjoukkoa. Kirjailijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa nousi huoli nykynäytelmän ja sen kirjoittajien asemasta suomalaisella teatterikentällä ja sitä myöten koko taiteenlajin tulevaisuudesta. Ratkaisuksi tilanteeseen pyöriteltiin puoliksi vakavissaan ajatusta ”Suomen Royal Courtista”, uuteen näytelmäkirjallisuuteen keskittyvästä teatterista, jolla tässä puheteattereiden luvatussa maassa luulisi olevan erinomaisen hyvät mahdollisuudet menestyä. Miksei sellaista ole?
Haaveilimme resursseiltaan tarpeeksi suuresta ja asemaltaan merkittävästä ammattiteatterista, joka olisi erikoistunut uusien näytelmien kehittelyyn ja niiden esittämiseen. Sen ylläpitämässä tekstihautomossa kokeneet näytelmäkirjailijat saisivat työrauhan keskittyä pitkäjänteisesti ammattitaitonsa virittämiseen huippuunsa, ja kentällä vasta ensiaskeliaan ottavat ammattikirjailijat pääsisivät vahvistamaan ilmaisuaan kollegiaalisessa ja taiteellista luovaa prosessia vaalivassa ilmapiirissä. Teksteillä olisi suora yhteys näyttämöön. Olisi vähintään kaksi näyttämöä, isompi ja pienempi. Olisi pieteetillä valmistettuja kantaesityksiä ja kevyempiä tuotantoja esim. lukudraamoja ja demoja keskeneräisten tekstien äärellä, elävää keskustelua näytelmäkirjallisuudesta. Teatterin rakenne, prosessit ja henkilökunnan osaaminen olisi viritetty palvelemaan juuri tätä tarkoitusta. Dramaturgeja olisi useita. Henkilökunta ylläpitäisi lukutaitoaan säännöllisesti. Teatteri tekisi yhteistyötä muiden maiden vastaavien toimijoiden kanssa, vaihdettaisiin ammattiosaamista ja vinkit kiinnostavista teoksista ja tekijöistä liikkuisivat sujuvasti näitä kanavia pitkin.
Teatterin ohjelmisto olisi taiteellinen menestys ja näytelmännälkäinen yleisö palaisi ilta toisensa jälkeen täyttämään sen katsomot, yksi uusimman well-made playn, toinen uusien muotokokeilujen ja kolmas kielellisen taituruuden perässä. Se tarjoaisi suomalaiselle yleisölle kosketuksen myös rajojemme ulkopuolista maailmaa hengittävien näytelmäkirjailijoiden teoksiin. Ja pian tästä uuden näytelmän imusta haluaisivat osansa kaikki muutkin teatterit. Näytelmäkirjailijoiden puhelimet soisivat ja oven takana olisi jonossa johtajia ja ohjaajia tulevia teoksia kärkkymässä. Kantaesitysten jälkeen näytelmät saisivat uusia tulkintoja erilaisilla näyttämöillä ympäri Suomen. Näky oli inspiroiva.
Muutos ei kuitenkaan koskaan ”vain tapahdu”, muutos tehdään.
Radikaali unelmointi oli meille Teatteri 2.0:ssa kehittynyt työtapa, joka oli todettu toimivaksi keinoksi uusien avausten synnyttämisessä. Todellisuutta ei silti päästy pakoon. Käytännössä jonkin jo olemassa olevan teatterin erikoistuminen tällä tavoin ei tuntunut todennäköiseltä lähitulevaisuudessa, eikä meillä ollut minkäänlaista päätösvaltaa siihen, mitä näissä rakenteissa tapahtuu. Meillä oli kahden naisen pyörittämä vapaan kentän organisaatio, yksi ammattiteatterikentän pienimmistä toimijoista. Ei vakituista (palkattua) henkilökuntaa, ei tilaa ja vain pieni harkinnanvarainen perusrahoitus. Teatteri 2.0 oli toki jo itsessään uuden näytelmän teatteri, vain kovin rajatussa mittakaavassa. Teatterin ohjelmisto koostui kotimaisten uusien näytelmien kantaesityksistä. Meille oli karttunut kokemusta keskeneräisten tekstien kehittelystä ja kantaesitysten tuottamisesta sekä valmiiden että keskeneräisten tekstien pohjalta.
Olimme myös kiinnostuneita rakenteiden kehittämisestä, työstä, johon olimme saaneet tuoreeltaan lisää virtaa erilaisista kehittämisoperaatioista vos-teattereiden kanssa Riihimäellä ja Lahdessa. Asioiden rakentuminen verkostomaisesti tuntui luonnolliselta toimintatavalta ja yhteistyön mahdollistaminen eri toimijoiden välille oli tuttua, rakentuihan Teatteri 2.0:n oma malli täysin sen varaan. Oli halu tuoda kollegoja yhteen.
Kysyimme itseltämme, mitä me voisimme tehdä asian eteen nyt heti, tällä rakenteella, tällä osaamisella, tällä palolla. Eihän näytelmien kehittelyyn tarvita isoa rakennetta? Eivätkö haudottavien tekstien näyttämöinä voisi yhtä hyvin olla vaikka kaikki Suomen teatterit? Tarvittaisiin vain tarpeeksi iso taiteellis-tuotannollinen unelma – ja sille riittävän realistinen toteutus.
Tästä alkusysäyksestä reilu puoli vuotta ja lukuisia yhteisen ajattelun hetkiä myöhemmin ainekset näytelmähankkeen käynnistämiseen olivat kasassa: Oli kunnianhimoiset tavoitteet ja hahmotelma perusrakenteeksi kuuden vuoden toiminnalle. Oli vankka rahoituspohja Koneen säätiöltä toiminnan suunnittelujaksoon (2016) ja pilotointiin (2017) sekä optio kahteen lisävuoteen (2018–2019). Oli suunnitteluryhmä, joka koostui Teatteri 2.0:n ydinkaksikosta (ohjaaja ja tuottaja), kolmesta näytelmäkirjailija-dramaturgista (Taija Helminen, Heini Junkkaala ja Elina Snicker) ja teatterialan konkareista ja asiantuntijoista (dramaturgi Aila Lavaste, Lahden kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen sekä Teatterin tiedotuskeskus TINFOn silloinen johtaja Hanna Helavuori).
Työ käynnistyi vuoden 2016 alusta ja toiminta sai suunnittelujakson myötä nimen Uuden näytelmän ohjelma UNO – New Play Finland.
Mitä tavoiteltiin ja millä keinoin?
Olimme asettaneet hankkeelle mittavan tehtävän. Teatterikentän ammattilaisten avoimelle dialogille rakentuvan toiminnan pyrkimyksenä oli taata suomalaisen näytelmäkirjallisuuden laatu ja tulevaisuus. Tämän tekisimme kehittämällä uutta näytelmää, siihen liittyvää osaamista ja käytäntöjä yhdessä näytelmäkirjailijoiden ja teatterialan toimijoiden kanssa.
Konkreettisten toimenpiteiden valintaa ohjasi analyysi alan tilanteesta näytelmäkirjallisuuden näkökulmasta. Analyysi perustui hankkeen tekijöiden omaan ammattikokemukseen ja kentän tuntemukseen. Halusimme puuttua tunnistettuihin ongelmakohtiin, jotka liittyvät kirjailijoiden huonoihin toimeentulo- ja työolosuhteisiin, tuotantorakenteisiin sekä kirjailijoiden ja teattereiden toimivan yhteistyön esteisiin.
Näitä näytelmän laatua ja sen tulevaisuutta uhkaavia asioita olivat mm. puutteet näytelmäkirjailijan työn arvostuksessa ja resursoinnissa sekä ammattimaisen näytelmänkirjoitusprosessin vaativuuden hahmottamisessa. Teatterirakenteissa on puutteita näytelmänlukutaidossa eikä lukemiselle ole riittävästi aikaa teatterityön arjessa. Tilannetta pahentaa dramaturgien vähyys. Uuden näytelmän ja erityisesti keskeneräisen tekstin pohjalta käynnistyvä työskentely haastaa teattereissa työskentelevien osaamista ja valmiin, perinteisen näytelmätekstin oletukselle perustuvia tuotantoprosesseja. Teatterirakenteiden ulkopuolella toimivat kirjailijat eivät saa riittävästi tietoa ohjelmistosuunnittelun periaatteista, eivätkä välttämättä tunne tuotantoprosessien logiikkaa, sen vaikutusta kirjailijan työhön tai tekstin näyttämötoteutukseen vaikuttavia reunaehtoja. Teattereissa ei myöskään tunneta laajasti kirjailijoita, jolloin työtilaisuudet jakaantuvat epätasaisesti.
Näihin haasteisiin vastaamiseksi työmme tavoitteena oli:
- tukea ammattinäytelmäkirjailijoiden taiteellista ja ammatillista kehitystä sekä parantaa kirjailijoiden toimeentulo- ja työskentelyolosuhteita,
- tehdä ammattikirjailijan työtä ja laatunäytelmän syntyprosessia näkyväksi ja näin lisätä kirjailijoiden arvostusta ja parantaa tekijöiden asemaa teatterirakenteissa,
- luoda yhteyksiä ja parempaa dialogia kirjailijoiden ja tekstejä tuottavien tahojen ja teatteritekijöiden välille,
- kehittää yhdessä teattereiden ja alan järjestöjen kanssa uuden näytelmän ja näytelmäkirjailijoiden kanssa työskentelyyn liittyviä nykyistä toimivampia käytäntöjä,
- lisätä rakenteissa toimivien tekijöiden uuden näytelmän osaamista, sekä
- kehittää ja testata välineitä, jotka tukevat uuden näytelmän yleisösuhteen rakentumista.
Tarvitsimme työlle aikaa kuusi vuotta, joka jakautui lopulta kolmeen vaiheeseen.
Vuodet 2016–2017 käytettiin suunnittelu- ja pilotointivaiheeseen eli läpi hankkeen kantavien perusasetusten laatimiseen ja erilaisten toimintamuotojen käytännön kokeiluihin.
Vuodet 2018–2019 olivat ensimmäinen varsinaisen toiminnan vaihe, jonka toteutus hioutui pilottivuoden kokemusten pohjalta.
Vuosiin 2020–2021 sijoittui toiminnan jatkovaihe, jossa hyväksi havaittuja käytäntöjä jatkettiin ja kehitettiin edelleen, mutta tehtiin myös uusia kokeiluja.
Viimeisten vuosien aikana käynnistettiin ns. UNO-EXIT-prosessi, jossa kehitystyön tulokset – tieto ja työvälineet – jalkautetaan kentälle ja hanke saatetaan päätökseen. Pandemian aiheuttamien muutosten takia tälle viimeistelytyölle on otettu muutaman kuukauden jatkoaika kuluvalta keväältä 2022.
UNOn toiminta rakentui käytännössä kolmesta kokonaisuudesta – Kirjailijaohjelmasta, Verkostosta ja Näyttämöstä. Nämä näytelmäkirjallisuutta, sen parissa työskentelyä ja sen kokemista eri kulmista lähestyneet toiminnan osa-alueet limittyivät ja nivoutuivat toisiinsa monin tavoin.
UNOn ytimen muodostaneessa Kirjailijaohjelmassa kokeneet ammattinäytelmäkirjailijat (Residenssi) ja uraansa aloittelevat kirjailijat (Hautomo) työstivät uusia näytelmiään UNOn tuella noin 1,5 vuoden ajan. Tarjosimme monipuolisen kokonaisuuden erilaisia tuki- ja toimintamuotoja kirjailijan työstämän näytelmän laadun edistämiseksi sekä kirjailijoiden taiteellisen ja ammatillisen kehityksen tueksi. Kirjailijat saivat UNOsta työrauhaa, oman lukevan dramaturgin kanssakulkijaksi, kirjailijayhteisön kollegiaalisen selkänojan, kontakteja teattereihin ja alan ammattilaisiin sekä näkyvyyttä tulevalle teokselleen. Vuosien 2017–2021 aikana kirjailijaohjelmassa oli mukana yhteensä 19 näytelmäkirjailijaa.
Teattereiden ja muiden alan toimijoiden Verkostossa kehitettiin uuteen näytelmään liittyvää osaamista ja alan käytäntöjä koulutuksellisissa työpajoissa, moniammatillisissa kehittämistyöskentelyissä ja kohtaamispaikoissa. Kutsuimme teatterit tarkastelemaan ja kehittämään yhdessä kirjailijoiden ja uusien näytelmien kanssa työskentelyyn liittyviä prosesseja. Tutustutimme teattereita konkreettisiin menetelmiin, joilla voi parantaa henkilökunnan kykyä lukea näytelmiä, keskustella ja antaa palautetta. Verkosto toimi vuorovaikutuksessa kirjailijaohjelman kanssa.
Teimme teattereille näkyväksi erilaisia kirjoitusprosesseja ja työvaiheita sekä tarjosimme mahdollisuuksia tutustua keskeneräisiin teksteihin ja kohdata kirjailijoita. Verkoston avulla tarjottiin kehittelytukea ja myös tuotantomahdollisuuksia UNOssa työstetyille näytelmille, vaikka tekstit olivat vapaita missä tahansa tuotettaviksi. UNOssa oli hankkeen eri vuosina mukana yhteensä 29 ammattiteatteria eri puolilta Suomea sekä 13 muuta alan toimijaa järjestöistä koulutuksen edustajiin ja agentuureihin.
UNOn Näyttämö ei ollut mikään tietty fyysinen näyttämö vaan sen ns. viestinnällisen sateenvarjon alle koottiin kaikki UNOn yksin ja yhdessä Verkoston toimijoiden kanssa järjestämät yleisölle avoimet tilaisuudet ja muut uuteen näytelmään liittyvät sisällöt. Näyttämön avulla UNO esitteli uutta näytelmää yleisölle ja piti yllä keskustelua näytelmäkirjallisuudesta. Näitä näytelmän yleisösuhdetta tutkineita ja kehittäneitä tekoja olivat mm. lukudraamaillat, keskustelutilaisuudet, podcastit, tapahtumat, julkaisut ja viestintäkampanjat.
Kehittäjät, osallistujat ja mahdollistajat
Teatteri 2.0:n hallinnoiman hankkeen johtaminen on ollut vuodesta 2016 päätyöni, jota olen hoitanut osana teatterin toiminnanjohtajan tehtävääni. Hanketyön rinnalla olen myös pyörittänyt Teatteri 2.0:n esitystoimintaa. Kanssani kehitystyötä tekemässä on ollut varsinainen dream team: UNOn hankedramaturgin tehtävä lankesi toiminnan alussa ja uudelleen loppuvaiheessa Elina Snickerille, välissä tehtävää hoiti Paula Salminen. Hankkeen suunnittelijana erilaisia teknis-hallinnollisia tukitoimia on hoitanut näytelmäkirjailija-tuottaja-teknikko Jonni Pantzar. Kati Sirén oli mukana alusta asti hankkeen ns. vakituisena asiantuntijana vetämässä fasilitointia edellyttäviä vuorovaikutustilanteita ja moniammatillisia kehittämisprosesseja. Hän on myös tukenut hankkeen tekijöiden ajattelutyötä aina tarvittaessa.
Tätä osa-aikaisten hanketyöntekijöiden joukkoa täydennettiin lukuisilla, yleensä kertaluontoisilla asiantuntijapesteillä, joita hoitivat vaihtelevasti UNOn suunnitteluryhmän jäsenet tai muut alan ammattilaiset. Selustaa turvasi koko hankkeen ajan alussa mainittu suunnitteluryhmä seuraavin muutoksin: Aila Lavaste ja Ilkka Laasonen olivat mukana vain vuoden 2016. Ryhmä täydentyi vuonna 2018 näytelmäkirjailija-dramaturgi Paula Salmisella.
UNO oli ennen kaikkea mittava teatterikentän ammattilaisten yhteisponnistus. Hankkeen toiminnan tekivät mahdolliseksi siihen avoimin mielin osallistuneet 19 näytelmäkirjailijaa ja heidän työtään tukeneet lukevat dramaturgit, Verkostoon sitoutuneet ammattiteatterit ja muut alan toimijat, jotka myös rahoittivat työn toteutusta, sekä muut alan ammattilaiset, jotka aktiivisesti osallistuivat erilaisiin työskentelyihin ja tilaisuuksiin.
Erityinen kiitos kuuluu hankkeen päärahoittajille, Koneen säätiölle, Suomen Kulttuurirahastolle ja opetus- ja kulttuuriministeriölle, jotka näkivät visiomme tukemisen arvoiseksi hakukierroksesta toiseen ja tarjosivat riittävän taloudellisen selkänojan, jotta toteutuksen kunnianhimoisuudesta ei tarvinnut tinkiä.
UNOn havaintojen ja näytelmien äärelle
Mitä kaikkea vuosien saatossa tapahtui, millainen UNO oli kokemuksena ja mitä kehittämistyöllä saatiin aikaiseksi? Mm. näihin kysymyksiin vastataan kevään aikana valmistuvissa UNOn julkaisuissa (ks. lisätiedot UNO-sivulta TINFO-verkossa) ja TINFO-tiedotteiden osana ilmestyvissä UNO-EXIT-tietoiskuissa.
Lämpimästi kannustamme myös tutustumaan näytelmiin, joita kirjailijat työstivät UNOn kirjailijaohjelmassa. Tiedot teoksista ja tekijöistä löytyvät kootusti UNO-EXIT I – Näytelmät ja kirjailijat -julkaisusta.
Näiden uusien näytelmien äärellä ollaan myös UNOn päätöstapahtumassa 17.–18.5.2022 Helsingissä. Hankkeen vihoviimeisenä tekona kutsumme UNOon osallistuneet sekä muut näytelmäkirjallisuuden ystävät vielä kerran yhteen. Laita päivät heti kalenteriin ja tule juhlistamaan näytelmäkirjallisuutta ja sen eteen tehtyä ja tehtävää työtä.
Kauan eläköön näytelmäkirjallisuus!
Saara Rautavuoma
UNO-hankkeen johtaja, Teatteri 2.0:n toiminnanjohtaja
saara (a) teatterikaksipistenolla.fi
Rautavuoman kuva: Laura Malmivaara